- Etävertaistukiryhmät
- Kasvokkain tapaavat vertaistukiryhmät
- Mistä muualta vertaistukea?
Vertaistuella tarkoitetaan samankaltaisia asioita kokeneiden ihmisten toisilleen tarjoamaa tukea. Vertaistuki voi helpottaa ahdistusta, yksinäisyyttä sekä masennusta. Omien ajatusten jakaminen voi auttaa käsittelemään kipeitäkin kokemuksia, ja muiden kuuleminen on usein avuksi omien kokemusten jäsentämisessä. Lisäksi samankaltaisia taustoista tulevat ihmiset usein puhuvat ikään kuin samaa kieltä, joka voi edesauttaa kokemusta ymmärretyksi ja kuulluksi tulemisesta.
Ajankohtaista
Järjestämme sekä yleisiä että tietyistä uskonyhteisöistä lähteneille/lähtöä harkitseville kohdistettuja etävertaistukiryhmiä. Kasvokkain kokoontuvia vertaistukiryhmiä järjestämme tällä hetkellä Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa. Kasvokkain kokoontuvat ryhmät ovat kaikille avoimia, ellei toisin ole mainittu. Toimintaan osallistuminen ei edellytä UUT:n jäsenyyttä.
Etävertaistukiryhmät
Kuinka osallistun?
Etäryhmämme järjestetään Google Meet -videopuhelualustalla. Tapaamisiin on vapaa pääsy, eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen (ellei toisin ole mainittu). Saat linkin ja liittymisohjeet tapaamisiin pyytämällä ne hyvissä ajoin etukäteen osoitteesta tiedotus[at]uut.fi. Voit kertoa sähköpostissa myös, jos tarvitset neuvontaa tai opastusta Google Meetin käyttöön. Katso myös ohjeistus Google Meetin käyttöön.
Ohjeita osallistumiseen:
- Jos Google Meet on sinulle vieras, voit testata linkkiä hyvissä ajoin ennen ryhmän alkua ja varmistaa, että videokuva, mikki ja äänentoisto toimivat. Linkin pitäisi toimia kaikilla moderneilla selaimilla. Mikäli osallistut älypuhelimella tai tabletilla, voit ladata Google Meetin etukäteen laitteellesi.
- Ohjaajat ovat paikalla hieman ennen kuutta. Liitythän ryhmään kuuteen mennessä, sillä myöhästyneitä ei valitettavasti voida ottaa mukaan.
- Luottamuksellisuuden takaamiseksi pyydämme, että käytät kuulokkeita, jos huoneistossa on muita ihmisiä. Ethän myöskään näytä videopuhelun kuvaa muille ihmisille.
- Voit osallistua videopuheluun omalla nimelläsi tai valitsemallasi nimimerkillä. Videokuvan päällä pitäminen koko tapaamisen ajan ei ole pakollista, mutta luottamuksellisen ilmapiirin syntymiseksi kannustamme pitämään videon päällä ainakin tapaamisen alussa.
- Voit jakaa itsestäsi ja kokemuksistasi juuri sen verran, kuin hyvältä tuntuu. Ryhmiemme ehdottomana sääntönä pidetään luottamuksellisuutta. Tapaamisten aluksi läpikäytäviin sääntöihin pääset tutustumaan täällä: Vertaistukiryhmien säännöt. Saavuthan ajoissa tapaamisiin, sillä myöhästyneitä ei valitettavasti voida ottaa mukaan luottamuksellisen ilmapiirin takaamiseksi.
Mikäli sinulle herää kysymyksiä vertaistuesta, voit olla meihin yhteydessä sähköpostitse: tiedotus[at]uut.fi
UUT tarvitsee palautetta vertaistukitoiminnasta. Sekä positiivinen palaute että kehitysideat ovat tarpeellisia ja arvokkaita. Anonyymiä palautetta vertaistukitoiminnastamme voit antaa täällä.
Tutustu paremmin vertaistukitoimintaamme UUT:n YouTube-kanavalla.
Yleinen etävertaistukiryhmä
Yleiset etäryhmät on tarkoitettu kaikista eri uskonnollisista ja muista tiukan yhteisöllisistä taustoista tuleville. Voit osallistua tapaamiseen paikkakunnasta riippumatta. Ota etukäteen yhteyttä tiedotus[at]uut.fi niin saat linkin Google Meet -videopuheluun. Yleistä ryhmää ohjaa joukko vapaaehtoistyöntekijöitämme, joilla on omakohtaista ja/tai opintojen kautta kertynyttä tietämystä eri uskonyhteisöistä.
Syyskauden 2023 aikataulu:
- ma 4.9.
- ma 23.10.
- ma 27.11.
Tapaamiset pidetään aina klo 18-20. Liitythän Google Meet -tapaamiseen kuuteen mennessä, sillä myöhästyneitä ei valitettavasti voida ottaa mukaan luottamuksellisen ilmapiirin takaamiseksi. Ohjaajat ovat paikalla hieman ennen kuutta.
Jehovan todistaja -taustaisten etävertaistukiryhmä
Ryhmä on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kohdanneet ongelmia Jehovan todistajien yhteisön kanssa. Ryhmän vertaisohjaajilla on vankkaa omakohtaista kokemusta Jehovan todistajien järjestöstä ja siitä irtautumisesta. Pyydä linkki Google Meet -videopuheluun hyvissä ajoin ennen tapaamista osoitteesta tiedotus[at]uut.fi. Kerrothan sähköpostissa myös hieman itsestäsi ja tilanteestasi.
Syyskauden 2023 aikataulu:
- ke 13.9.
- ke 11.10.
- ke 8.11.
- ke 20.12.
Tapaamiset pidetään aina klo 18-20. Liitythän Google Meet -tapaamiseen kuuteen mennessä, sillä myöhästyneitä ei valitettavasti voida ottaa mukaan luottamuksellisen ilmapiirin takaamiseksi. Ohjaajat ovat paikalla hieman ennen kuutta.
Karismaatikkotaustaisten etävertaistukiryhmä
Ryhmä on tarkoitettu kaikille erilaisista karismaattisista kristillisistä yhteisöistä tuleville (esim. helluntailaisuus, baptismi, Vapaakirkko ja niin kutsutut vapaat suunnat) ja heidän läheisilleen. Pyydä linkki videopuheluun laittamalla sähköpostia hyvissä ajoin etukäteen osoitteeseen tiedotus[at]uut.fi. Ryhmää ohjaa kaksi UUT:n vapaaehtoista vertaisohjaajaa, joilla on kattavasti tietoa karismaattisista uskonyhteisöistä.
Syyskauden 2023 aikataulu:
- ti 5.9.
- ti 3.10.
- ti 7.11.
- ti 5.12.
Tapaamiset pidetään aina klo 18-20. Liitythän Google Meet -tapaamiseen kuuteen mennessä, sillä myöhästyneitä ei valitettavasti voida ottaa mukaan luottamuksellisen ilmapiirin takaamiseksi. Ohjaajat ovat paikalla hieman ennen kuutta.
Lestadiolaistaustaisten etävertaistukiryhmä
Ryhmä on tarkoitettu kaikille lestadiolaisyhteisöistä tuleville ja heidän läheisilleen. Ryhmää ohjaa kaksi omakohtaisesti lestadiolaisuutta tuntevaa vapaaehtoista vertaisohjaajaa. Pyydä linkki Google Meet -videopuheluun hyvissä ajoin etukäteen osoitteesta tiedotus[at]uut.fi.
Syyskauden 2023 aikataulu
Kuukauden viimeisenä tiistaina:
- 29.8.
- 26.9.
- 31.10.
- 28.11.
Tapaamiset pidetään aina klo 18-20. Liitythän Google Meet -tapaamiseen kuuteen mennessä, sillä myöhästyneitä ei valitettavasti voida ottaa mukaan luottamuksellisen ilmapiirin takaamiseksi. Ohjaajat ovat paikalla hieman ennen kuutta.
Sateenkaareva etävertaistukiryhmä
Etäryhmä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville. Ryhmä on avoin kaikista uskontotaustoista tuleville, ja ohjaajina toimii kaksi UUT:n vapaaehtoista vertaisohjaajaa. Pyydä linkki Google Meet -videopuheluun laittamalla sähköpostia hyvissä ajoin etukäteen osoitteeseen tiedotus[at]uut.fi.
Syyskauden 2023 aikataulu:
- ma 18.9.
- ma 20.11.
Tapaamiset pidetään aina klo 18-20. Liitythän Google Meet -tapaamiseen kuuteen mennessä, sillä myöhästyneitä ei valitettavasti voida ottaa mukaan luottamuksellisen ilmapiirin takaamiseksi. Ohjaajat ovat paikalla hieman ennen kuutta.
Katso myös alempaa Helsingissä toimivan sateenkaarevan lähiryhmän tiedot.
International Peer Support Group
English-speaking peer support group for victims of spiritual/religious abuse. The group is led by two experienced and trained volunteers.
The meetings are held online. If you wish to join, contact tiedotus[at]uut.fi, and we will send you a link to the Google Meet video call. Please join the meeting on time.
Click here for more information in English.
The group is not organized at the moment. Contact us if you are interested in English-speaking peer support. We may be able to organize a group or arrange you a call time with one of our peer supporters in English.
”Uudet juuret” – suljettu etäryhmä uskonyhteisöistä irtautuneille
UUT:n “Uudet juuret” -vertaistukiryhmä on tarkoitettu kaikille uskonnollisesta/hengellisestä yhteisöstä irtautuneille aikuisille, sukupuolesta, uskontotaustasta ja nykyisestä vakaumuksesta riippumatta.
Ajankohta: Marraskuu 2023 – tammikuu 2024
Haku tähän ryhmään on päättynyt, mutta pyrimme järjestämään kevätkaudella uuden ryhmän.
Kasvokkain tapaavat vertaistukiryhmät
Kuinka osallistun?
Vertaistukitapaamisiimme on vapaa pääsy. Ryhmiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen (ellei toisin ole mainittu), eikä tapaamisissamme ole osallistumispakkoa.
Voit jakaa itsestäsi ja kokemuksistasi juuri sen verran, kuin hyvältä tuntuu. Ryhmän ehdottomana sääntönä pidetään luottamuksellisuutta. Tapaamisten aluksi läpikäytäviin sääntöihin pääset tutustumaan täällä: Vertaistukiryhmien säännöt. Saavuthan ajoissa tapaamisiin, sillä myöhästyneitä ei valitettavasti voida ottaa mukaan luottamuksellisen ilmapiirin takaamiseksi.
Mikäli sinulle herää kysymyksiä vertaistuesta, voit olla meihin yhteydessä sähköpostitse: tiedotus[at]uut.fi
UUT tarvitsee palautetta vertaistukitoiminnasta. Sekä positiivinen palaute että kehitysideat ovat tarpeellisia ja arvokkaita. Anonyymiä palautetta vertaistukitoiminnastamme voit antaa täällä.
Tutustu paremmin vertaistukitoimintaamme UUT:n YouTube-kanavalla.
Helsingin kasvokkaiset vertaistukiryhmät
Helsingin yleinen vertaistukiryhmä
Yleiset ryhmät on tarkoitettu kaikista eri uskonnollisista ja muista tiukan yhteisöllisistä taustoista tuleville. Tapaamisiin ei tarvitse etukäteen ilmoittautua. Ohjaajina toimii kaksi UUT:n vapaaehtoista vertaisohjaajaa. Lisätietoja ryhmästä voit kysyä: tiedotus[at]uut.fi.
Paikka: UUT:n toimitilat osoitteessa Suonionkatu 2, Kallio, Helsinki.
Esteettömyys: Jos alaovella ei ole ketään vastassa, niin ovi tullaan avaamaan, kun soitat ovessa ilmoitettuun numeroon. Kulku tiloihin tapahtuu hissillä (hissin oviaukon leveys 85cm). Vertaistukihuoneen oviaukon leveys on 79cm. Tiloista löytyy unisex-vessat ja esteetön wc. Tarkempia tietoja voi kysyä osoitteesta tiedotus[at]uut.fi.
Syyskauden 2023 aikataulu:
- ti 15.8.
- ti 19.9.
- ti 17.10.
- ti 21.11.
- ti 19.12.
Tapaamiset pidetään aina klo 18-20.
Karismaattisista taustoista tulevien vertaistukiryhmä
Muslimitaustaisten vertaistuki/Peer support for ex-muslims
Jos olet kohdannut vaikeuksia muslimiyhteisöön kuulumiseen tai islamista irtautumiseen liittyen ja olet kiinnostunut vertaistukitoimintaan osallistumisesta, ota yhteyttä toimistollemme tiedotus[at]uut.fi. Kerro sähköpostissa hieman itsestäsi ja tilanteestasi. Vertaistukitapaamisten kieli on suomi tai englanti.
If you have faced difficulties in muslim community or due to renouncing islam and are interested in peer support meetings for people with muslim background, contact tiedotus[at]uut.fi for more information. Please tell briefly about yourself and your situation in the email. The peer support meetings are held either in Finnish or English.
Tageeraad waxaa ku siineynaan dadka diinta daleeceeyo:
Hadaa dhibaato lakulantay mise aad dareemeysid in aada ka mid aheyn bulshada muslimiinta, mise inee rabtit ka baxdhi dhiinta Islaamka, fadlan la soo xariir xafiiskeena tiedotus[at]uut.fi. Emailkana war galin nagu sii xaalgaaga meeshu uu maraayo. Tageeraad iyo fasiraad waxa ku heleysaa afka Finnishka iyo Ingriisiga.
دعم المجموعة التي لديهم خلفية اسلامية
إذا واجهت صعوبات في الانتماء إلى المجتمع الإسلامي أو ترك الإسلام وكنت تريد ان تشارك في أنشطة دعم الأقران ، فيرجى الاتصال بنا او مراسلتنا على البريد الالكتروني tiedotus[at]uut.fi. والتحدث قليلا عن نفسك و وضعك. علماً ان لغة اجتماعات دعم الأقران هي الفنلندية أو الإنجليزية.
Sateenkaariryhmä
Vertaistukiryhmä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville. Ryhmä on avoin kaikista uskontotaustoista tuleville. Tapaamisiin ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Ohjaajina toimii kaksi UUT:n vapaaehtoista vertaisohjaajaa. Lisätietoja ryhmästä voit kysyä: tiedotus[at]uut.fi.
Paikka: UUT:n toimitilat osoitteessa Suonionkatu 2, Kallio, Helsinki.
Esteettömyys: Jos alaovella ei ole ketään vastassa, niin ovi tullaan avaamaan, kun soitat ovessa ilmoitettuun numeroon. Kulku tiloihin tapahtuu hissillä (hissin oviaukon leveys 85cm). Vertaistukihuoneen oviaukon leveys on 79cm. Tiloista löytyy unisex-vessat ja esteetön wc. Tarkempia tietoja voi kysyä osoitteesta tiedotus[at]uut.fi.
Syyskauden 2023 aikataulu:
- ma 28.8.
- ma 30.10.
- ma 11.12.
Tapaamiset pidetään aina klo 18-20.
Jyväskylän vertaistukiryhmä
Paikka: Kansalaistoiminnan keskus Matara, Matarankatu 6 A1, Tähtimö-ryhmätila.
Tulethan paikalle ajoissa, sillä Mataran alaovi sulkeutuu tasan kuudelta.
Ryhmä on avoin kaikista uskontotaustoista tuleville, eikä tapaamisiin tarvitse erikseen ilmoittautua. Ohjaajina toimii kaksi UUT:n vapaaehtoista vertaisohjaajaa.
Lisätietoja: tiedotus[at]uut.fi.
Syyskauden aikataulut:
- ma 11.9.
- ma 16.10. HUOM. tämä tapaamiskerta järjestetään poikkeuksellisesti Mataran Saunio-tilassa (1. krs).
- ma 13.11.
- ma 11.12.
Tapaamiset pidetään aina klo 18-20.
Tulethan paikalle ajoissa, sillä Mataran alaovi sulkeutuu tasan kuudelta.
Kokkolan vertaistukiryhmä
Kokkolan ryhmä on tauolla vertaisohjaajien puuttumisen takia. Jos vapaaehtoistyö UUT:n ryhmänohjaajana kiinnostaisi sinua, voit katsoa täältä lisätietoja.
Kuopion vertaistukiryhmä
Paikka: Pohjois-Savon Näkövammaiset ry, Kuninkaankatu 23 A, 2. krs.
Ryhmä on avoin kaikista uskontotaustoista tuleville, eikä tapaamisiin tarvitse erikseen ilmoittautua. Ohjaajina toimii kaksi UUT:n vapaaehtoista vertaisohjaajaa.
Lisätietoja: tiedotus[at]uut.fi.
Syyskauden 2023 aikataulu
Ryhmä kokoontuu kuukauden ensimmäisenä tiistaina:
- 5.9.
- 3.10.
- 7.11.
- 5.12. Pikkujoulut vertaistukiryhmän yhteydessä
Tapaamiset pidetään aina klo 18-20.
Oulun vertaistukiryhmä
Paikka: Mielenvireys ry, Pakkahuoneenkatu 28, 4. krs.
Ryhmä on avoin kaikista uskontotaustoista tuleville, eikä tapaamisiin tarvitse erikseen ilmoittautua. Ohjaajina toimivat UUT:n vapaaehtoiset vertaisohjaajat.
Lisätietoja: tiedotus[at]uut.fi.
Syyskauden 2023 aikataulu
- ke 30.8.
- ke 27.9. Teema: Yhteisöstä irtautuminen
- ke 25.10. Teema: Suhde uskonyhteisön piirissä oleviin läheisiin
- ke 29.11. Teema: Arjen selviytymiskeinot ja voimavarat
- to 14.12. Pikkujoulut vertaistukiryhmän yhteydessä
Tapaamiset pidetään aina klo 18-20.
Rovaniemen vertaistukiryhmä
Rovaniemen ryhmä on tauolla vertaisohjaajien puuttumisen takia. Jos vapaaehtoistyö UUT:n ryhmänohjaajana kiinnostaisi sinua, voit katsoa täältä lisätietoja.
Tampereen vertaistukiryhmä
Paikka: Mustanlahdenkatu 19, Tampereen seudun vertaiskeskus. Käynti: Kulje Mustanlahdenkadulta kohti sisäpihalle kulkevaa autoporttia, vertaiskeskus sijaitsee ennen porttia vasemmalla katutasossa.
Ryhmä on avoin kaikista uskontotaustoista tuleville, eikä tapaamisiin tarvitse erikseen ilmoittautua. Ohjaajina toimii kaksi UUT:n vapaaehtoista vertaisohjaajaa.
Lisätietoja: tampere[at]uut.fi.
Syyskauden 2023 aikataulu:
Ryhmä kokoontuu kuukauden viimeisenä perjantaina:
- 25.8.
- 29.9.
- 27.10.
- 24.11.
Tapaamiset pidetään aina klo 18-20.
Turun vertaistukiryhmä
Paikka: Läntinen Pitkäkatu 33, Lounatuulet Yhteisötalo, takkahuone Tammi (kellarikerros).
Esteettömyys: Tiloihin on esteetön kulku. Kulku kerroksiin tapahtuu hissillä. Esteettömät wc:t löytyvät katutasosta (1. krs) sekä kerroksista 2 ja 4.
Ryhmä on avoin kaikista uskontotaustoista tuleville, eikä tapaamisiin tarvitse erikseen ilmoittautua. Ohjaajina toimii kaksi UUT:n vapaaehtoista vertaisohjaajaa.
Lisätietoja: turku[at]uut.fi.
Syyskauden 2023 aikataulu:
- to 28.9.
- to 26.10.
- to 30.11.
- to 21.12.
Tapaamiset pidetään aina klo 18-20.
Kevätkauden 2024 aikataulu:
Kuukauden viimeinen torstai
- 25.1.
- 29.2.
- 28.3.
- 25.4.
- 30.5.
Tapaamiset pidetään aina klo 18-20.
Mistä muualta vertaistukea?
Jehovan todistaja -taustaisten Discord-kanava
Discordissa on tarjolla anonyymiä vertaistukea entisille ja nykyisille Jehovan todistajille ajasta ja paikasta riippumatta. HUOM. Kanava ei toimi UUT:n alaisena, mutta teemme yhteistyötä sitä ylläpitävien henkilöiden kanssa.
Kanavalla on helppo puhua vaikeistakin asioista ilman omaa nimeä ja kasvoja. Huolehdithan, ettet paljasta liian yksityiskohtaisia tietoja, kuten nimiä tai paikkakuntia, jos haluat säilyttää anonymiteetin. Erityisen tärkeää tämä on, jos olet vielä Jehovan todistaja ja haluat välttää hankaluuksiin joutumisen uskonyhteisössä keskustelukanavalla käymisen vuoksi. Discord toimii webselaimessa tai mobiilisovelluksena. Kanavan osoite on: https://discord.gg/UJNnCcA