8 vuoden ristiretki – tarina uskovaisen miehen avioliitosta

 

Olipa kerran 2000 -luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä nuori mies ja nainen. He kulkivat eteläisen Suomen siionissa vanhoillislestadiolaisten iltakylissä  ja ryhmäytyivät. Eräänä kauniina kesäkuisena päivänä mies ja nainen tapasivat toisensa kahden kesken. Tapaaminen oli miehen ensimmäinen treffeiksi laskettavissa oleva tapahtuma. Olkoon mies tässä tarinassa vaikkapa Juha ja nainen Tiina. Nimet eivät ole oikeita, ne on muutettu tarinan osapuolten yksityisyyden suojaamiseksi. Tarinan kertojana toimii Juha. Tapahtumat ovat kuitenkin tosia ja päähenkilöä niin voimakkaasti traumatisoineita, että herkän lukijan kannattaa ehkä valmistautua pudottamaan empatiaruuvia pienemmälle ja kuunnella ensin virsi 598 (Millainen on elämä / kärsimysten täyttämä).

Tarina on hyvin tyypillinen uskovaisten nuorten seurustelu- ja avioliittotarina. Seurustelun päämäärähän on konservatiivisessa uskonyhteisössä luonnollisesti avioliitto ja elämän kestävä kumppanuus, mikä on oikein kaunis ja idealistinen ajatus. Juha ja Tiina tapasivat, nauttivat kahvia kahvilassa ja kävelivät pitkin kaupungin katuja keskustellen monista asioista. Aika hurahti kuin siivillä ja sitten seuraavana päivänä seuroista lähtiessä Tiina otti Juhaa kädestä kiinni ja heidän rakkautensa tarina sai alkunsa. Nuoripari unohtui junaan ja he heräsivät keskusteluistaan todellisuuteen vasta konduktöörin yskähtäessä vieressä sanoen: “Se olisi pääteasema”.

 

Seurustelumme yhdeksän kuukautta kuluivat uskovaisten tapaan siveellisesti. Kädestä pidettiin kiinni, lojuttiin jomman kumman luona sängyllä ja kuljettiin luonnossa. Keskusteltiin ja tustustuttiin rauhassa ja jossain vaiheessa alettiin suunnitella häitä. Hankimme kihlat Tiinan syntymäpäivänä ja pujotimme sormukset sormeen metsäpolulla. Seksuaalisuus ja oikeastaan kaikenlainen fyysinen kosketus kädestä pitämistä lukuunottamatta jätettiin seurustelusta pois ja tämä aika intensiivinen yhdeksän kuukautta olikin minulle melkoista pidättäytymisen ja seksuaalisten intohimojen tukahduttamisen aikaa. Jälkeenpäin mietin, että jos seksuaalinen vetovoima olisi ollut voimaakkampi jo seurusteluaikana, olisi avioliitosta ehkä voinut tulla mukavampi, joskin itse seurustelu ei olisi niin synnitön välttämättä ollutkaan.

Kevättalvella oli sitten häät Tiinan kotipaikkakunnan kirkossa. Myöhemmin avioliiton aikana sain kuulla, että Tiina piti papille antamaansa myöntävää vastausta elämänsä suurimpana virheenä. Itselläni kyynelten portit tahdon ilmaisuun avautuivat ja itkin valtoimenaan onnesta koko mieheksi ja vaimoksi julistamisen ja alttarilta lähdön ajan. Myös hääjuhlassa tunteet olivat pinnassa ja tunsin olevani onnellinen. Vaimoni oli itkuani hävennyt ja kertoi paljon myöhemmin tienneensä sillä hetkellä, etten ole hänelle oikea mies. Hääjuhlasta karkasimme ohjelman jälkeen ja jätimme sukulaisemme siivoamaan hääpaikkaa. Ajoimme anoppilaan ja autosta noustessamme suutelimme ensimmäistä kertaa ikinä. Itse annoin tunnustelevan perhossuukon vaimoni huulille ja jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että ilmeisesti vaimoni olisi halunnut intohimoisemman suudelman. Autoin häneltä häämekon pois päältä ja vaihdoin sen jälkeen itselleni arkisemmat vaatteet – olihan edessä kuitenkin matka häälomapaikkaan mökille. Vaimo vaihtoi vaatteensa selin minuun, häveliäästi.

Automatka mökille kesti reilun tunnin verran ja ajoimme sen jotenkin jännissä tunnelmissa. Vaimo mökötti vääränlaista suudelmaa ja väärin riisuttua häämekkoa. Minä kuuntelin elämäni suurinta ja isointa lohtulaulua “On laiva valmiina lähtöön” ristiriitaisin ajatuksin. Jumalan minulle osoittama ja minua varten valmistama täydellinen puoliso, jonka kanssa tulisin loppuelämäni viettämään, ei ollutkaan enää sama ihminen, jonka kanssa olin seurustellut. Tiesin kuitenkin, että hänen ajatuksissa pyöri varmasti seksi, tuleva äitiys ja kaikki ne ennen avioliittoa kielletyt asiat, jotka meille puolisoina yhtäkkiä kuuluivatkin ja joista itse asiassa koko avioliitto tulisi koostumaan. Luotin siihen, että jos vain haluaa ja tahtoo, niin rakkaus rakentuu vahvaksi perustaksi kodille ja että epävarmuus ja kaikki sellainen on ihan asiaan kuuluvaa tilanteessa, jossa kumpikaan meistä ei ole aiemmin ollut. Perillä mökillä odotti valmiiksi lämmitetty puusauna ja sytytin kynttilöitä mökin puolelle alkaen valmistautua elämäni ensimmäiseen kertaan aviomiehen velvollisuuksien kantajana.

Olin kirjoittanut vaimolleni paria viikkoa aiemmin sähköpostiviestin, jossa olin toivonut hänen miettivän seksuaalisuuttaan ja sitä, mitä hän itse häälomalta ja ensimmäiseltä seksikerraltamme toivoo. Kirjeenvaihto on minulla tallessa ja näin jälkeenpäin ajateltuna viestintämme ja ajattelumme oli jo silloin jotenkin ihan absurdilla tavalla erilaista. Olin ilmaissut, miten haluaisin laskeutua avioliiton satamaan rauhassa, tunnustellen ja hellästi toista huomioiden. Oli tarkoitus saunoa yhdessä, nauttia alastomuudesta ja kokea läheisyyttä ilman seksuaalisia paineita, sillä minulle sauna on ollut aina hyvin erityinen itsen kokemisen ja rauhoittumisen paikka. 

Riisuuduimme mökillä ja näin, miten vaimoni ilme muuttui, kun hän katsoi jalkojeni väliin; pettymys hänen kasvoillaan oli sanoinkuvaamaton. Penikseni oli jo ensi näkemällä hänen mielestään liian pieni eikä seksistä voisi kanssani nauttia. Nämä ovat hänen sanojaan muutamaa vuotta myöhemmin, itse hääloman alussa hän ei niitä ajatuksiaan minulle kertonut. Alastomuus samassa tilassa naisen kanssa oli itselleni kummallista, en ollut siihen tottunut. Ujostelinkin enkä juuri siinä hetkessä osannut ajatella muuta, kuin että saunoessa ehkä totun ajatukseen alastomuudesta yhdessä puolisoni kanssa. Saunassa en kuitenkaan osannut lyödä löylyä oikein ja suihkussa ollessa en saanut katsoa puolisoani, tuijottaa. Käyttäydyin väärin ja olin vääränlainen, se kävi selväksi alusta lähtien. Yhdeksän kuukauden seurustelu, jossa olin himoani häneen pidätellyt, oli tehnyt tehtävänsä. Muutenkin rytmimme ja toiveemme olivat tosi erilaisia eikä asiaa helpottanut lainkaan se, että vaikeista asioista viestiminen tai puhuminen ei vaimoltani tuntunut onnistuvan lainkaan.

Häävuoteessamme oli satiiniset vuodevaatteet, ylelliset ja pehmeät. Menimme peiton alle ja kehomme koskettivat toisiaan alasti, ensimmäistä kertaa ikinä. Minun rytmini oli varovaisen tunnusteleva mutta puolisoni oli odottanut jotain paljon eläimellisempää kiihkoa ja kiimaa. Hän ei ollut lukenut kirjeitäni, joissa olin kertonut ajatuksistani hyvissä ajoin, vaan oli vain lyhyesti vastannut kehottaen jättämään turhat pohtimiset pohtimatta. Olisin halunnut hyväillä vaimoani, hieroa ja lämmitellä kiihkoa rauhassa. Hän siirsi minut päättäväisesti jalkojensa väliin ja kun aloin tunnustella hänen sukuelimiään, häpeä valtasi hänet ja hän työnsi sormeni pois. Olin lukenut kirjoista naisten seksiin tarvittavista fyysisistä edellytyksistä ja yritin kertoa hänelle, että ymmärtääkseni kuivana homma ei vaan toimi. Sainkin luvan suudella hänen häpyään peiton alla, mutta ensimmäisten kahdenkymmenen minuutin aikana ei yhdyntä onnistunut, kun ei löytynyt sopivaa asentoa ja kaikki yritykset yhtyä epäonnistuivat kipuun ja kuivuuteen. Pakenin saunalle ja itkin huonouttani, laukesin omin käsin. Istuin suihkupenkillä yksin, tiesin että olin saanut itselleni henkilökohtaisen koettelemuksen, ristin kantaakseni. Lauloin kännykkävirsikirjasta virren 598 ja sain siitä lohtua. Palasin vaimoni viereen ja myöhemmin yöllä onnistuimmekin harrastamaan seksiä.

Seuraavana päivänä tajusimme, että mökin läheisyydessä ei ollut muita mökkejä, kaikki ihmiset olivat jossain kaukana, ja ajoimme moottorikelkalla alastomina. Moottorikelkan voima puolisoni jalkojen välissä tuntui hänestä hyvältä ja koin ensimmäisen kerran tyytyväisyyttä hääloman järjestelyistä. Hääjuhlamme ruokien tähteitä oli riittävästi ja olin itse tyytyväinen loman järjestelyihin. Vaimoni ei kuitenkaan ollut moottorikelkka-ajelua lukuunottamatta suunnilleen mihinkään tyytyväinen.

Häälomalta palasimme ensimmäiseen yhteiseen kotiimme ja pyöräilin yövuoroon. Talvipyöräilyn mahdollistamiseksi minulla oli tekninen kerrasto, jossa oli viimalta suojaava kerros. Aamulla kotiin palatessani kävi ilmi, että puolisollani oli jotain pelkotiloja, jotka kiiltävä kerrastoni hänessä aktivoivat. Olin joku salaperäinen musta mies ja jouduin pitkään lohduttamaan häntä ja vakuuttamaan, ettei minua tarvitse pelätä. Kun olimme olleet noin kuukauden naimisissa, kotimme paloi tulipalossa ja melkein kaikki irtaimisto tuhoutui. Palo sai alkunsa lipaston päältä, jossa säilytimme häämuistojamme, eikä meille jäänytkään jäljelle muita konkreettisia muistoja häistä kuin vihkiraamattu. Tulipalo toi pintaan jälleen jotain uusia pelkoja ja minun kohtaloni oli hoivata ja tuudittaa pelkäävää puolisoani illasta ja yöstä toiseen. Ristin kantaminen tuntui silloin kuitenkin hyvältä, sillä hän ei lohtuani kieltänyt ja koin että me toimimme perheenä hyvin. 

Suurimman osan ensimmäistä avioliittovuottamme nautimme toisistamme ja seksistäkin usein. Tuolta ajalta on jäänyt minulle joitakin todella hyviä muistoja. Vuosi kului lapsettomana ja sitten paineet lapsen saamiseksi alkoivat kasvaa. Tutustuin biologiaan, ovulaatioon ja kuun kiertoon. Seksistä alkoi tulla suorittamista, jolla oli ainoastaan yksi päämäärä: raskaaksi tuleminen. Tiina alkoikin odottaa esikoistamme, kun kaikki olosuhteet olivat otolliset lomamatkallamme. Sain kuulla jälkeenpäin, ettei olisi tarvinnut ihan niin kovasti yrittää, mutta ken tietää olisiko raskaus alkanut vähemmällä yrittämisellä. Ylipäätään minun oli hyvin vaikeaa olla puolisolleni oikeanlainen ja Luoja tietää, että minä tosiaan yritin, tahdoin ja rakastin.

Reilun vuosi häiden jälkeen luovuin työstäni, josta olin pitänyt todella paljon ja jossa minusta pidettiin. Työ oli ollut kolmivuorotyötä mutta vaimoni pyysi minua pelkotilojensa vuoksi etsimään työn, jossa ei olisi yövuoroja. Ensin ajoin trukkia ulkona mutta olosuhteet työskentelylämpötilojen ja työergonomian osalta muuttuivat niin, etten pystynyt jatkamaan työtä selkävaivojen vuoksi ja jouduin vaihtamaan eri työhön. Uusi työni oli päivätyötä samassa rytmissä puolisoni oman työn kanssa. Pääsin uuden työpaikan kanssa sinuiksi ja koin tyytyväisyyttä siitä, että saimme juuri ennen naimisiin menoamme hankitun auton maksettua ja muutenkin elämä alkoi tuntua rullaavan hyvin. Tiina puolestaan alkoi ilmaista tyytymättömyyttään omaan työhönsä ja pohtia ammatin vaihtamista. Kekustelimme asioista ja päädyimme muuttamaan Etelä-Suomesta Pohjanmaalle, jossa minulla oli opiskelupaikka yliopistolla odottelemassa. Esikoisemme syntyi eikä opinnoistani tullutkaan mitään. 

Vaimo tuntui nauttivan epäonnistumisistani ja muistutti minua usein siitä, miten olin toiminut väärin missäkin tilanteessa. Hän piti minut varpaillaan ja varovaisena: koti oli äidin valtakunta ja miehen tehtävä kotona oli pitää äitiä kukkana kämmenellään ja muutenkin tukea häntä kaikessa. Jossain vaiheessa sain kuulla, että hyvin tehdyistä kotitöistä on mahdollista saada seksiä palkaksi. Ajatus ei minusta tuntunut hyvältä ja vielä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeenkin onnistuin säilyttämään seksuaalisuuden intohimoon liitettynä, irti palkitsemisen ideasta. Toisen lapsen syntymään seksi sitten päättyi totaalisesti, kun en lähtenyt mukaan valtapeliin, jossa seksillä pyrittiin ohjailemaan käytöstäni ja toimiani kotona. Petin vaimoani, oikealla kädelläni, kun jotenkin oli paineita purettava ja hänelle en enää omana itsenäni kelvannut. Noin neljän vuoden kohdalla selvisi, että hän olisi kaivannut kipustimulointia osana seksiä ja kivun tuottaminen ei minulta onnistunut. 

Neljä viimeistä avioliittovuotta kahden pienen kanssa olivat seksittömät, vaikka seksi sinänsä melkein päivittäin olikin selkeänä osana keskustelujamme, nimenomaan minun itsetuntoani murentavana kommunikaationa. Palasimme Pohjanmaalta Etelä-Suomeen ja sain kuulla päivittäin, miten vanhainkodin papoilla on minua isommat vehkeet ja miten minun ei ole penikselläni mahdollista häntä tyydyttää. Tiesin, ettei tämä ollut totta, sillä muistoissani oli useita hyviä kokemuksia, joissa me molemmat olimme nauttineet seksistä ja olleet toisiimme tyytyväisiä.

Vaimoni päädyttyä alanvaihtajaksi ammattilaiseksi tähtäävälle kurssille miesvaltaiselle alalle, hän alkoi rakentaa sosiaalisia verkostojaan koulukavereihinsa. Samalla sain huomata omien sosiaalisten verkostojeni kuihtuvan, kun ystävä toisensa jälkeen vain katosi jonnekin eikä kukaan pitänyt enää meihin yhteyttä. Jälkeenpäin olen kuullut, että yhteyksien katkominen on ollut vaimoltani ihan aktiivista; hän oli esittänyt toiveen yhteydenpidon päättämisestä. Ilmeisesti kyse oli jonkinlaisesta mustasukkaisuudesta ja kateudesta, kun sain lohtua kotitilanteeseeni ystäviltä ja tuttavilta. Kodin asioista en muille puhunut, mutta yhteydenpito muihin kuin vaimooni lohdutti ja tuki minua ihmisenä, miehenä ja puolisona. Kannoin ristini mielestäni hyvin ja lohdutin itseäni taivastoivolla ja sillä, että taivaassa ei tarvitse enää kärsiä niinkuin maan päällä. Kurssitovereidensa kanssa Tiina kävi mm. keilaamassa ja saunailloissa.

Kun vaimo otti saunailtaan mukaansa kotikondomimme, tiesin hänen tekevän minusta eroa aktiivisesti. Ero oli ollut puheissa jo jonkin aikaa aiemminkin. Saunaillasta palasi tyytyväisen oloinen vaimo, jota sitten kannustin jatkamaan seksuaalisuutensa etsimistä. Kerroin, ettei se ole minulle helppoa myöntää, mutta tyytyväinen vaimo tekee minulle hyvää, vaikka hän olisikin jonkun muun miehen tyydyttämä. Vaimolle tämä oli ilmoitus rakkaudettomuudesta, sillä hänelle mustasukkaisuus olisi merkinnyt rakkauden osoitusta. Tästä alkoi sitten kolmen kuukauden helvetti, joka päättyi muutaman lastensuojeluilmoituksen kautta avioeroon. Vanhoillislestadiolaisuudessa avioero on tabu ja sitä ei pääsääntöisesti hyväksytä ollenkaan, paitsi joskus perheväkivallan seurauksena. Vaimoni näki siis tässä strategian avioliiton purkamiselle; hänen mielestään väkivalta olisi hyväksyttävä tekosyy selittää ero uskovaiselle suvulleen ja siksi hänen oli jonkinlainen väkivaltatarina heille kerrottavaksi rakennettava.

Avioerosta on nyt kulunut viisi vuotta. Olen onnellinen, kun olen löytänyt elämääni uusia tuttavia ja ystäviä, joiden tuella olen rakentanut vuosien varrella murentunutta minäkuvaani ja itsetuntoani. Rakkaat lapseni asuvat kanssani puolet ajastaan ja kaikesta huolimatta tuen heitä parhaani mukaan heidän suhteessaan äitiinsä. Lapsilleen hän on kuitenkin enimmäkseen huolehtiva ja vastuuntuntoinen äiti, joskin myös henkisesti kypsymätön ja henkisesti väkivaltainenkin, myös heille. Viranomaiset ovat minua tukeneet merkittävästi ja haluankin kiittää kotipaikkakuntani lastensuojelua, perheneuvolaa, lapsiperheiden kotipalvelua ja sosiaalihuoltolain mukaista perhetyötä tekeviä ammattilaisia. Myös erinäisten psykiatrian erikoissairaanhoidon ammattilaisten tuki on ollut minulle elintärkeää matkallani minuksi.

 

Tänään Juha voi kokea olevansa ihan hyvä ihminen ja ilman kovaa yrittämistäkin riittävä isäksi, kumppaniksi ja ystäväksi monelle.

 

Ristiretkeläinen

Julkaisupäivä 24.4.2020

 

Linkit lauluihin

Virsi 598: https://virsikirja.fi/virsi-598-millainen-on-elama/

On laiva valmiina lähtöön: https://lyrics.fi/mari-rantasila/peppi-pitkatossun-jaahyvaislaulu

 

Facebooktwitterpinterest