KUVAT: Eero Astala ja Kai Vainiomäki
Perhetaustani ei ole erityisen uskonnollinen, mitä nyt äidin kautta jonkin verran on tullut vaikutteita steinerilaisuudesta ja kun olimme siskojeni kanssa pieniä lausuimme iltarukouksen ennen nukkumaanmenoa. Erosin kirkosta rippikoulun jälkeen 15-vuotiaana, kristinusko ei siinä vaiheessa vain puhutellut minua ollenkaan. Päälle parikymppisenä koin Balilla, Indonesiassa lomaillessani luonnon avustamana tavanomaisesta poikkeavia kokemuksia, jonka jälkeen henkisyys alkoi kiinnostaa minua toden teolla.
Kuulin meditaation olevan hyvä keino henkisellä polulla. Saavuin erääseen Tiibetin buddhalaiseen meditaatiokeskukseen nimeltä Timanttipolku, joka herätti mielenkiintoni. Kummastelin hieman siihen kuuluvaa eksoottisuutta, mutta en antanut sen vaikuttaa minuun poistyöntävästi, olin kuitenkin avoin erilaisille ajatuksille. Ryhmä toi mukanaan ajatuksen jälleensyntymisestä, karmasta ja olemassaolon aluttomuudesta, näihin ei kuitenkaan tarvinnut uskoa sokeasti, vaan ne pystyi jättämään ns. harmaalle alueelle, ja tarkastella niitä uudelleen myöhempänä ajankohtana, jos siltä tuntui. Tärkeintä oli panostaa päivittäiseen meditaatioharjoitukseen, jonka avulla pääsisi lähemmäksi mielen todellista luontoa.
Buddha tarkoittaa herännyttä ja buddhalaisuuden sanottiin olevan ennen kaikkea mielen tiede sen filosofisen sekä uskonnollisen luonteen lisäksi. Mielenkiintoni herättivät se, ettei tarvinnut uskoa jumalaan, vaan oli tarkoitus työskennellä oman mielensä kanssa. Lisäksi buddhalaisuus ei ollut uskomususkonto, vaan kokemususkonto, kerrottiin myös, että mikäli tiede todistaa jonkin buddhalaisen uskomuksen vääräksi, silloin sen uskomuksen on muututtava. Ryhmä halusi luoda itsestään modernin länsimaalaisen kuvan, ryhmässä oli sanontoja, jotka hämmensivät, sillä käytännössä asiat eivät loppupeleissä niin menneet. Kerrottiin muun muassa, että Buddha halusi kollegoita, ei seuraajia, ja että Buddha neuvoi oppilaitaan testaamaan hänen väitteensä, eikä vain uskomaan hänen sanaansa. Lisäksi opettajan sanontana oli ”freedom of speech” eli sananvapaus.
Aloitettuani ryhmässä minulla oli kosmopoliittinen näkemys, jossa kaikki ihmiset kuuluvat samaan ryhmään ja halusin ymmärtää paremmin buddhalaisuuden paikan tuon ryhmän osana, halusin myös ymmärtää uskontoja paremmin ja verrata länsimaista sekä itämaista näkemystä keskenään. Lisäksi minulla oli kova tarve parantaa älyllistä kyvykkyyttäni, länsimaalaisessa yhteiskunnassa kyky itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun on äärimmilleen arvostettua, mutta yhtäkkiä siitä tulikin ryhmässä kiellettyä. Henkisen vakaumuksen kuuluisi perustua omaan ymmärrykseen, minun ei annettu reflektoida sitä minulle tapahtui. Yhtäkkiä muut tuntuivat vaikuttavan liikaa siihen mitä sain tehdä, mitä en. Havaitsin kuinka minua alettiin rajoittaa, muun muassa kuinka minun ei kuuluisi etsiä yleistietoa uskonnoista, vaan ainoastaan keskittyä heidän opetuksiinsa. Olin melko hämmentynyt, enkä oikein aluksi ottanut tosissani heidän rajoituksiaan, sillä olin tottunut siihen, ettei minua ryhmän ulkopuolella tällä tavoin rajoitettu, vaan sain olla vapaa ja toteuttaa itseäni ja mielenkiintojani vapaasti.
Aloitettuani meditoinnin huomasin kehoni olevan hyvin tukossa ja vastassa olikin asenne, että kehoja tulee ja menee, keskitytään vain mieleen ja valaistumiseen. Olen jälkeenpäin tajunnut, että minulla on traumatausta ja, että sen parantamisessa kehollisuus on tärkeässä roolissa ja, että edellisen kaltainen ajattelu on erittäin myrkyllistä. Ryhmässä tunnuttiin ohitettavan ihmisyyden taso ja tästä johtuen en pystynyt kunnolla panostamaan samalla omaan parantumiseeni. Lisäksi jouduin luopumaan omasta identiteetistä ja vaihtamaan se ryhmän identiteettiin.
Minulle tuli yllätyksenä opettajan rooli, hänet nähtiin kaikkitietävänä Buddhana. Tuntui, että minun olisi pitänyt lukea mielipiteeni hänen kirjoittamistaan kirjoista. Tulin myös tietoiseksi siitä kuinka jotkin korkeassa asemassa olevat miespuoliset henkiset mestarit seksuaalisesti hyväksikäyttivät naispuolisia oppilaitaan. Tajusin, että perinteisesti lähestulkoon kaikki korkeissa asemissa olevat olivat miehiä, ja kuinka nunnat eivät saaneet korkeimpia opetuksia, toisin kuin munkit. Tähänkin liittyvät keskustelun ja pohtimisen haluni tukahdutettiin nopeasti.
Harrastukseksi kuvittelemani asia alkoi vaivihkaa muuttua elämäni tärkeimmäksi asiaksi ja pääopettaja elämäni korkeimmaksi ja tärkeimmäksi auktoriteetiksi. Huomasin olevani sitoutumassa opettajaan ja henkiseen linjaan koko loppuelämäkseni ja mikäli on uskominen jälleensyntymään myös tätä seuraaviksi elämiksi. En saanut reflektoida tarpeeksi sitä mihin olin lähtemässä mukaan, lisäksi tiedonhaluani sekä länsimaalaista mielenlaatuani haluttiin rajoittaa. Henkistä polkua ei valotettu kuin askel askeleelta, muuten se oli salaisuuden verhoama, en siis tiennyt tarkkaan mihin olin näin vahvasti sitoutumassa! Jouduin fundamentalistisen kuplan sisälle.
Tämä kaikki, jota olen vasta myöhemmin älynnyt kutsua henkiseksi väkivallaksi, teki minut hyvin huonovointiseksi. Kun eräänä hetkenä sanoin toiselle harjoittajalle, kuinka minusta harjoitus tuntui sekavalta sain kuulla, että itse harjoitus on täydellinen ja kuinka harjoitus tekee ainoastaan hyvää. Minulle kerrottiin kuinka ego alkaa pistää vastaan, koska se ei halua kuolla (buddhalaisuudessa pyritään tavoittamaan todellinen itse, joka ei ole egon rakenteissa, ajatuksissa, tunteissa jne.). Varmasti asia on osittain näin, mutta kyseisellä neuvolla saadaan myös ihminen epäilemään omaa vaistoaan vaikeiden asioiden ilmestyttyä.
Lopulta minut heitettiin pois ryhmästä, minulle sanottiin, ettei minussa ollut muuta ongelmaa kuin se, että olin kiinnostunut muista asioista. Tuntui, että kaikki ongelman laitetaan automaattisesti yksilön, eikä esimerkiksi ryhmän käytäntöjen syyksi. Suurelta surulta olisi vältytty mikäli ryhmässä olisi todettu etteivät heidän metodinsa olleet riittävät, että varmasti on olemassa muita ryhmiä, joiden metodit sopivat minulle paremmin, ja olisi vaikka hieman autettu minua löytämään toinen ryhmä.
Olin ryhmässä 2,5-3 vuotta ja vaikka se oli tietyssä mielessä lyhyt aika, niin se satutti minua kovasti. Nuo Balilla kokemat kokemukseni ja kiinnostus henkisyyttä kohtaan herättivät minussa niin suuren innostuksen, että päätin lopettaa silloiset opintoni ja halusin ymmärtää paremmin kuka olen, mitä haluan ja mistä tässä kaikessa on kyse. Tuo ryhmä halusi tukahduttaa sen innostuksen, avoimuuden ja tutkimuksen halukkuuden, sen potentiaalin mitä minulla tuolloin oli, juuri silloin kun olisin tarvinnut sitä eniten! Ja tottakai minä halusin valaistua muiden ihmisten puolesta, tottakai olin siinä tavoitteessa täysillä mukana!
Kun minut heitettiin pihalle minulla ei ollut sanoja sille mitä oli tapahtunut, vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että olen kokenut hengellistä väkivaltaa ja tuo ryhmä uudelleen traumatisoi minua. Minun olisi pitänyt hakea heti apua, mutta vasta myöhemmin minulla todettiin vakava masennus, ahdistus ja traumaperäinen stressihäiriö. Menetin monta vuotta elämästäni tuon ryhmän takia. Olen ollut hyvin katkera, mutta minua on auttanut se, että olen tajunnut tämän olevan rakenteellinen ongelma, joka ei ole niinkään niiden yksilöiden syytä. Myös kulttuuritaustalla on vaikutuksensa. Ennen kuin kommunistinen Kiina valtasi Tiibetin 1950-luvulla, Tiibet oli hyvin eristäytynyt valtio, lisäksi se oli teokraattinen ja feodalistinen valtio, jossa suurin osa kansasta oli lukutaidottomia maaorjia. Tiibetiläinen hallinto kohtasi demokratian vasta kyseisen ajankohdan jälkeen, kun maanpakoon joutunut hallinto sijottautui Intiaan.
Vaikeasta kokemuksesta huolimatta olen edelleenkin kiinnostunut henkisestä harjoittamisesta ja olen löytänyt toisen Tiibetin buddhalaisen harjoitusryhmän, josta olen kiinnostunut. Minua kiinnostaa myös tieteellinen näkemys mieltä, sen toimintoja ja potentiaalia kohtaan. Aion selvittää ennen kuin päätän mahdollisesta ryhmään liittymisestä, olisiko se minulle turvallista, tiedustelen etukäteen ryhmän käytänteitä ja esitän listan asioista, jotka haluan toteutuvan. En suostu enää huonoon kohteluun ja lupaan, että puutun kaikenlaisiin huonoihin käytänteisiin ja kohteluun. Onneksi minulla on tällä kertaa UUT tarvittaessa tukena.
– Nimimerkki ”Taika”
Kertomus on julkaistu UUT:n Muutos-lehdessä vuonna 2023.