Alta löydät vinkkejä hengellistä väkivaltaa kokeneen ihmisen kohtaamiseen – oli kyseessä läheinen, tuttava, asiakas tai vaikka oppilas.
Huom. Jos kyseessä on lapsi tai nuori, tulee olla matalalla kynnyksellä yhteydessä poliisiin ja/tai sosiaaliviranomaisiin.
1. Kysy ja kuuntele
Uskonto ei ole tabu! Tarjoa ihmiselle turvallinen tila puhua uskontoon liittyvistä aiheista, jos hän itse haluaa puhua niistä.
Jos epäilet, että joku kokee hengellistä väkivaltaa yhteisössään, ota asia puheeksi. Voit avata keskustelun kertomalla, että olet huolissasi hänen voinnistaan tai kysymällä esimerkiksi “Koetko, että uskonto sinulle voimavara vai taakka?”
2. Ota vakavasti
Oleta, että ihminen puhuu totta. Älä hämmästele, kauhistele tai kyseenalaista hänen kertomaansa. Saatat olla ensimmäinen – ja huonossa tapauksessa viimeinen – ihminen, jolle hän kertoo kokemuksistaan.
Hengellistä väkivaltaa kokenut voi jo valmiiksi tuntea syyllisyyttä tai häpeää ja pohtia, onko oma kärsimys jumalan tahto tai rangaistusta jostakin, mitä on tehnyt väärin. Ota selkeä kanta siihen, ettei väkivalta ole hänen syytään. Ulkopuolinen vahvistus sille, että on tullut kohdelluksi väärin, voi olla tärkeä osa toipumista.
Jos huomaat miettiväsi, että toisen kertomus kuulostaa liioitellulta tai liian erikoiselta ollakseen totta, pysähdy hetkeksi pohtimaan, voisiko reaktiosi kertoa enemmän omasta taustastasi tai tiedon puutteesta kuin hänen kokemuksestaan.
Hengellinen väkivalta on usein piiloväkivaltaa, joka ei näy yhteisön ulkopuolelle. Siksi ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää, millaista on elää tiiviissä hengellisessä yhteisössä ja miten sen kontrolli toimii – ellei itse ole kokenut vastaavaa.
3. Ole sensitiivinen ja anna tilaa
Älä arvostele ihmisen vakaumusta tai ihmettele, miksi hän kuuluu tai on kuulunut yhteisöön. Älä kerro ihmiselle, mikä on oikea tapa toimia tai ajatella, vaan tue häntä tekemään omat johtopäätöksensä.
Anna tilaa kaikille tunteille. Syyllisyyden, häpeän, vihan, pelon ja surun tunteet ovat tavallisia hengellistä väkivaltaa kokeneelle.
4. Tarjoa tietoa ja tukea
Tarjoa tietoa hengellisestä väkivallasta ja kerro, ettei ihminen ole yksin kokemustensa kanssa. Vertaistukea on saatavilla esimerkiksi UUT:n kautta. Voitte myös yhdessä tutustua UUT:n ja Mielenterveystalon tuottamaan omahoito-ohjelmaan.
Joskus voi olla tarpeen selvittää muita avunlähteitä, kuten sosiaali-/terveyspalveluja tai kriisi-, väkivalta- tai mielenterveystyötä tekeviä tahoja.
Jos herää epäilys, että ihminen on joutunut rikoksen uhriksi, ohjaa hänet poliisin ja/tai Rikosuhripäivystyksen puoleen. Jos tilanteeseen liittyy vakavaa pakottavaa kontrollia tai ihmiskauppaan viittavia piirteitä, apua tarjoaa Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä.
5. Kiitä luottamuksesta
Kynnys kertoa kokemuksista voi olla todella korkea. Hengellisestä väkivallasta on usein vaikeaa tai mahdotonta puhua yhteisön sisällä. Yhteisön ulkopuoliset ihmiset taas saatetaan leimata epäluotettaviksi, ja heitä on voitu kehottaa välttämään.
Ihminen voi siksi kokea jäävänsä hyvin yksin. Kiitä häntä siitä, että hän valitsi kertoa kokemuksistaan juuri sinulle.
6. Ota selvää
Tieto lisää auttamisen mahdollisuuksia. Lue esimerkiksi hengellisestä väkivallasta, kunniaan liittyvästä väkivallasta, lahkoista ja niiden toimintamekanismeista sekä pakottavasta kontrollista. Näistä aiheista löytyy runsaasti kirjallisuutta ja tutkimusta.
Ethän sano näin
On muutama lause, jonka moni hengellistä väkivaltaa kokenut on saattanut kuulla usein – mutta joista on yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä.
”Mikset vain lähde?”
Joku voi ihmetellä, miksi kukaan jäisi vapaaehtoisesti yhteisöön, joka aiheuttaa itselle kärsimystä. Asia on harvoin näin mustavalkoinen. Ihmisen siteet uskonyhteisöönsä ovat usein vahvat, ja yhteisö voi ongelmista huolimatta olla hänelle tärkeä.
Mahdollisia syitä siihen, miksi yhteisöstä lähteminen voi olla vaikeaa tai mahdotonta:
- Huoli yksin jäämisestä ja läheisille aiheutuvasta kärsimyksestä
- Pelko avioliiton päättymisestä ja/tai lasten menettämisestä
- Halu suojella perheen kunniaa
- Yhteisö ja läheiset painostavat jäämään – tähän voi liittyä uhkailua, syyllistämistä ja sumutusta
- Taloudellinen riippuvuus yhteisöstä: työ ja asuminen voivat olla sidoksissa yhteisöön, minkä lisäksi ihminen on saattanut panostaa paljon enemmän yhteisön toimintaan kuin opiskeluun ja uraan
- Henkisen tai fyysisen väkivallan pelko
- Usko yhteisön oppeihin
- Pelko helvettiin joutumisesta tai muusta jumalan rangaistuksesta
- ”Maailman” ja ”maailmallisten” ihmisten pelko
- Itsesyytökset ja häpeä (”Olen ansainnut huonon kohtelun”, ”Tämä on Jumalan tahto”)
- Tiedon puute hengellisestä väkivallasta tai lahkojen toimintamalleista
- Yhteisössä on myös paljon hyvää, tuttua ja rakasta
- Huoli siitä, että yhteys omaan kulttuuritaustaan katkeaa (erityisesti maahanmuuttajataustaisten tapauksessa)
- Toivo siitä, että yhteisö voi muuttua paremmaksi paikaksi
Älä siis hämmästele, vaan ole tukena ja auta ihmistä punnitsemaan vaihtoehtojaan. Jos hän päättää jättää yhteisön, tue häntä tekemään se mahdollisimman turvallisesti.
”Ei kai kukaan järkevä ajautuisi tuollaiseen mukaan”
Asiantuntijoiden mukaan haitallisiin lahkoihin tai niin sanottuihin korkean kontrollin yhteisöihin päätyvät ovat aivan tavallisia ihmisiä – usein koulutettuja ja keskiluokkaisia.
Tilannetekijät selittävät tiiviiseen yhteisöön ajautumista paremmin kuin persoonallisuus tai älykkyys. Suuri elämänmuutos, kriisi, yhteisön kaipuu tai elämän suunnan ja merkityksen etsiminen voivat tehdä ihmisen alttiimmaksi tällaiselle yhteisölle.
Moni myös kasvaa syntymästään asti osana suljettua yhteisöä, jolloin yhteisön normit ja käsitykset määrittävät koko todellisuutta. Yhteisö voi kontrolloida voimakkaasti sitä, millaista tietoa jäsenet saavat ulkopuolisesta maailmasta.
Älä syyllistä tai ihmettele, vaan anna ihmisen kertoa itse oma tarinansa, jos hän haluaa jakaa sen kanssasi. Muista, ettei kellään kuitenkaan ole velvollisuutta selitellä taustaansa tai valintojaan.
”He toimivat niin, koska välittävät sinusta”
Hengellistä väkivaltaa perustellaan usein rakkaudella. Väkivallan tekijä voi aidosti uskoa toimivansa hyvistä motiiveista käsin. Esimerkiksi yhteisöstä lähteneen tai erotetun karttamista voidaan perustella sillä, että eristäminen saa hänet tekemään parannuksen ja palaamaan ”omiensa pariin”.
Väkivalta ei kuitenkaan koskaan ole oikeutettua, vaikka väkivallan tekijä uskoisi toimivansa oikein. Voit lempeästi muistuttaa väkivaltaa kokenutta tästä, jos hän pyrkii oikeuttamaan muiden väkivaltaa tai syyttää itseään.