Sukuelinten silpominen satuttaa myös poikia

Suomessa suvaitaan lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, kun se perustellaan uskonnolla tai kulttuurilla. Ei kuitenkaan ihan mitä vain hakkausta, vain erästä veristä rituaalia: sukuelinten silpomista, joka nätisti naamioidaan lääketieteelliseen ympärileikkaus-termiin. Olisi jo aika nostaa esille tämä lasten uskonnollisissa yhteisöissä kokema seksuaalioikeuksien loukkaus.

Oma lapseni joutui vauvana rituaalisilpomisen uhriksi, vastustuksestani huolimatta. Lapselleni aiheutettiin kipua, häneltä vietiin herkkää, tervettä kudosta ja oikeus päättää itse omasta kehostaan. Hän ei tule koskaan tietämään, millaista olisi omistaa ehjä penis – esinahka ei kasva takaisin. Myöskään minun mielipiteeni ei painanut edes oikeudessa, kun Helsingin hovioikeus linjasi, että lapseni perusoikeudet ovat alisteisia lapsen biologisen isän halulle harjoittaa lähtömaassaan yleistä väkivallan muotoa. Minun on vaikea uskoa, että Suomessa missään muussa tapauksessa syyte törkeästä pahoinpitelystä kumottaisiin tekijän kulttuuriperinteen perusteella. Tuomio halventaa sekä uhrin ihmisoikeuksia että Suomen perustuslakia.

Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus omaan kehoonsa ja koskemattomuuteen sekä yhdenvertaiseen kohteluun sukupuolesta, etnisestä taustasta tai uskonnosta riippumatta. Koskemattomuus on ensisijainen oikeus, eikä se ole alisteinen esimerkiksi uskonnonvapaudelle. Uskonnonvapauden kohdalla laki linjaa vielä erikseen, ettei vapaus harjoittaa uskontoa anna oikeutta kajota toisen yksilön perusoikeuksiin, ja mainitsee esimerkkinä tyttöjen ympärileikkaukset. Suomen laki on sukupuolineutraali. Miksi siis poikalapsen koskemattomuutta saisi loukata uskonnon varjolla?

Rituaalisilpomisista puhuttaessa uskovaiset ryntäävät puolustamaan tekoa kuvitteellisilla lääketieteellisillä syillä. Puppua. Kun lapselta poistetaan herkkää, tervettä ja seksuaalisuuden kannalta olennaista kudosta ilman lääketieteellistä syytä, on kyseessä törkeä pahoinpitely, jonka jäljet eivät edes parane. Vetoamalla esimerkiksi siihen, että näin suojeltaisiin vauvaa vaikkapa sukupuolitaudeilta tai penissyövältä (joka on harvinainen, vanhuksilla tavattava syöpä) pyritään vain harhauttamaan keskustelua. Se, että veistä pitelee lääkäri, ei tee teosta vähemmän väärää eettiseltä kannalta. Minun lapseni ei ollut potilas, hän ei ”potenut” esinahkaa. Hän on väkivaltarikoksen uhri.

Sekä lääkärit että lukuisat lastenoikeuksien asiantuntijat ovat tuominneet rituaaliset ympärileikkaukset. On kummallista, että oikeuslaitos ja päättäjät arvostavat tunteella suhtautuvien uskonnollisten tahojen vaatimuksia enemmän kuin järkiperäistä argumentointia. Yhteiskunta ja oikeuslaitos eivät muuten salli seksuaalioikeuksien polkemista uskonnon varjolla, mutta pikkupoikien ollessa kyseessä heidän sukuelimiensä kohtalo onkin vanhempien armeliaisuuden ja uskonnollisen mielivallan varassa. Perustelu ”näin on aina tehty” ja ”jumalan tahto” riittävät Suomessakin kumoamaan sitovat ihmisoikeussopimukset ja lain, jopa lääkärien ja äidin vastalauseet. Meidän tapauksessamme edes isän edustaman katolisen kirkon tuomitseva kanta ei riittänyt, vaan nigerialaisen isän mielihalu katsottiin päteväksi syyksi viedä lapselta  oikeus kasvaa ehjänä aikuiseksi.

Vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto on puhuttanut viime aikoina. Kohun myötä on nähty, miten yhteisön paine loukkaa yksilöiden seksuaalioikeuksia, ja kriittinen keskustelu aiheesta on enemmän kuin tervetullutta. Aivan samalla tavalla rituaalisia ympärileikkauksia harrastavissa yhteisöissä kohdistuu valtavaa painetta vanhempiin. Heille ei tarjota tietoa teon vaikutuksista, vaaroista ja vaihtoehdoista veriselle riitille. On älytöntä, että ajatellaan kaikkien juutalaisten, afrikkalaisten, yhdysvaltalaisten ja muslimien leikkaavan lapsensa, laista ja lääketieteestä viis. Yhtä älytöntä kuin juutalaisen seurakunnan edustajan kommentti, jonka mukaan lasten oikeuksien asettaminen perinteen edelle on antisemitismiä ja jos Suomi niin tekee, kaikki juutalaiset lähtevät Suomesta. Miten tällaisen kaltaiset puheet otetaan julkisessa keskustelussa ja vielä pahempaa, päätöksenteossa, huomioon täysin valideina vasta-argumentteina vaikkapa lääketieteelle ja juridisille ongelmille? On pelottavaa ajatella, että uskonto ja perinne olisivat lain ja lapsen edun yläpuolella myös tulevaisuudessa.

Rituaaliset ympärileikkaukset halutaan nähdä vaikeana aiheena, mutta sitä ne eivät ole. Kyse on hyvin yksinkertaisesta asiasta: onko jokaisella lapsella oikeus ehjiin elimiin vai ei? Onko jokaisella ihmisellä oikeus koskemattomuuteen? Onko lapseen kohdistuva törkeä pahoinpitely oikein, jos se on perinne? Kumpaa pitää suojella: lapsen kehoa vai vanhemman uskonnollisia tunteita? Minusta kysymys on helppo. Lapsella tulee olla vanhempien vakaumuksesta huolimatta oikeus päättää itse kehostaan. Heillä on oikeus päättää itse, edellyttääkö heidän henkilökohtainen vakaumuksensa luopumista esinahasta.

Lapseni kaltaisia pieniä poikia, joihin silpomisuhka kohdistuu, on maassamme yhä useampia. Kyse ei ole pienen porukan pikkunipsaisusta, vaan vakavasta oikeuksien loukkauksesta, ja sellaisena se koskettaa meistä jokaista. Yhteiskunnan on kyettävä suojelemaan niitä, jotka eivät itse voi puolustautua.

Kirjoittanut nimimerkki ”Pienen pojan äiti” 22.9.2014

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail