Teksti: Tanja
Julkaistu: 9.5.2025
Minun suhteeni äitienpäivään on ollut koko elämäni ristiriitainen. Kouluikäisenä äitienpäivä oli yksi niistä monista päivistä vuodessa, joista oli syytä ahdistua. Minulla oli kyllä äiti, ja todella rakas sellainen. Mielelläni olisin muiden mukana askarrellut omalle äidilleni kortin tai lahjan, mutta se olisi ollut syntiä.
En tuolloin edes tiennyt miksi, mutta tiesin, etteivät Jehovan todistajat vietä äitienpäivää. Se olisi ollut pakanallista, kuten kaikki muutkin juhlapyhät. Moneen muuhun juhlaan verrattuna äitienpäivä oli onneksi aina nopeasti ohi. Siihen ei valmistauduttu montaa viikkoa, kuten vaikkapa jouluun. Ahdistavuusasteikolla se oli siis häntäpäässä, mutta ahdisti kuitenkin. Ei ollut mukavaa olla aina luokan outolintu, joka ei osallistunut koskaan mihinkään.
Kysyin äidiltäni, oliko hän täysin varma, ettei enää koskaan aikoisi olla kanssani tekemisissä.
Kun aikuisiällä sitten erosin Jehovan todistajista, menetin uskonnon karttamissääntöjen vuoksi myös äitini. Nyt minäkin olin pakanallinen, kuten äitienpäiväkin – jotakin josta Jehovan todistajien olisi hyvä pysyä mahdollisimman kaukana. Kysyin tuolloin suoraan äidiltäni, oliko hän täysin varma, ettei enää koskaan aikoisi olla kanssani tekemisissä. Hän ei pystynyt antamaan kysymykseen suoraan myöntävää vastausta, koska kuka tahansa tajuaa, miten hirveältä se kuulostaisi. Niinpä hän tyytyi toteamaan, että haluaa toimia Jehovan todistajien järjestön antamien ohjeiden mukaan, mikä kuitenkin käytännössä on myöntävä vastaus. Se ei vain kuulosta niin luonnottomalta, kuin sanoa omalle tyttärelleen, että suhteemme oli tässä, koska et usko samoin kuin minä.
Mielestäni Äiti on titteli, joka täytyy ansaita. Äitiys tarkoittaa ennen kaikkea ehdotonta rakkautta, tukena oloa tilanteessa kuin tilanteessa ja puolella seisomista silloinkin, kun kaikki muut kääntävät selkänsä. Oma äitini ei näitä kriteereitä enää täyttänyt, joten en halunnut sitä nimitystä hänestä enää käyttää. Vaihdoin jopa puhelimen yhteystiedoista Äidin tilalle hänen etu- ja sukunimensä. Se oli ainut tapa, millä pystyin edes jollain tavalla kuittaamaan sen vääryyden, mitä tunsin saaneeni häneltä osakseni. Eihän hän siitä mitään tiennyt, mutta se oli oma hiljainen kostoni ja osa surutyötäni.
Aina joku pahaa aavistamaton työkaveri tai tuttava kysyy, olenko jo hankkinut äidilleni lahjan tai leiponut kakun.
On jollain tavalla ironista, ettei perheessämme edes koskaan vietetty äitienpäivää, mutta silti siitä on nykyään muodostunut itselleni eräänlainen äidin menettämisen muistopäivä. Kun sosiaalinen media, uutissivustot ja kahvipöytäkeskustelut täyttyvät äitienpäivästä, koen oloni kiusaantuneeksi ja silloin toivon enemmän kuin koskaan, että minulla vielä olisi äiti. Aina joku pahaa aavistamaton työkaveri tai tuttava kysyy, olenko jo hankkinut äidilleni lahjan tai leiponut kakun. Usein vastaan vain, että en vielä, sillä se on helpoin tapa väistää koko aihe.
Jostain syystä minun on vaikea kertoa ihmisille äidistäni ja välillämme vallitsevasta kuilusta. Tämä johtuu siitä, että kaikesta huolimatta rakastan äitiäni edelleen. Tiedän, ettei hän ole kylmä ja tunteeton, kuten ulkopuoliset saattaisivat helposti ajatella. Tiedän, että kaipaus ja kipu ovat läsnä myös hänen elämässään. Hän vain elää todellisuudessa, jossa kaikki luonnolliset tunteet on pyrittävä tukahduttamaan Jumalan tahdon varjolla. Hän on uskonnon uhri vähintään yhtä paljon kuin minäkin. Toivon kuitenkin, että jonain päivänä äidinrakkaus vielä voittaa ja sitten koetamme korjata sen, mikä vielä korjattavissa on. Valitettavasti menetettyjä vuosia ei vain koskaan saa takaisin eikä tehtyä tekemättömäksi. Hylkäämisen aiheuttamia arpia tulen kantamaan aina mukanani, mutta kuka tietää, ehkä joskus vielä voin leipoa hänelle sen äitienpäiväkakun.
Vaikka äitienpäivä herättää itsessäni lähinnä surua ja kaipausta, olen kuitenkin samaan aikaan onnellinen niiden puolesta, jotka voivat tuosta päivästä nauttia. Äitiys on mahtava asia, ja sitä pitääkin juhlistaa. En tunne katkeruutta, vaikka kuulen jonkun kertovan omasta äidistään ja siitä, miten läheiset välit heillä on. Lähinnä mieleni tekisi ravistella tuota ihmistä ja varmistaa, että hän varmasti ymmärtää, kuinka etuoikeutettu hän on. Jos teillä siis on äiti, jolle voitte viedä kukkia, niin arvostakaa sitä ja tehkää se. Tehkää se myös meidän puolestamme, joilla ei sellaista mahdollisuutta ole.
Hyvää äitienpäivää kaikille!