TEKSTI: Pia Puolakka KUVA: Joni Valkila
Kunniaväkivalta on ilmiö, jonka moni mieltää kuuluvaksi Suomeen muualta tulleisiin kulttuureihin ja uskontoperinteisiin. Kun käsitettä avaa tarkemmin, voidaan huomata, että monet uskonnon uhrit ovat todennäköisesti olleet tavalla tai toisella myös kunniaväkivallan uhreja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) määritelmän mukaan: ”Kunniaan liittyvä väkivalta on kunnian säilyttämiseksi tai palauttamiseksi tehtyä väkivaltaa, jossa perhe, suku tai muu yhteisö katsoo, että epäilty tai todellinen käyttäytyminen aiheuttaa häpeää ja moraalista stigmaa yhteisölle. Yhteisö pyrkii kontrolloimaan lapsen tai nuoren käytöstä rajoittamisella, kontrolloinnilla ja muulla väkivallalla ja estämään moraalisen stigman vaikutusta muihin yhteisön jäseniin.”
Väkivallan ei tarvitse olla fyysistä vaan myös psyykkinen ja hengellinen väkivalta käy kunniaväkivallan muodoksi. THL toteaakin, että ”kunniaan liittyvää väkivaltaa esiintyy eri muodoissa kaikkialla maailmassa yhteisöissä, joissa yhteisön etu menee yksilön etujen edelle ja joissa yksilön moraalisääntöjen vastainen käyttäytyminen saattaa vaarantaa koko perheen, suvun tai yhteisön tulevaisuuden. Kunniaan liittyvää väkivaltaa esiintyy myös suomalaisessa yhteiskunnassa esimerkiksi vanhoillisissa kristillisissä uskonyhteisöissä –.”
Kysymys on mutkikas, kun vaakakupeissa ovat yhteisön etu ja toisaalta yksilön etu. Ihmisoikeudet on tehty turvaksi sille, että yhteisö ei voi polkea yksilöitä yhteisön edun nimissä. Lait ovat toisaalta olemassa sitä varten, että kukaan yksilö ei myöskään voi käytöksellään toimia muiden vastaavia oikeuksia vastaan tai toimia täysin yhteisön sääntöjen (lakien) vastaisesti. Vaurioittavissa uskonnollisissa yhteisöissä yhteisö on muodostanut sisälleen säännöt, jotka poikkeavat ympäröivän yhteiskunnan normeista. Yhteisön piirissä sen omat säännöt voivat kääntyä merkitsevimmiksi ja käyttäytymistä pakottavammiksi kuin ympäröivän yhteiskunnan säännöt. Länsimaiseen yhteiskuntaan kuuluvat suvaitsevaisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät käytännössä aina toteudu kulttimaisissa yhteisöissä. Ihmisen mahdollisuuksia ja oikeuksia rajoitetaan tällöin kohtuuttomalla tavalla suhteessa siihen, mitä nuo oikeudet ja mahdollisuudet olisivat yhteisön ulkopuolella. Tiiviin yhteisön tiukat säännöt palvelevat usein pienen sisäpiirin etua ja vallan (ja mammonan) halua, joskus jopa vain yhden yksittäisen johtajan etua.
Jos sinua yritetään rajoittaa kohtuuttomin tavoin ja säännöin kieltämään oma totuutesi tai omat oikeutesi, kysy kuka tällaisesta todellisuudessa hyötyy. Vastaus saattaa yllättää… Jokainen joutuu elämässään tekemässään kompromisseja, ja olemme jokainen osa jonkinlaista yhteisöä. Silti meillä on mahdollisuus valita, kenelle tai mille haluamme olla lojaaleja. On mahdollisuus lähteä ja valita toisin, ja vaikka jokaisesta valinnastaan kantaa vastuun, omasta päätöksestä vastuun kantaminen on kunniakkaampaa kuin vastuun pakoilu kollektiivisen väärin toimimisen taakse.
Kunnioitetaan toinen toistemme oikeuksia. Se onnistuu usein vielä helpommin silloin, kun on ensin oppinut kunnioittamaan itse itseään ja omia oikeuksiaan.
Kirjoittaja on UUT:n puheenjohtaja.
Juttu on julkaistu UUT:n Muutos-lehdessä Puheenjohtajan palstalla vuonna 2023.