Esikoislestadiolaisuus on yksi lestadiolaisuuden suurissa hajaannuksissa 1900-luvun vaihteessa syntynyt suuntaus. Se on lestadiolaisuuden suunnista toiseksi suurin maailmassa.
Esikoislestadiolaisia oli maailmassa vuoden 2012 arvion mukaan noin 24 000, lähinnä Skandinaviassa ja USA:ssa. Kannatus on pudonnut kirkkohistorian professori Jouko Talosen mukaan noin tuhannella vuoden 2001 arviosta. Esikoislestadiolaisuuden erottaa muista lestadiolaisuuden suunnista painotus esikoisten seurakuntaan, Lapin vanhimmat, kriittinen suhtautuminen kirkkoon ja pappeuteen sekä yksinkertaisen elämän korostus. Suomessa esikoislestadiolaisuuden kannatus painottuu Etelä-Suomen kaupunkeihin.
Esikoislestadiolaiset pitävät Martti Lutheria oppi-isänä ja Lars Levi Laestadiusta opetusisänä. Etenkin Laestadiuksen asema on vahvempi kuin muissa suurissa lestadiolaissuunnissa, mikä käy ilmi mm. siinä, että esikoislestadiolaiset lukevat Laestadiuksen saarnan jokaisissa seuroissa. Usein esikoislestadiolaiset puhuvat ”Lutherin opista”, mutta muuten suhde luterilaisiin Tunnustuskirjoihin on väljempi verrattuna muihin lestadiolaisuuden suuntiin. Laestadiuksen ja Lutherin kirjoituksia arvostetaan paljon, koska niiden koetaan sisältävän arvokkaita opetuksia ja Raamatun selityksiä. Ensisijaisesti opetus pohjautuu kuitenkin aina Raamattuun. Esikoislestadiolaisilla on käytössä synninpäästö. Uskovaiset ovat maan päällä Jeesuksen lähettiläitä, ja voivat todistaa syntien anteeksiantamuksesta. Uskoon ei voi tulla omin avuin, vaan se syttyy Jumalan sanan kuulemisesta. Kaste ei esikoislestadiolaisten mukaan pelasta tehtynä tekona ilman henkilökohtaista uskoa. Lapsella on autuaaksitekevä usko jo ennen kastetta.
Esikoislestadiolaiset kutsuvat pukeutumiskoodiaan ja käytännön elämän ohjeiden noudattamista ”kristityn esikuvaksi”. Esikoislestadiolaiset naiset eivät käytä koruja eivätkä meikkiä. Miehet taas eivät käytä solmiota. Naiset peittävät seuroissa päänsä huivilla. Kulttuurista esikoislestadiolaisuudessa vieroksutaan erityisesti populaarimusiikkia, teatteria, ja elokuvia. Myös televisioon suhtaudutaan kielteisesti ja sen ohjelmien vaarallisuudesta varoitetaan. Esikoislestadiolaiset ”haluavat ottaa vastaan ne lapset, jotka Luoja antaa”. Alkoholin ja huumausaineiden suhteen opetetaan täysraittiutta. Sen sijaan tupakointi koetaan uskon elämälle vähemmän vahingolliseksi, ja siitä varoitetaan lähinnä terveydellisin perustein. Esikoislestadiolaiset painottavat edellä mainittuja enemmän kristillisyyden neuvoiksi, joiden noudattaminen koetaan pikemmin omaksi parhaaksi kuin velvollisuudeksi tai pakoksi. Jos yksilö kuitenkin kokee nämä kristillisyyden neuvot itselleen vieraiksi ja kahlitsevaksi tai jättää noudattamatta neuvoja, häntä saatetaan yksityisesti nuhdella tai kehottaa parannukseen.
Lähteet:
Jouko Talonen: Iustitia 14. Lestadiolaisuuden hajaannukset 2001. Suomen teologinen instituutti.