Pelkkää iloa? Kuusi vuotta Sahaja Yogassa

Lumi kertoo blogissaan liittymisestään Sahaja Yogaan, ajastaan liikkeessä, järjestetystä avioliitostaan ja pois lähtemisestään. UUT julkaisee blogin ensimmäisen tekstin. Kertomuksessa tulee esille paljon sellaista, mitä kuulemme ihmisten kokeneen myös muissa uskonyhteisöissä, toisaalta se sisältää mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka ovat uniikimpia Sahaja Yogalle. Tarina on pitkähkö, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ota siis mukava asento ja hyvää matkaa!

Kirjoittanut Lumi 4.10.2014

Kirjoitin viitisentoista vuotta sitten Uskontojen uhrien tuki ry:n Muutos-lehteen artikkelin uskonnollisesta yhteisöstä nimeltä Sahaja Yoga. Artikkeli julkaistiin pian myös UUT:n nettisivuilla. Vähän aikaa sitten sain sähköpostia sahaja-joogilta, joka toivoi minun vetävän artikkelin pois netistä. Välillemme syntyi mielenkiintoinen sähköpostien vaihto, mikä sai minut pohtimaan sitä, pitäisikö kirjoittaa lisää, palata muistoihini.

Yritin aikoinani kirjoittaa Sahaja Yogasta mahdollisimman neutraalin kuvauksen, mutta tuoda kuitenkin vahvasti esiin sellaisia asioita, joita liike ei ulkopuolisille mielellään paljasta. En halunnut kirjoittaa omaa tarinaani. Olin ihan liian hajalla.

Minua sähköpostitse lähestynyt sahaja-joogi vaikutti epätietoiselta siitä, että on olemassa liikkeestä lähteneitä, kokemuksistaan haavoilla olevia ihmisiä. Halusi nimiä ja osoitteita. Ehdotti sovittelua. Kieltäydyin tietenkin tällaisesta: sehän olisi vähän kuin kertoisin raiskaajalle raiskauksen uhrin osoitteen, jotta hän pääsisi uudestaan raiskaamaan.

Koska pidän yhteyttä vain pariin entiseen sahaja-joogiin, en luonnollisestikaan edes tiedä kovin monen osoitetta. Joskus sattumalta olen törmännyt joihinkin muihin entisiin jäseniin. Muutamat minulle tuntemattomat ex-jäsenet ovat ottaneet vuosien saatossa yhteyttä UUT:n kautta. Mitään entisten sahaja-joogien kerhoa ei ole.

Kokemuksistaan hajalla olevia kuitenkin on. Tunnen muutamia. Itsekin olen ollut hajalla. Voi olla, että jossakin on joitakuita, jotka ovat hajalla ihan hiljaa.

Kun itse olin Sahaja Yogassa, omassa yhteisössä ei yleensä kyetty näkemään vikaa. Yhteisön toiminnan ja dynamiikan ei uskottu aiheuttavan minkäänlaisia ongelmia. Ongelmat olivat aina jotenkin niistä kärsivän oma syy ja osoitus siitä, että hän on ”negatiivinen”. Liikkeen totuuksien epäileminen merkitsi, että epäilijä on ”negatiivinen”. Liikkeeseen kohdistunut kritiikki oli osoitus siitä, että kritisoija on ”negatiivinen”. Sairaus oli osoitus siitä, että sairastaja on ”negatiivinen”. Tällaisessa ilmapiirissä on vaikeaa kertoa olevansa masentunut, ahdistunut ja heikoilla. On vaikea puhua epäilyksistään, tunteistaan tai ajatuksistaan, jotka ovat ristiriidassa liikkeen tarjoileman totuuden kanssa. Ajatuksiaan ja mielialojaan ehkä itsekin häpeää.

Artikkelini poistoa pyytänyt sahaja-joogi kirjoitti, että liikkeessä on nykyään paljon ihmisiä, jotka ovat valmiita sovintoon ja yhteisymmärrykseen entisten jäsenten kanssa. Myönsi tosin, että jotkut sahaja-joogit, joitten kanssa ex-jäsenillä olisi soviteltavaa, eivät välttämättä halua itse minkäänlaista sovittelua.

Jäin miettimään, minkälaista sopimista tai sovittelua Sahaja Yogassa ajetaan takaa. Onko motivaationa oikeasti auttaa ihmisiä, jotka ovat saaneet haavoja? Vai onko kaiken takana kuitenkin vain Sahaja Yogan imagon kiillottaminen ja mahdollisten kriittisten äänten vaimentaminen? Itse en missään nimessä haluaisi käsitellä traumaattisia kokemuksiani ryhmässä, jonka parissa kyseiset kokemukset ovat syntyneet, tietämättömänä siitä, haluaako siellä kukaan aidosti kuulla ja ymmärtää. Etenkin kun ryhmän uskomuksiin kuuluu sellaisia asioita, jotka syövät ymmärrykseltä pohjaa.

Voin kuitenkin auttaa avoimuutta ja asioitten nostamista pöydälle kertomalla oman tarinani. Kenties se rohkaisee joitakuita muita joskus kertomaan omansa. Kenties asioitten muistaminen ja jakaminen auttaa myös minua itseäni. Kenties sillä on jotain muutakin merkitystä. Ehkä se auttaa myös sahaja-joogeja. Janne Villa kirjoitti kirjassaanHengellinen väkivalta osuvasti: ”Kaikissa yhteisöissä on varjonsa. Jos varjoa ei tunnista ja näkee peilissä vain ihanteen sävyttämän kuvan, ei voi myöskään aidosti ja pakottomasti iloita omasta hengellisestä perinnöstään.”

Ryhdyin miettimään omaa historiaani Sahaja Yogassa. En välttämättä muista kaikkien tapahtumien tarkkoja yksityiskohtia tai ajankohtia. Tarinani sisältää kuitenkin muistojani ja kokemuksiani. Löysin myös muutaman vanhan päiväkirjani, joista sain tukea. Tarinassa esiintyvien ihmisten nimet on yleensä muutettu.

Kaikki alkoi kevättalvella vuonna 1992. Olin täyttänyt kaksikymmentä. Olin viettänyt pari kuukautta rinkkamatkaillen yksinäni Intiassa ja kokenut valtavan mullistuksen maailmankuvassani. Olin löytänyt hengellisyyden, päättänyt omistautua korkeammille ihanteille, vieraillut ashrameissa ja temppeleissä, ryhtynyt meditoimaan, käynyt syvällisiä keskusteluja guruista, joogasta, Jumalasta.

Paluu Suomeen oli ollut masentava. Ei talven kylmyys eikä pimeys minua masentanut, ei harmaa maisema, vaan materialismi ja itsekeskeisyys. Kohtasin sitä joka paikassa, perheestäni alkaen. Avara todellisuus, jossa olin elänyt Intiassa, oli todellakin jäänyt Intiaan ja minusta tuntui, että törmäsin henkiseen kiviseinään ihmisten kanssa kommunikoidessani.

Oli Suomessa tietenkin mm. uskovaisia kristittyjä, joiden maailmankuvan arvelin olevan lähempänä omaani. Olin kohdannut suomalaisia lähetystyöntekijöitä paluumatkallani Intiasta Suomeen. Yksi heistä oli kertonut rukoilevansa puolestani, että pääsisin oikealle tielle, pois pahan vallasta. Kristittynä oleminen tarkoitti hänelle sitä, että muut uskonnot ovat eksytystä, hindujumalat ovat paholaisia, Buddha on paha, vain oma uskonto on oikea. Minua loukkasi, että hän mitätöi kommenteillaan omat hengelliset kokemukseni, samaten miljoonien muitten kokemukset. Tällaisen uskonnollisuuden piiristä en kerta kaikkiaan voisi löytää henkistä kotiani.

Olin melko masentunut ja tunsin olevani henkisesti aika yksin. Harkitsin Intiaan palaamista.

Eräänä päivänä tapahtui kuitenkin jotakin mullistavaa. Menin kahvilaan ja harhailin kahvikupposeni kanssa etsien istumapaikkaa. Päädyin pöytään, jonka vieressä istui joku mielestäni vähän tylsän näköinen mies. Yhtäkkiä mies kaivoi laukustaan esille papereita, alkoi järjestää niitä, ja näin papereissa intialaisen naisen kuvan. Tunnistin naisen guruksi, jonka seuraajia olin tavannut Delhin kirjamessuilla: Shri Mataji Nirmala Devi! Olin yrittänyt osallistua tämän gurun seuraajien meditaatioonkin jossakin päin Delhiä, mutta en ollut löytänyt perille, tai meditaatiota ei ollutkaan järjestetty. Joka tapauksessa minusta tuntui kuin pala aurinkoista Intiaa olisi hypännyt keskelle harmaata suomalaista todellisuuttani, ja siirryin heti lähemmäs miestä kysymään lisää kuvasta. Pari päivää tämän jälkeen istuinkin Kampin palvelutalossa meditoimassa, tai ”saamassa itse-oivallukseni”, kuten ensimmäistä Sahaja Yoga -meditaatiota liikkeessä kutsuttiin. Mieskin, Pietu – yksi vanhimpia suomalaisia sahaja-joogeja – paljastui vähemmän tylsäksi.

Meditaatiotilaisuuden jälkeen juttelin muiden osallistujien kanssa ja päädyin vielä iltateelle ja vierailulle heidän ashramiinsa. Olin todella innoissani. Lopultakin olin tavannut ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita samoista asioista kuin minä ja jotka kulkivat henkistä polkua ihan täysillä. Minuun teki suuren vaikutuksen se, että nämä ihmiset puhuivat kaikkien uskontojen olevan saman elämänpuun oksia ja opettavan pohjimmiltaan samoja asioita. Ihan niin kuin itsekin ajattelin! Sain Shri Matajin valokuvan, joka tukisi minua meditaatiossani. Päätin alkaa harjoittaa Sahaja Yogaa. Meditoin joka aamu kuvan edessä ja iltaisin tein negatiivisuuksia poistavan jalkakylvyn: jalat suolavedessä tuijotin Shri Matajin kuvaa. Kävin joka viikko Kampin palvelutalon julkisessa meditaatiotilaisuudessa eli proggiksessa ja lisäksi vähän edistyneemmille tarkoitetussa tilaisuudessa ashramissa.

Jonkin ajan kuluttua sain kutsun myös pujaan, rituaaliin, jossa palvotaan Shri Matajia. Puja pidettiin pääkaupunkiseudun toisessa ashramissa, espoolaisessa omakotitalossa. Minulle kerrottiin, että puja olisi vahvasti hienorakennetta puhdistava kokemus. Jotkut joogit olivat ensimmäisen pujansa jälkeen todella huonovointisia. Intialaisiin vaatteisiin pukeutuneina koristelimme alttarin, maalasimme Shri Matajin jalkoja esittävään kuvaan koristeita, asettelimme paikoilleen puja-välineet, hedelmät, suitsukkeet ja muut. Ja palvoimme, ja lauloimme, ja meditoimme. Kumarsimme Shri Matajille, hänen jaloilleen, ja lopuksi joimme amrutia, jumalaista nektaria, joka valmistettiin kaatamalla gheetä (kirkastettua voita), maitoa, jugurttia, hunajaa ja sokeria Shri Matajin jaloille. Tai tässä tapauksessa jalkoja esittävälle valokuvalle.

Elämäni muuttui vähitellen täysin. Omien päivittäisten meditaatioitteni ja kahden jokaviikkoisen yhteismeditaation lisäksi vietin aikaa muiden sahaja-joogien kanssa, lauantai-iltaisin kokoonnuimme ashramiin laulamaan bhajaneita, hengellisiä intialaisia lauluja, sunnuntaisin oli yleensä puja. Luin Sahaja Yogan opetusmonisteita ja lehtiä ja kuuntelin Shri Matajin puheita nauhalta. Elämäni täyttyi Shri Matajin valokuvista.

Minulla oli poikaystävä Sahaja Yogaan tullessani. Olin pian ristiriitaisissa tunnelmissa. Poikaystäväni ei oikein ymmärtänyt uutta henkisyyttäni, ei innostunut Sahaja Yogasta ja joskus naureskeli jollekin guruni sanomiselle. En nähnyt suhteessa enää mitään säilyttämisen arvoista. Poikaystävä vain veti minua takaisin maailmaan ja elämään, josta olin astumassa kokonaan pois. Jätin hänet suurempia selittelemättä. Omistautuisin henkiselle tielle täysillä, halusin olla puhdas ja vapaa.

Olin joogien puheista ja opetuksista ymmärtänyt, että Sahaja Yogassa ei oikein katsottu hyvällä seurustelua tai seksiä ennen avioliittoa. Yksi hienoimmista asioista henkiselle kasvulle olisi päästä järjestettyyn avioliittoon. Nuoret naiset puhuivat tästä melko paljon, miettivät mistä maasta tuleva puoliso olisi. Ajateltiin, että kun kaksi ihmistä valitsee toisensa itse, heitä pitää yhdessä kuollut henki, tai kuten me sitä kutsuimme: bhuutti. Shri Matajikin oli jossakin puheessaan sanonut, että ”The bhoot of falling in love must be given up!” Sahaja Yogan järjestämässä avioliitossa puolisoita yhdessä pitävä voima taas oli Shri Mataji, Jumala. Puoliso ei olisi oman pienen egomme, vaan Jumalan valitsema, juuri itselle sopiva ja omaa henkistä kasvua tukeva.

Välit entisiin, Sahaja Yogan ulkopuolisiin ystäviini väljähtyivät tai katkesivat hiljaisesti kokonaan. Alussa vietin aikaani myös entisten ystävieni kanssa, mutta välillemme kasvoi etäisyys. Opin Sahaja Yogassa, etten saisi katsoa silmiin ei-joogeja. Silmien kautta tulee negatiivisuuksia, ja ulkopuoliset olivat täynnä niitä. Ei olisi hyvä koskea muita ihmisiä. Alussa kertoilin ystävilleni kaikenlaista Sahaja Yogasta, mutta pian minua neuvottiin pitämään monia asioita omana tietonani. Piti olla ”normaali”. Normaalina oleminen tarkoitti mm. sitä, että peittää ajatuksensa ja uskomuksensa, jotka ulkopuolisten mielestä vaikuttaisivat oudoilta. Sahaja Yogasta kannatti kertoa vain helposti sulatettavia asioita.

Opin, että sahaja-joogina olin Shri Matajin eli Jumalan instrumentti, joka puhdistaa ja parantaa maailmaa pelkällä olemassaolollaan. Tämä instrumentti täytyi pitää puhtaana. Muita uskonnollisia yhteisöjä olisi hyvä välttää. Niissä saattoi olla paljon negatiivisuuksia ja kuolleita henkiä.

Energiahoidot, healing, selvänäkijät, kaikki tällainen oli vaarallista. Hathajooga sekoittaisi ihmisen energiakanavat. Kuulin varoittavan esimerkin, kuinka yhtä joogia oli jouduttu puhdistamaan pitkään hänen käytyään buddhalaisessa tilaisuudessa ja saatuaan hienorakenteensa kiusaksi siellä liikkuneita kuolleita henkiä: ”Se pyöri pitkin huonetta ja sieltä tuli kissat ja koiratkin ulos.” Tämä oli pelottavaa; en todellakaan haluaisi kokea mitään vastaavaa.

Joku joogisiskoista opetti minulle, että keittiö on naisten paikka. Miesten ja naisten roolit olivat erilaiset. Nainen edustaa Lakshmia, ruoan antajaa ja vaurauden jumalatarta. Nainen on myös Shakti, tekijä, kun mies on Shiva, todistaja. Naureskeltiin, että tässä asiassa oltiin ennen fanaattisia. Silloin naiset olivat ashramissa tehneet kaikki taloustyöt ja silittäneet joogiveljiensä vaatteetkin, kun miehet olivat istuskelleet sohvalla ja keskustelleet.

Kotitöihin sovelletun toimivan Shaktin ja todistavan Shivan asetelmasta huolimatta naiset kuitenkin edustivat passiivista, vasempaan puoleen liittyvää energiaa, kun taas miehet olivat dynaamisia ja aktiivisia, edustivat oikeaa puolta. Intialaiset naiset ymmärsivät oman voimansa shaktina, olivat kodin henki ja sydän, mutta vetäytyivät taustalle ja antoivat miesten loistaa julkisessa tilassa. Me länsimaiset naiset olimme liian itsenäisiä ja dominoivia, liian ”oikealla”. Meidän pitäisi tulla enemmän ”vasemmalle”, olla passiivisempia ja naisellisempia. Silloin miehetkin voisivat ottaa oman todellisen voimansa paremmin käyttöön.

Pukeutumistyylini muuttui. Aloin ostella naisellisempia ja myös ”normaalimpia”, konservatiivisempia vaatteita, joita Sahaja Yogassa suosittiin. Kangashousuni, farkkuni, maiharini ja rispaantunut kirppisvillapaitani vaihtuivat pitkiin hameisiin ja siisteihin neuleisiin. Kasvatin pitkää tukkaa. Olin mieltänyt itseni jotenkin androgyyniksi olennoksi ja halunnut toimia yksilönä ja ihmisenä sukupuoleni edustamisen sijaan, mutta nyt halusin olla oikea nainen.

Olin ollut hyvin kiinnostunut henkisistä asioista ja lukenut monenlaisia kirjoja. Tällainen ei luonnollisestikaan enää käynyt päinsä. Minun piti myös puhdistaa itsestäni negatiivisuuksia, joita olin saanut kirjoista ja vierailuista ”väärien gurujen” luona. Monia guruja, joitten ajatteluun olin tutustunut, pidettiin demoneita. Olin vahingoittanut hienorakennettani tutustumalla heidän ajatuksiinsa ja jopa osallistumalla joihinkin meditaatioihin. Puhdistautumistapoja oli monia. Harrastimme mm. paperin polttoa, jossa demonisen gurun nimi kirjoitettiin paperille ja poltettiin, shoebeattausta, jossa gurun nimi kirjoitettiin maahan ja hakattiin sitä kengällä. Monia vääriä guruja vastaan oli tuhomantroja, joita lauloimme. Näitten rituaalien myötä tunsin sekä vapautuvani menneestä että myös jollain lailla mitätöiväni hengelliset kokemukset, joita minulla oli ollut ennen Sahaja Yogaa. Tuntui ensin pahalta laulaa tuhomantraa gurulle, jonka ashramissa olin kokenut voimakkaan hengellisen heräämisen. Uskoin kuitenkin, että kaikki olisi parhaakseni. Olin astunut Sahaja Yogan tielle ja luopuisin omasta pienestä egostani, omista mielen tason käsityksistäni. Uskoin Shri Matajin tietävän paremmin. Antauduin hänelle, Pyhälle Äidilleni.

Poltin ehkä hyllymetrin verran omistamaani epäilyttävää kirjallisuutta. Väärien gurujen ja henkisten suuntausten lisäksi muustakin menneisyyteen liittyvästä negatiivisuudesta piti päästä eroon. Poltin vanhat päiväkirjani ja paljon valokuvia. Lapsuuden unilelua en kuitenkaan polttanut, vaikka sitä suositeltiin. Olisi tuntunut liian pahalta tuhota äitini ompelema virttynyt kenguru, joka muistutti minua ainoastaan rakkaudesta ja lämmöstä.

Sain listan oikeanlaisesta kirjallisuudesta ja taiteesta, jota olisi hyvä harrastaa.

Minua kehotettiin pyytämään suojelusenkeliänikin poistumaan. Me olimme nyt Shri Matajin lapsia ja hänen suojeluksessaan. Emme tarvitsisi enää edes omaa enkeliämme.

Moni saattaa ihmetellä, mikä sai minut jäämään Sahaja Yogaan. Miksi parikymppinen nainen, joka oli määritellyt itsensä mm. feministiksi ja biseksuaaliksi, jäi yhteisöön, jonka arvot vaikuttivat konservatiivisilta ja patriarkaalisilta? Miten nuori, joka ei ollut tyhmä, nieli lähes pureskelematta kaiken?

Ei minulla ole siihen mitään yksiselitteistä vastausta. Samankaltaisen kysymyksen voisi toki esittää monien, monien muidenkin kohdalla. Voin kuitenkin vain pohtia, miksi MINÄ jäin.

Yksi syy oli varmasti valtava haluni ”toteuttaa Jumalan tahtoa”. Olin saanut upeita kokemuksia Sahaja Yoga -meditaatiosta ja sen vaikutuksista ja otin tämän todisteena siitä, että Sahaja Yoga on totta ja oikeassa. Koin syvää iloa ja rauhaa. Minun kuului olla siellä, sanoi pieni, länsimainen ja ehdollistunut mieleni mitä sanoikaan. Tunsin käsissäni, päälaellani ja sisälläni viileän tuulen, jonka opetettiin olevan todiste Shri Matajin jumaluudesta.

Koin löytäneeni tarkoituksen ja selityksen kaikelle. Tuntui kuin hajallaan olleet palapelin palat olisivat napsahtaneet paikoilleen. Olin ollut hirveän huolissani maapallon tilasta ja ekologisista ongelmista ja masentunut siitä, että en kyennyt vaikuttamaan juuri mihinkään. Sahaja Yogassa uskoimme, että meditaatiomme, värähtelymme ja pyyntömme vaikuttavat näihinkin asioihin. Nyt tein koko ajan työtä planeettamme hyväksi!

Sahaja Yogassa oli asioita, jotka tuntuivat hyvältä. Koin sellaista yhteisöllisyyttä ja läheisyyttä, jota en ollut koskaan aikaisemmin kokenut. Vaikka toimimmekin myös ulkomaailmassa, kävimme töissä tai opiskelimme ja olimme ”normaaleja”, muodostimme oman eristäytyneen ja tiiviin joukon. Yksi joogeista kiteytti: ”Ero sahaja-joogin ja tavallisen ihmisen välillä on kuin ero enkelin ja koiran välillä.” Itse en mieltänyt eroa näin jyrkäksi, mutta totta kai olimme erilaisia kuin muu ihmiskunta. Me olimme hienorakenteeltamme valaistuneita Shri Matajin instrumentteja, muut eivät olleet. Tällainen asenne loitonsi meitä tietenkin muusta maailmasta, mutta lähensi meitä toisiimme. Sahaja Yogan ulkopuolella yritin olla jonkinlainen kävelevä liikkeen mainos: moraalinen esimerkki ja todiste liikkeemme hyvää tekevästä vaikutuksesta. Vain toisten joogien seurassa saatoin olla oma itseni, avoin ja herkkä ja kommunikoida samalta tasolta. Koin, että minulla on suuri määrä siskoja ja veljiä, ihania läheisiä ystäviä, suuri sahaja-perhe aina tukenani. Olin kokenut itseni aina vähän oudoksi ja erilaiseksi, mutta yhtäkkiä kuuluin johonkin.

Minusta oli helpotus elää yhteisössä, jossa naisten ja miesten välillä oli ”siskojen ja veljien väliset puhtaat suhteet”, kuten Sahaja Yogassa asia ilmaistiin. Seksuaalisuus ei määrittänyt olemistamme. Olin jotenkin kyllästynyt siihen viehättämisen, kilpailun, iskemisen ja isketyksi tulemisen peliin, johon oma ikäpolveni tuntui uponneen. Pyristelin jo aikaisemmin siitä irti mm. ajamalla pääni kaljuksi, mutta vasta Sahaja Yogassa saatoin kunnolla huokaista helpotuksesta ja todeta, että keskityn nyt ihan muihin asioihin.

Liikkeessä oli myös ihan erilaiset kauneusihanteet kuin länsimaisessa kulttuurissa. En kärsinyt enää syömishäiriöistä, en kokenut tarvetta harrastaa koko ajan liikuntaa enkä enää piitannut pätkääkään, olinko tarpeeksi laiha. Minulle Sahaja Yogassa vallinnut hieman liikuntakielteinen ja läskimyönteinen asenne teki aikoinaan ihan hyvää.

Aikaisemmin olin hakenut ja saanut hyväksyntää lähinnä ulkoisten saavutusten kautta. Nyt koin olevani arvokas ihan vain siksi, että olin.

Minusta oli myös ihanaa viettää aikaa yhteisössä, jossa ei käytetty minkäänlaisia päihteitä. Minua oli turhauttanut kulttuuri, joka pyöri niin vahvasti alkoholin ympärillä.

Pidin bhajaneista, joita lauloimme. Pidin pujista, kauniista alttareista, suitsukkeista, kynttilöistä. Rakastin meditoimista.

Kuuntelin joitakin vuosia sitten erään hypnotisoijan luentoa. Se, miten hän kuvasi hypnoositilaa ja siihen joutumista, toi mieleeni kokemukseni Sahaja Yogassa. Meditaation tilassa, kriittinen mieli pois suljettuna ja usein univajeessa kuunnellut puheet, gurumme kuvien jatkuva läsnäolo, henkinen eristäytyminen muusta maailmasta, rituaalit, joukkosuggestio, kaikki ne ovat varmasti aiheuttaneet jonkinlaisen hypnoositilan. Jälkeenpäin olen ihmetellyt, kuinka olen voinut uskoa kaikenlaista käsittämätöntä. Huomaan nykyään selvemmin oman suggestioalttiuteni, sen kuinka saatan vaipua jonkinlaiseen sumuun tai lievään transsiin imeytyessäni johonkin tekstiin tai kokemukseen.

Toisaalta olen sitä mieltä, että kaikki me ihmiset elämme jonkinlaisen joukkosuggestion vallassa. Yrjö Kallisen tavoin voimme kysyä, elämmekö unessa. Sahaja Yogan oli tarkoitus herättää meidät unesta, mutta se loikin vain uudenlaisen unitilan. Tämä uni oli usein ihanaa ja kaunista, mutta myös nujertavaa ja tuhoisaa.

Aikoinaan uni oli minulle kuitenkin täyttä totta. Lopussa suuri tekijä Sahaja Yogaan jäämisessä oli pelko. Pelko ulkomaailmaa kohtaan, pelko ulkomaailman ihmisiä kohtaan, negatiivisten voimien pelko, riivaajien pelko, pelko tippumisesta johonkin helvetin kaltaiseen tilaan, tuhoutumisen pelko, kaiken suojan ja turvan menettämisen pelko, yksin jäämisen pelko, värähtelyjen menettämisen pelko, suunnattoman, peruuttamattoman henkilökohtaisen epäonnistumisen pelko, oman syvimmän itsen menettämisen pelko.

Kaikki oli kuitenkin vielä alussa ja hyvin. Nautin uudesta yhteisöstäni, olin toiveikas ja innoissani. Olin ollut Sahaja Yogassa viitisen kuukautta, kun lähdimme yhden joogisiskon, Marian, kanssa matkalle. Matkustaisimme Italian Cabellaan ja osallistuisimme pujaan, jossa Shri Mataji olisi läsnä, seuraisimme gurumme Euroopan-kiertuetta ja vierailisimme myös Marian siskon Johannan luona. Johanna oli mennyt järjestettyyn avioliittoon ja asui miehensä luona Itävallassa.

Ensin kuitenkin suuntasimme Rooman ashramiin, jossa toimi myös 3–5-vuotiaitten joogilasten sisäoppilaitos. Meidän vierailumme aikana ashramissa pidettiin pienten lasten kesäleiriä. Oli suuri kunnia päästä seuraamaan noita syntymästään saakka oivaltaneita sieluja. Nukuimme Marian kanssa isossa meditaatiohuoneessa, ja meidän piti herätä jo aamuyöstä korjaamaan makuupussimme pois. Aamumeditaatio alkoi neljältä. Päivisin auttelimme keittiössä, jossa olikin paljon työtä. Iltatiskien tiskaaminen venyi usein puoleenyöhön asti.

Vietimme ashramissa vain muutamia päiviä, mutta tunsin jo olevani aika väsynyt unen puutteesta. Mietin, ehtivätkö muut ashramissa nukkua tarpeeksi. Eräs ulkomaalainen joogiystäväni pestautui myöhemmin ashramiin lastenhoitajaksi ja kertoi, että hoitajat nukkuivat todella vähän. Nukkumiseen ei kerta kaikkiaan riittänyt aikaa kuin 4–5 tuntia vuorokaudessa. Sen lisäksi lauantain ja sunnuntain välinen yö piti valvoa kokonaan. Silloin Rooman ympäristön sahaja-joogit kerääntyivät ashramiin meditoimaan, laulamaan ja tanssimaan. Olisi ollut epäkohteliasta, jos ashramin oma väki olisi vetäytynyt yöpuulle. Muut asukkaat saattoivat paikata univajetta nukkumalla sunnuntaiaamun, mutta lastenhoitajilla oli aina kädet täynnä töitä. Ystäväni oli sairastunut. Hän kuitenkin kertoi jaksaneensa työskennellä niin paljon ja niin vähällä unella, koska ashramissa oli poikkeuksellisen vahvat värähtelyt.

Muutamaa vuotta myöhemmin kuulin uutisen, että joku lastenhoitajista oli tehnyt itsemurhan ashramissa. Olin järkyttynyt. Rooman ashram oli Jumalan sydän, jonne lähetettiin pieniä pyhimyslapsia saamaan parasta mahdollista kasvatusta. Miten oli mahdollista, että jollakulla näitten lasten hoitajista oli ollut niin kamalan paha olla?

Palataan ajassa kuitenkin taaksepäin. Maria ja minä olimme matkalla, tapasimme sahaja-joogeja eri maista, matkustimme osan matkaa intialaisten sahaja-joogi-muusikoiden bussissa, osallistuimme pujaan Italian Cabellassa, kumarsimme gurullemme, kiersimme monia Euroopan kaupunkeja ja istuimme isoissa halleissa, joissa Shri Mataji jakoi suurille joukoille itse-oivallusta, lauloimme bhajaneita ja meditoimme. Johanna liittyi seuraamme osaksi matkaa. Kuljimme pitkin Eurooppaa kukkamekoissamme.

Palasimme lopulta takaisin Suomeen. Myös Shri Mataji oli tulossa Suomeen! Hän yöpyisi Espoon ashramissa, tapaisi joogeja ja pitäisi julkisen tilaisuuden Paasitornissa. Ashramin asukit olivat työn touhussa valmistellessaan vierailua, ja me muut levittelimme Paasitornin tilaisuutta mainostavia julisteita pitkin kaupunkia. Olin saanut oman pikkuveljeni kiinnostumaan Sahaja Yogasta, ja hänen kanssaan kuljimme yön tunteina pitkin kaupunginosaamme liisteriämpärin ja julisterullan kanssa.

Vihdoin koitti suuri päivä. Shri Matajia kuljettanut kone laskeutui Helsinki-Vantaan lentoasemalle, ja olimme pienehköllä joogijoukolla häntä vastassa. Olin kerännyt kauniin kukkakimpun äitini puutarhan kukista, ja odotin guruani ja Jumalaani sydän jännityksestä pamppaillen. Lopulta Shri Mataji tuli paikalle. Olin jotenkin odottanut hänen säteilevän valoa, lempeyttä ja rakkautta, mutta hän olikin vihainen. Joku lentokentän virkailijoista oli ollut hänelle tyly! Hän sätti virkailijaa ja oli jotenkin poissa tolaltaan. Otti ohimennen tuomamme kukat ja jatkoi häntä odottavaan autoon selvästi käärmeissään. Jokin osa minusta ihmetteli, miten valaistunut ihminen tai paremminkin itse Jumala voi noin takertua jonkun pikkusieluisen virkailijan huonoon käytökseen. Itse olin käynyt taistelua omien raivojeni ja vihastumisieni kanssa ja uskonut niiden sulavan pois kunhan edistyisin henkisellä tielläni. Nyt edessäni seisoi maailman kehittynein olento – juuri sellaisen oman navan ympärillä pyörivän raivon vallassa, jota itse olin yrittänyt käsitellä ja työstää pois.

Väistin ajatuksen kuitenkin nopeasti. Kuka minä olisin arvioimaan Shri Matajin käytöstä ja mielentiloja!

Paasitornin tilaisuuden jälkeisenä päivänä me joogit saimme tavata Shri Matajin Espoon ashramissa. Shri Matajilla oli hieno istuin pihalla, ja meitä istui iso joukko maassa hänen edessään. Yli 20 vuoden jälkeen en muista puheesta kovinkaan paljoa. Muistan kuitenkin, kuinka Shri Mataji kauhisteli edellisen päivän tilaisuudessa ollutta naista, joka oli ollut useamman gurun oppilaana.

Nainen oli Maija, jonka minä olin tuonut Sahaja Yogaan. Olin tavannut hänet lyhyellä työleirillä, jolle olin osallistunut niihin aikoihin, kun vasta tutustuin Sahaja Yogaan. Maija oli jonkin verran minua vanhempi ja olemukseltaan vähän miesmäinen ja karu. Hän ei sopinut Sahaja Yogaan naiskuvaan. Suomen Sahaja Yogan johtaja eli liideri Reidar oli kehottanut minua viemään Maijan vaateostoksille. Minun pitäisi opettaa Maijaa kokeilemaan vaatteista värähtelyjä ja tekemään vaatevalinnat tämän perusteella. Värähtelyt ohjaisivat hänet pukeutumaan naisellisemmin.

Nyt Shri Mataji ihmetteli Maijan taustaa eri gurujen parissa. Reidar mainitsi Maijan olevan paikalla, eikä Shri Mataji jatkanut enää aiheesta.

Päällimmäiseksi puheesta jäi mieleeni se, kuinka gurumme kehotti meitä tottelevaisuuteen Reidaria kohtaan. Tämä kehotus soisi mielessäni aina, kun saisin Reidarilta neuvoja tai ohjeita.

Jälkikäteen ajateltuna Reidar oli vain kolmikymppinen, minua vain kymmenen vuotta vanhempi nuorimies, joka oli joutunut ihan liian isoihin saappaisiin uskonnollisen yhteisön johtajana. Kun olin Sahaja Yogassa, hän kuitenkin tuntui valtavan vanhalta ja viisaalta. Hän oli isokokoinen, nallekarhun oloinen mies, jota meistä monet pitivät eräänlaisena isähahmona. Hän oli Shri Matajin liideriksi valitsema, paljosta vastuussa ja gurumme erityishuomion kohteena. Hänen uskottiin olevan hyvin edistynyt henkisellä tiellä. Pietun sanoin Reidar oli ”todella hienojakoiselle tasolle päässyt kaveri”. Monet meistä kaipasivat hänen huomiotaan ja hyväksyntäänsä.

Reidarilla oli tapana olla todella ystävällinen niille joogeille, jotka olivat kulloinkin hänen suosiossaan, kun taas joillekin hän oli tyly. Hän saattoi ashramin ovella toivottaa kahdesta sisääntulijasta toisen ylenpalttisen ystävällisesti tervetulleeksi, mutta toiselle korkeintaan murahtaa jotakin. ”Miksi se aina tekee näin mulle?” kyseli yksi joogisisko vedet silmissä.

Reidar oli minulle hyvin ystävällinen Sahaja Yoga -taipaleeni alussa. Kutsui minut luokseen Espoon ashramin yläkertaan, jossa asui vaimonsa kanssa, puhdisti hienorakennettani, otti minut mukaansa joillekin reissuille, opetti. Koin hänet huolehtivana, lämpimänä ja sydämellisenä. Jossain vaiheessa hän varoitti minua Pietusta, jonka kanssa oli huomannut minun juttelevan paljon. Pietu oli ollut Sahaja Yogan liideri ennen Reidaria. Reidarin mukaan Pietu pelasi pelejä ihmisten egoilla, eikä Pietun juttuihin kannattaisi mennä mukaan. Reidar opasti myös, että kun etenee Sahaja Yogassa, ei käytä enää juurikaan minä-sanaa. Silloin puhuu meistä.

Syksyllä muutin Heinolaan opiskelemaan kankaankudontaa. Aloin heti etsiä paikkaa Sahaja Yoga -proggisten pitoa varten. Pian sellainen löytyikin, ja levitin kaupunkiin mainosjulisteita.

Ensimmäiseen proggikseen tuli tuekseni pari sahaja-joogia, mutta minä sain toimia proggiksen vetäjänä. Tilaisuuteen tuli viisi naista. Kerroin Shri Matajista ja Sahaja Yogasta, meditoimme, katsoimme Shri Matajin puhetta videolta. Lopuksi oli vapaamman keskustelun ja kyselyn osuus. Naiset kertoivat olevansa henkisen kasvun ryhmässä ja kommunikoivansa enkelten kanssa. Enkelit tulivat heidän luokseen ja antoivat heille ihania lahjoja, jotka säteilivät valtavaa rakkautta.

Olin hämilläni. Olin Sahaja Yogassa oppinut, että tällaiset ilmiöt ovat vaarallisia ja johtuvat kuolleista hengistä. Mitä sanoisin naisille? Päätin olla suhteellisen rehellinen ja kertoa, että tällaisten ilmiöitten kanssa kannattaa olla varovainen, sillä ne voivat johtua kuolleista hengistä. Naiset olivat eri mieltä. Tilaisuus loppui vähän nihkeissä tunnelmissa.

Mitä ihmettä minulle oli tapahtunut? Vain reilu puoli vuotta aikaisemmin olin Delhin lentoasemalla lähetyssaarnaajan kanssa keskustellessani kokenut, miten pahalta tuntuu, kun omat hengelliset kokemukseni mitätöidään ja leimataan pahoiksi. Nyt tein itse ihan samaa muille. Minulla oli ikävä ja epävarma olo. En tiennyt, olinko toiminut oikein. Kuuluiko minun sanoa suoraan ja rehellisesti, mitä Sahaja Yogassa asiasta ajatellaan, vai olisiko minun pitänyt vain hymyillä kauniisti, kannustaa naisia meditoimaan ja odottaa, että he itse havaitsevat olevansa pahojen voimien kanssa tekemisissä?

Pohjimmiltani tiesin vain toistelevani Sahaja Yogassa oppimiani käsityksiä ilman omakohtaista kokemusta.

Enkelinaiset menivät, mutta tilalle tuli uusia ihmisiä.

Järjestin Sahaja Yoga -proggiksia joka viikko. Usein minua auttamaan ja värähtelyjä vahvistamaan tuli joogeja Helsingistä. Proggiksissa alkoi käydä säännöllisesti muutamia ihmisiä, ja pian aloin pitää yleisten proggisten lisäksi meditaatioita myös kotonani. Päivät vietin koulussa, illalla pidin proggiksia tai levitin Sahaja Yogan mainosjulisteita ympäri kaupunkia. Viikonloppuisin matkustin Helsinkiin osallistuakseni lauantai-illan bhajaneihin ja sunnuntain pujaan.

Kerran minua auttamaan tuli autolastillinen miesjoogeja. Proggiksen jälkeen istuimme juomassa kahvia, vitsailimme ja juttelimme yhdessä. Yhtäkkiä miehet alkoivat puhua länsimaisten ja intialaisten naisten eroista. He ylistivät intialaisten naisten naisellista luonnetta, sitä että nämä ovat aina taustalla ja hiljaa ja arvokkaita. Länsimaisilla naisilla olisi paljon opittavaa heiltä. Minä, länsimainen nainen, joka olin hetkeä aikaisemmin kokenut olevani vain yksi joukosta ja nauranut ja kertonut hassuja juttuja muitten mukana, vaikenin. Osa minusta pahoitti mielensä, osa koki tämän helpottavaksi: tehtäväni oli antaa periksi, hiljetä, astua taustalle.

Selkälihakseni olivat usein kireinä viikon opiskelun ja kankaankudonnan jäljiltä. Kaipasin kipeästi hierontaa. Sahaja-joogina en kuitenkaan voinut edes harkita hierojalla käymistä. Ei-oivaltaneen hierojan kautta hienorakenteeseeni tulisi liikaa negatiivisuuksia. Me joogit hieroimme joskus toisiamme samalla kun vaihdoimme värähtelyjä ja puhdistimme toistemme chakroja. Reidar kuitenkin suositteli, että puhdistukset pitää tehdä toisiamme koskematta. Meidän on opittava, että värähtelyt tekevät työn, eivät miellyttävä koskettelu tai hieronta.

Kevättalvella anoin koulusta pari viikkoa lomaa ja lensin Intiaan Shri Matajin syntymäpäiväpujaan.

Oli ihanaa olla Intiassa pitkästä aikaa. Oli ihanaa nähdä Shri Mataji ja tavata joogeja eri puolilta maailmaa. Oli ihanaa olla osallisena Jumalan valtakunnan toiminnassa. Pujat, joissa Shri Mataji oli itse läsnä, olivat myös valtavan puhdistavia ja henkistä kasvua edistäviä tilaisuuksia. En muista kuinka montaa vuotta itsenäistä meditaatiota yksi tällainen puja vastasi, mutta useampaa kuitenkin. Myös pyhän maan Intian maaperä puhdisti hienorakennettamme hurjasti.

Minua väsytti tavattomasti aina, kun Shri Mataji oli paikalla. En ollut ainoa. Monet nuokkuivat public programissa. Tällainen oli varmasti puhdistumisen oire.

Eräänä iltana tunsin todellakin puhdistuvani. Istuimme suuressa teltassa iltajuhlassa, jossa muusikot esiintyivät Shri Matajille. Tilaisuus jatkui ja jatkui tuntikausia. Minua sattui vähän joka paikkaan. Tuntui kuin joku olisi tarttunut reisiini kiinni sisältäpäin ja puristanut. Kipu oli kova. Selkääni jomotti. Rinnassa muljahteli. Tuntikausien istumisella maassa saattoi olla vaikutuksensa asiaan, mutta ei se pelkästään selittänyt kaikkea tuntemaani. Olin nuori, terve ja tottunut istumaan risti-istunnassa. Ajattelin värähtelyjen puhdistavan minua todella vahvasti. Kun lähdin tilaisuudesta tauolle vessassa käydäkseni, tapasin Reidarin kulkemasta nukkumapaikkaamme kohti. Hän oli kokenut samanlaisia kipuja kuin minä, mutta hänellä oli erilainen selitys: ”Siellä on bhuutteja liikenteessä, mä en voi olla siellä.”

Siellä missä oli voimakkaita värähtelyjä, oli tietenkin myös kuolleita henkiä. Bhuutit yrittivät hyökätä joogien ja Shri Matajin kimppuun. Maailmassa oli käynnissä jatkuva hyvän ja pahan välinen taistelu. Usein tämä taistelu käytiin meidän sahaja-joogien kehoissa.

Delhissä sijaitsevan leirimme lähellä sijaitsi kuuluisa moskeija ja muslimipyhimyksen hauta. Intiassa oli ollut levottomuuksia hindujen ja muslimien välillä, ja olimme pelänneet, että moskeijan ympärille kerääntynyt muslimiyhteisö aiheuttaisi meille sahaja-joogeille ongelmia. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kyyneleeni virtasivat, kun moskeijan johtohahmo tuli tapaamaan Shri Matajia kukkakimpun kanssa. Shri Mataji pyysi mukana tulleita muslimeja kääntämään kämmenensä häntä kohti ja kertoi, että heidän tuntemansa viileä tuuli on Ruh, Pyhä Henki. Kaikki uskonnot löytäisivät rauhan ja yhteisymmärryksen Sahaja Yogan myötä. Kaunis uskontomme oli Vishwa Nirmala Dharma, universaali puhdas uskonto.

Pujapuheessaan Shri Mataji ilmoitti Kali Yugan loppuneen ja Satya Yugan alkaneen. Olimme siirtyneet pimeyden ja epätoivon aikakaudesta kultaiseen totuuden aikaan.

Delhistä lähdimme linja-autolla pohjoista kohti, Dehra Duniin. En varmaan ollut ikinä ollut niin hauskalla bussimatkalla. Istuimme vierekkäin joogisiskoni Kaisan kanssa, hihitimme ja hirnuimme kuin pikkutytöt, lauloimme ja puhuimme, hiljennyimme vain rakastamaan elämää. Tauolla kävelin vihreälle pellolle, laitoin paljaat jalkani Äiti Maan helmoihin ja tunsin jokaisen ruohonkorrenkin säteilevän lempeyttä, rakkautta ja harmoniaa.

Sävelsin laulun, jonka nimeksi annoin Tulkaa, Äiti kutsuu.

Vaikka opiskelemani käsityöala oli kovin ”suotuisa”, oikea Lakshmi-ala naiselle, mielessäni sykki valtava tiedonjano. Halusin oppia lisää, tietää lisää. Minua kiinnosti sanskritin kieli, jota pidimme pyhänä. Halusin opiskella tätä pyhää mantrojen kieltä, perehtyä intialaisiin pyhiin kirjoituksiin, guruni maahan, maahan, jota pidimme maapallon kundalinina. Uskoimme elävämme lopun aikoja, ja pian sahaja-joogit alkaisivat hallita koko maailmaa. Olin kuullut ennustuksen, että maailman ihmisistä pelastuisi 144 000 sahaja-joogia: 100 000 Intiassa, 40 000 entisissä sosialistisissa maissa ja 4000 länsimaissa. Uskoin, että sanskritin ja muitten intialaisten kielten taito olisi kohta tavattoman hyödyllistä.

Keväällä aloin päntätä Helsingin yliopiston Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksen pääsykokeisiin. Pääsykokeitten tuloksia odotellessani osallistuin matkalle; kiersimme Shri Matajin kanssa Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa. Public programeja, sahaja-joogeja, laulua, meditaatiota. Kaikilla paikoilla ja mailla oli jokin energeettinen merkitys. Esimerkiksi Australia oli maapallon alin chakra, Englanti maailman sydän, Intia maailman kundalini, Himalajan vuoristo maailman kruunuchakra. Venäjä oli maapallon egon ilmentymä. Oli mahtavaa olla mukana, kun maailman ego kumarsi Shri Matajille.

Kiertue ulottui Volgan mutkaan Togliattiin asti. Togliattissa oli erityisen paljon sahaja-joogeja, ja Shri Mataji oli sanonut paikan ilmentävän Ganeshan energioita. Eri chakroissa asuivat eri jumaluudet, ja norsupäinen Ganesha asusti alimmassa, Muladhara-chakrassa. Ganesha oli hyvin tärkeä jumaluus, kaiken alku ja perusta, viattomuus.

Asuimme Togliattissa mökkikylässä, jonka vieressä virtasi Volga. Saapuessamme paikalle oli kirkas täysikuu, ja Volga kiilteli kuutamossa kuin timanttimeri. Vallitsi syvä rauha, maa tuntui vahvalta.

Seuraavana iltana pidettiin puja. Valtava määrä joogeja kerääntyi palvomaan Shri Matajia Shaktin eli voiman muodossa. Oli jo yö, kun puja loppui. Pujan lopussa, rinteessä jossakin väkijoukon keskellä katselin paikaltani Shri Matajia, kun Shri Mataji katseli itseään peilistä. Shri Matajilla oli päässään kruunu, jonka joogit olivat hänelle pujassa asettaneet, ja hän katseli kuvajaistaan täysin keskittyneenä, oikoi hiuksiaan. Pienen hetken ajan mielessäni viivähti ajatus, että hän ihailee itseään narsistin lailla. Nopeasti ajatus kuitenkin väistyi. Shri Mataji oli vain väsynyt ja keskittyi jumalaiseen olemukseensa imettyään pujassa niin suuren määrän negatiivista energiaa, puhdistettuaan sekä meitä joogeja että koko maailman energioita.

Seuraavana aamuna heräsin ahdistuneena. Lähdin yksinäni kävelemään. Shri Mataji oli puhunut pujapuheessaan sydämen rakkaudesta, siitä kuinka se ratkaisee kaikki ongelmat. Venäläisillä oli paljon rakkautta sydämissään, olihan Raman, intialaisen inkarnaation ja kuninkaan poika Lav tullut aikoinaan Venäjälle, ja siksi venäläisiä kutsutaan slaaveiksi, s Lav, Lavin – loven eli rakkauden –  kanssa.

Kävelin pitkin pujapaikkaa, enkä tavoittanut tuota rakkautta. Tunsin oloni hirveän yksinäiseksi. En kokenut Shri Matajia rakastavaksi. Kanssajoogitkin tuntuivat jotenkin etäisiltä, kylmiltä. Harmittelin kriittistä mieltäni, joka ihmetteli Shri Matajin höperön kuuloisia tarinoita Raman pojan ja venäläisten suhteesta. Tapasin suomalaisen joogin Tanjan harhailemasta laillani pujapaikan ympärillä. Kerroin, että minulla on kamala olo. Niin oli Tanjallakin. Eilispäivän puja oli nostanut vasemman puolen negatiivisuudet esiin, ja nyt meitä ahdisti. Tuntui kuin koko ruumis olisi täynnä jotakin inhottavaa liejua, joka sai meidät tuntemaan kipua ja tuskaa.

Myöhemmin päivällä järjestettiin havana, tulirituaali. Istuimme ympyrässä valtavan nuotion ympärillä, ja heitimme nuotioon negatiivisuuksia laulaen aina Om Svaha. Om Svaha Om Svaha Om Svaha, tuntikausia. Havanan jälkeen ahdistus oli kaikonnut. Togliatista lähdimme lentokoneella Moskovaan, ja Shri Mataji tuli äidillisenä ja lempeänä luoksemme, otti kukkamme, ensimmäisenä minun! Katsoi meitä hymyä ja rakkautta täynnä olevalla katseella ja tuntui näkevän ja hyväksyvän kaiken.

Kun olimme ”keskellä”, tunsimme iloa, rauhaa ja rakkautta. ”Oikealla” tai ”vasemmalla” oleminen toi aina ongelmia. Itse koin, että vasemmalla puolellani asuu surkimus, jota kukaan ei rakasta eikä ymmärrä, joka ahdistuu ja vaipuu epätoivoon. Kun se saa vallan, mikään ei tunnu miltään, kaikkialla on vain kauhua ja tyhjyyttä. Sen valtaan ei saisi antautua, siitä piti päästä eroon. Sahaja Yogassa oli paljon tekniikoita, joilla vasenta puolta saattoi puhdistaa. Ne olivat ahkerassa käytössä.

Pääsin sisään yliopistoon. Muutin Helsinkiin, Lauttasaareen perustettuun uuteen ashramiin. ”Mikset sä voinut jäädä opiskelemaan niitä käsityöjuttuja” ihmetteli Reidar kriittinen sävy äänessään, kun auttoi minua kantamaan tavaroitani sisään. Humanistiset tieteet olivat vaarallista maaperää. Shri Mataji oli sanonut, että entisaikaan demonit elivät fyysisessä hahmossa maan päällä ja vahingoittivat ihmisiä suoraan. Nykyaikana ne luikertelivat ihmisten pään sisälle erilaisten teorioitten ja ajatusten muodossa. Sigmund Freud oli erityisen vaarallinen, hänestä puhuttiin Pahan Kolminaisuuden yhtenä osana. Toisaalta Freudin oppilas Jung oli oivaltanut sielu.

Ashram sijaitsi pienen kerrostalon yläkerrassa rauhallisella paikalla meren rannalla. Meitä asui siellä neljä sinkkua ja yksi nuoripari, jolla oli vauva. Tunnelma ashramissa oli leppoisa ja mukava. Meillä oli yksinkertaisesti hauskaa keskenämme. Jokaisella oli ruokavuoro kerran tai pari viikossa, ruoat ostimme yhteiseen ruokakassaan maksamillamme rahoilla, lauantai oli siivouspäivä. Joskus minua ärsytti, kun osa porukasta oli lähtenyt jonnekin reissuun juuri siivouspäiväksi, mutta yleensä asiat hoituivat hyvässä yhteisymmärryksessä. Aamuisin meditoimme yhdessä, sunnuntaisin olimme isäntinä ja emäntinä, jos ashramissamme järjestettiin puja. Vietimme aikaa toistemme ja muitten joogien kanssa. Minä lähdin aamuisin yliopistolle. Aamumeditaatio oli yleensä kuudelta, mutta välillä oli jaksoja, jolloin meidän täytyi herätä meditoimaan tai pitämään pujaa jo neljäksi. Joskus väsytti kovasti, jos ei ollut ehtinyt nukkua tarpeeksi, mutta yleensä sain riittävästi unta menemällä tarpeeksi ajoissa nukkumaan. Elämä tuntui hyvältä. Kotiin oli hyvä ja turvallinen tulla.

Reidar ei ollut tyytyväinen ashramimme tilaan. ”Teillä on siellä liian kivaa. Teidän henkinen kasvu pysähtyy.” Ratkaisuna hän sekoitti ashramin pakkaa niin, että saman katon alle saatiin ihmisiä, jotka eivät tulleet toimeen keskenään. Olisi henkisen kasvun paikka olla reagoimatta, ahdistumatta ja pelkäämättä. Ashramin ilmapiiri tulehtui. Kuulin hiljaisia valituksia ilmapiiristä myös toisesta ashramista.

Minulla oli paljon töitä yliopisto-opinnoissani. Viikonloputkin kuluivat usein opintoihin liittyvien töitten parissa. Yhtenä talvisena viikonloppuna osallistuin kuitenkin pujamatkalle Moskovaan. Meitä majaili suuri joukko joogeja valtavassa urheiluhallissa. Nukuimme makuualustoilla hallin lattialla. Shri Mataji puhui, pidimme pujaa. Musiikkiesitykset jatkuivat aamuyöhön. Aamulla varhain meditoimme yhdessä. Muina aikoina hallissa pauhasivat kaiuttimista kuulutukset, jotka taukosivat vain lyhyen yömme ajaksi. Viimeisenä yönä nukkuma-aikaa oli ehkä tunnin verran. Ulkona oli 10 asteen pakkanen, ja välillä valtavat ulko-ovet makuupaikkamme vieressä aukesivat puhaltaen kylmää viimaa sisään. Vessoja hallissa oli vain muutama. Jonot olivat järkyttävän pitkät, jonotus saattoi kestää parikin tuntia. Kerran minulla oli niin kova vessahätä, että ryntäsin pakkaseen hallin roskiksen taakse asioilleni, kun en olisi kerta kaikkiaan pystynyt jonottamaan. Ruokajonot olivat vielä vessajonojakin pitemmät. Yli kahden tunnin jonotuksen jälkeen sain lautasellisen kuumaa vettä, jossa oli vähän suolaa ja jotakin rasvaa pinnalla. Toista kertaa en jaksanut jonottaa. Kaiken tämän kaaoksen keskellä järjestettiin vielä joukkohäät.

Moskovan-matkan jälkeen monet sairastuivat flunssaan. Itse koin oman sairastumiseni liittyvän nälkään, huonoon ruokaan, vähäiseen unen, kylmyyteen, meteliin ja stressaaviin olosuhteisiin, mutta kuulin myös kommentteja, että kyseessä on pujan jälkeinen puhdistuminen. Kundalinin nousun ja Sahaja Yogan harjoittamisen myötä sairauksia ei joogeilla yleensä pitänyt olla. Vatsataudit ja flunssat laitettiin yleensä puhdistumisen piikkiin, mutta vakavampien sairauksien piti pysyä loitolla tai parantua.

Olin mennyt mukaan ainejärjestömme toimintaan ja solminut kaveruussuhteita muihin opiskelijoihin. Vaikka en ollutkaan avoin ja suora uusille ystävilleni kaikesta Sahaja Yogaan liittyvästä, minulla oli merkityksellistä elämää myös Sahaja Yogan ulkopuolella. Yliopisto-opinnot pakottivat ajattelemaan ja tarjosivat toisenlaisia näkökulmia asioihin. Yhdessä tenttikirjassani käsiteltiin Sahaja Yogaa ja Shri Matajia. Kirjoittaja esitti Shri Matajin olleen Rajneesh-nimisen gurun oppilas ennen Sahaja Yogan perustamistaan. Olin hyvin järkyttynyt. Rajneesh, joka myöhemmin muutti nimensä Oshoksi, oli vääristä guruista pahin ja tuhoisin. Hän oli oksettava demoni, joka pystyisi tuhoamaan ihmisen Muladhara-chakran niin pahasti, ettei kundalini voisi enää nousta. Keskustelin asiasta Reidarin kanssa. Reidar sai minut rauhoittumaan: kirjan kirjoittaja ei ollut ymmärtänyt asioita ja oli muutenkin negatiivinen. Shri Mataji oli yrittänyt antaa hänelle itse-oivalluksen, mutta tämän freudilaisen psykoanalyytikon kundalini ei kerta kaikkiaan pysynyt ylhäällä.

Sahaja Yoga oli kuitenkin elämäni sisältö ja ydin. Uskoin sen olevani Totuus. Ja Totuus ei palaisi tulessakaan. Tiede, opiskelu, kyseenalaistaminen ja asioitten pohtiminen saisi sen vain loistamaan entistä kirkkaampana.

Keväällä ashramiin oli muuttamassa lisää joogeja, ja jostain piti saada ylimääräistä tilaa. Tarjouduin muuttamaan pois, ja pari muutakin joogia tarjoutuivat muuttamaan. Yksi ashramin asukki oli puhunut Reidarille muuttoaikeistaan jo aiemmin. Päätimme kokeilla, mitä värähtelyt sanoivat. Tämä oli tapa, jolla monet kysymykset ratkaistiin. Kirjoitimme papereille eri vaihtoehdot, sekoitimme paperit ja kokeilimme, missä niistä oli vahvimmat värähtelyt, mikä lapuista tuuli eniten. Suurin osa tunsi vahvimmat värähtelyt tietystä lapusta, ja siihen kirjoitettu vaihtoehto toteutettiin. Yksi joogisisko muutti pois.

Kesällä muutin itsekin pois ashramista, takaisin lapsuudenkotiini. Äitini oli veljeni yo-kirjoitusten jälkeen siirtynyt töihin toiselle paikkakunnalle, ja vuokrasimme vanhan kotitalomme häneltä. Yksi joogisisko, Virve, muutti kanssamme taloon, ja meillä oli näin pieni yhteisö, kuin minikokoinen ashram talossamme.

Olin ollut Sahaja Yogassa jo muutaman vuoden. Elämääni ei kuulunut minkäänlaista seksiä eikä juurikaan fyysistä läheisyyttä. Kehoni kaipasi kosketusta, sydämeni kaipasi rakkautta. Vajosin välillä haaveisiin avioliitosta ja perhe-elämästä. Tavanomainen seurustelu oli aika mahdoton ajatus. Sahaja Yogassa kuului mennä naimisiin. Ennen Sahaja Yogaa olin mieltänyt itseni biseksuaaliksi, mutta tuskin muistin tätä enää. En tuntenut minkäänlaista romanttista tai seksuaalista kiinnostusta ketään joogisiskoa kohtaan. Joskus yliopistolla tai muualla maailmassa saatoin tuntea kiinnostuksen heräävän jotakuta naista kohtaan, mutta tulkitsin tämän ulkoa tulevaksi negatiivisuudeksi, josta pääsin nopeasti eroon. Sahaja Yogassa uskottiin, että lesbous johtui kuolleista hengistä tai riivaajista vasemmanpuoleisessa energiakanavassa. Koska naiset edustivat vasenta eli tunnepuolta, lesbous oli paljon vakavampi juttu kuin miesten homous. Minkäänlainen homoseksuaalinen käyttäytyminen ei kuitenkaan ollut sallittua, ja Sahaja Yogan oletettiin automaattisesti ”parantavan” ihmisen tällaisesta.

Omasta homo- tai lesbomenneisyydestä ei ollut hyvä kertoa. Olin ystävystynyt joogisiskoni Elman kanssa, ja juttelimme monista asioista syvällisesti ja avoimesti, kipeistä ja traumaattisista menneisyyden tapahtumistakin. Ymmärsin, että minua kymmenen vuotta vanhempi Elma ei ollut koskaan seurustellut kenenkään kanssa. Vasta Sahaja Yogasta lähdettyäni ja Elman kuoltua tapasin naisen, joka oli ollut Elman kumppani ennen Sahaja Yogaa. Tapasin muitakin lesboja, jotka olivat tunteneet Elman. Kävi ilmi, että Elma oli kyllä seurustellut, mutta ei miesten kanssa. Elma, joka oli ollut herkkä ja avoin nainen, oli jostain syystä salannut näin ison osan menneisyydestään. Millaisin sanakääntein hänet oli saatu uskomaan, että salaaminen oli välttämätöntä? Miltä hänestä oli tuntunut vaieta?

Seksuaalisuus oli muutenkin aihe, josta ei puhuttu. Shri Matajin mukaan seksi on luonnollinen perustarve, ei sen kummempaa. Se oli samassa kategoriassa juomisen, syömisen ja vessassa käymisen kanssa. Seksistä puhuminen ei kuitenkaan tehnyt hyvää alimmalle chakralle, joten emme puhuneet.

Muistan yhden kerran, kun muuan järjestetyssä avioliitossa ja viimeisillään raskaana oleva joogisisko otti aiheen puheeksi minun ja muutaman muun naimattoman joogisiskon kanssa. Naimisissa oleva kertoi, ettei alussa ollut tiennyt, missä pitää huomionsa, kun ”se” tapahtui ensimmäistä kertaa. Me joogithan pyrimme pitämään koko ajan huomiomme suunnattuna ylimpään chakraamme ja Shri Matajiin. Oliko soveliasta pitää edelleen huomio Shri Matajissa, kun oli sängyssä miehensä kanssa? Joogisiskomme kertoi, että seksi on lahjan antamista aviomiehelle. Kun oikein rakastaa toista, haluaa antaa tälle ihanan lahjan.

Naisen seksuaalisesta halusta en kuullut koskaan mainittavan mitään. Itse kyllä tunsin välillä halua, kovasti. Epäpuhtaille haluille oli onneksi omat hoitonsa. Voimakkain oli ajwan-hoito. Poltimme ajwanin siemeniä siivilässä tai suitsukehiilien päällä ja annoimme kitkerän savun leijua hameittemme alle.

Jotkut joogit olivat löytäneet kumppaninsa itse ja menneet naimisiin. Tällaisissa tapauksissa Shri Matajilta kysyttiin yleensä lupa. Itse solmittuihin suhteisiin liittyi usein jotakin epämääräistä ja salailevaa ennen kuin oli menty naimisiin. Reidar kertoi minulle heittäneensä Pietun ulos ashramista tämän ihastuttua toiseen ashramin asukkiin. Uskoin, että ainoa täysin puhdas ja suositeltava tapa mennä naimisiin oli järjestetty avioliitto.

Vajaat kolme vuotta Sahaja Yogassa oltuani lähdin India Tourille, Intian kiertomatkalle. Kansainvälinen joukkomme kokoontui aluksi Delhin. Oli ihanaa olla taas Intiassa, kävellä tuolla pyhällä maalla, tavata guruni ja Jumalani pitkästä aikaa ilmielävänä.

Suurimman osan matkasta taitoimme junalla. Yövyimmekin yleensä junassa, jonka pienistä vaunuista tuli ahdas ja ruuhkainen majapaikkamme makuupusseineen, kuivuvine vaatteineen, tavaroineen, haisevine vessoineen. Ahtaus ja ruuhka rasittivat minua alussa, mutta totuin pian majapaikkamme alkeellisuuteen. Olin päätynyt samaan vaunuosastoon kolmen muun naisen kanssa: yhden uusiseelantilaisen keski-ikäisen naisen sekä kahden sydämellisen australialaisen ”tädin” kanssa. Vanhemmista joogeista käytettiin intialaisen kulttuurin tapaan nimityksiä uncle ja auntie, setä ja täti. Viihdyin suunnattoman hyvin rauhallisten ja nauravaisten tätien seurassa.

Nautin matkasta muutenkin. Varsinaisten Sahaja Yoga -tilaisuuksien lisäksi vierailimme lukuisissa temppeleissä, kiertelimme nähtävyyksillä, meditoimme yhdessä, juttelimme ja rakastimme yhteistä Äitiämme. Koin syvää yhteenkuuluvuutta muitten joogien kanssa. Suuri, maailmanlaajuinen perheeni tuntui turvalliselta ja hyvältä.

Olin ennen matkaa tehnyt ison päätöksen ja ilmoittanut olevani halukas järjestettyyn avioliittoon. En enää jaksanut kaivata kumppania, haaveilla perheestä, elää ilman fyysistä läheisyyttä – ja kokea kuinka kaikki tämä häiritsee sitä, mikä on minulle tärkeintä: yhteyttä Jumalaan, hengellistä tietä. Olin täyttänyt lyhyen avioliittohakemuksen, marriage applicationin ja käynyt Reidarin kanssa keskustelun, jonka perusteella hän oli laatinut minusta oman arviointinsa. Reidar, joka ei tiennyt lapsuudestani juuri mitään, oli arvioinut, että minulla on ollut ”normaali suomalainen lapsuus”. Olin sanonut, että ei lapsuuteni kyllä kovin normaali ollut. Reidar hätkähti ja kysyi, mitä tarkoitan. En osannut sanoa. Olin 22-vuotias. En ollut vielä juurikaan pohtinut omaa lapsuuttani tai perheeni dynamiikkaa. ”Normaali suomalainen lapsuus” jäi lomakkeeseen määritelmäksi.

Lomakkeeni olivat nyt avioliitoista päättävien, Shri Matajin valtuuttamien liidereitten käsissä. Yksi heistä oli italialainen maailmanliideri Guido, jota pidettiin Shri Matajin oikeana kätenä. Minusta Guido muistutti ylimielistä mafiapomoa. Italiassa asuva suomalainen joogi kertoi naureskellen, kuinka Guido kävi läpi avioliittohakemuksia ja järjesti kaikki hyvännäköiset tytöt naimisiin Rooman ashramiin, jossa itse asui. Tuntui pahalta kuulla, että aviopareja saatettaisiin valita tällaisin perustein. Halusin uskoa, että puolisot valittaisiin ainoastaan jumalallisten värähtelyjen perusteella.

Kiertueen lopussa solmittavat avioliitot jännittivät niitä, jotka olivat ”avioliittolistalla”. Tulevista häistä puhuttiin paljon. Kuulin sen suuntaisia kommentteja, että jos kieltäytyy puolisoehdokkaasta, miksi edes meni listalle. Tällaiseen avioliittoon ryhtyessään piti olla ”puhdas”. Olin kuullut joittenkin naimisissa olevien joogien kommentoivan, että on loppujen lopuksi ihan sama, kenen kanssa on naimisissa, kunhan puoliso on sahaja-joogi.

Minussa oli herännyt kiinnostus yhtä joogiveljeä kohtaan, ja uskon kiinnostuksen olleen molemminpuolista. Vaihdoimme katseita, mutta emme juurikaan keskustelleet. En edes tiennyt miehen nimeä. Uskoin, että Shri Mataji tietää kaiken. Jos tässä olisi mies, jonka kanssa minun oli määrä mennä naimisiin, tietenkin meidät laitettaisiin yhteen. Jos meitä ei kuulutettaisi, kyseessä olisi epäpuhdas halu tai jokin egon temppu. Minun olisi vain luovuttava ihastuksestani.

Pelkäsin, että tarjottu aviomies olisi joku ihan kauhea, joku todella vastenmielinen. Siinä tapauksessa minun olisi pakko kieltäytyä. Luotin kuitenkin, että mitään hirviötä Shri Mataji ei sentään minulle tarjoaisi.

Lopulta avioliittokuulutukset alkoivat. Olimme vierailulla Shri Matajin valtavassa talossa. Pariskunnat nousivat ylös, kun heidän nimensä ilmoitettiin. En kuullut omaa nimeäni, mutta lähellä istuva suomalainen joogi tökkäsi minua kylkeen ja käski nousta ylös. Nousin ja kumarsin Shri Matajille. Seisoin kuitenkin yksin, ketään miestä ei noussut. Kuulin pian selityksen: Hyderabadin joogit tulisivat vasta Ganapatipuleen.

Ganapatipule oli Sahaja Yogan pyhä paikka, jossa värähtelyt olivat erityisen voimakkaat. Ganapatipuleen kokoontuminen oli sahaja-joogien vuoden kohokohta. Sinne minäkin pääsin nyt ensimmäistä kertaa.

Minun lisäkseni kaksi muutakin suomalaista oli kuulutettu avioliittoon. Heimo oli kuulutettu amerikkalaisen naisen kanssa, joka oli kovin aktiivinen, puhelias, jopa päällekäyvä ja aina työn touhussa tai juttelemassa. Hiljainen ja introvertti Heimo kieltäytyi avioliitosta. Tämä herätti kohua ja paheksuntaa. Minulta tultiin kysymään Heimon kieltäytymisen syitä, esiin kaivettiin Heimon mielenterveysongelmia. Vaimoehdokas oli valmis naimisiin, mutta Heimo pysyi kuitenkin kannassaan, joskin ahdistuneen oloisena.

Kun minut esiteltiin sulhaselleni, mikään ei liikahtanut sielussani. En tuntenut miestä kohtaan vetoa enkä kiinnostusta. Ei hän vastenmielinenkään ollut. Edessäni oli täysin neutraali ihminen, johon en olisi kiinnittänyt juuri minkäänlaista huomiota, ellei häntä olisi esitelty minulle tulevana aviomiehenäni.

Miehen nimi oli Shrinivas. Hän oli pieni ja laiha ja puhui tyttömäisellä äänellä. Ympärillä oli intialaisia joogeja, jotka tuijottivat meitä odottaen. Shrinivas kysyi, mitä mieltä olen avioliitosta. Mitä saatoin vastata? Olin tavannut hänet ehkä minuutti sitten. Ihan hyvää, kuulin suuni vastaavan.

Jäimme kahden. Shrinivas sanoi, että avioliittomme tarkoitus on tuottaa oivaltaneita lapsia. Hän käytti sanaa produce. Minua kylmäsi.

Kävelimme rannalle ja ryhdyimme meditoimaan. Nostin kundalinini, kuten Sahaja Yogassa oli tapana meditaation aluksi. Shrinivas kommentoi, että nostan kundalinini ihan väärin. Opetti, kuinka se pitää nostaa. En nähnyt mitään eroa siihen, miten olin sen itse nostanut.

Ystäväni Marin sulhanen oli myös intialainen. Joku sanoi, että vain erityislaatuisille länsimaisille naisille annetaan intialainen aviomies. Maria kuitenkin ahdisti intialainen mies. Hän sanoi näkevänsä tulevaisuutensa jossain nurkassa sukkaa kutomassa. Parin päivän päästä hän kieltäytyi avioliitosta.

Minuakin ahdisti, mutta en ollut valmis antamaan periksi. Halusin olla hyvä joogi, halusin kasvaa, halusin ottaa Shri Matajin antamat haasteet vastaan. Pohdinta-aikaa ei ollut kuin muutama päivä. Yritin tutustua Shrinivasiin, mutta näin häntä vain ohimennen. Hän ei kokenut tarpeelliseksi tutustua minuun. Aina kun sattumalta tapasimme, hän kysyi olenko syönyt ja jatkoi matkaa. Olin epätoivoinen.

Juttelin miehen kanssa, johon olin ollut ihastunut. Hänetkin oli kuulutettu jonkun kanssa naimisiin, mutta hän oli kieltäytynyt. Hän kertoi, ettei vain pystynyt tällaiseen ja kysyi, miltä minusta tuntui. Ilottomana vastasin, että minusta tuntuu hyvältä. En tiedä, valehtelinko enemmän itselleni vai hänelle. Hän kommentoi, että olen niin puhdas, siksi pystyn tähän.

Halusin olla puhdas ja hyvä. Yritin ajatella myönteisesti avioliitosta, väistää egostani kumpuavat ahdistuksen ja epätoivon tunteet.

Shrinivas antoi minulle ison kortin, johon oli painettu yltiöromanttisia lauseita rakkaudesta ja siitä, kuinka olen muuttanut hänen elämänsä. Hän ei ollut voinut ostaa korttia leiriltämme, joten se oli ostettu ennen kuin me olimme edes tavanneet toisemme. Ketä hän oikein rakasti? Oliko hän niin egoton ja pyhä, että rakasti syvästi jo ennen ensi silmäystä? Miksen minä tuntenut itseäni rakastetuksi? Tuntui kuin minut olisi pakotettu esittämään jotakin näytelmää, josta katosin itse kauas pois. Omille tunteilleni tai epävarmuudelleni ei tässä näytelmässä olisi tilaa. Näytelmä oli täynnä kiiltokuvamaisia hahmoja, valmiiksi painettuja kortteja, valmiiksi kirjoitettuja vuorosanoja, pelkkiä rooleja.

Lopulta sain Shrinivasin keskustelemaan kanssani. Shrinivas kertoi olevansa filosofiasta kiinnostunut ja opiskelevansa sitä yliopistossa. Tartuin tähän: ainakin meillä olisi jotakin yhteistä, opinnot ja filosofia. Ehkä tämä liitto olisi oikeasti hyvä asia. Minun olisi päästävä egoni yli, laitettava syrjään kaikki epäilykseni ja ennakkoluuloni. Maksoin avioliittomaksun, kun sitä pyydettiin.

Yhtenä aamuna tunsin itseni nuutuneeksi. Laahustin jonnekin väsyneenä. Shrinivas tuli vastaani ja sanoi minun näyttävän tylsältä. Kehotti minua meikkaamaan.

Tsemppaamisesta huolimatta en päässyt ahdistuksesta ja epätoivosta yli. Tapasin toisen australialainen tädin, jonka kanssa olin jakanut junavaunun pitkällä matkallamme. Kerroin hänelle, miltä minusta tuntuu ja etten tiedä, pystynkö menemään naimisiin. Täti kuunteli tarinani ja sanoi, että jos kieltäydyn, minut heitetään ulos Sahaja Yogasta. Hänellä ei ollut muuta sanottavaa.

Sahaja Yogasta ulos heittäminen oli pahinta, mitä saatoin kuvitella. Menisin mieluummin naimisiin kuin ottaisin sellaisen riskin.

Hääpäivänä olin raivon vallassa. Olin suunnitellut ostavani mieleiseni silkkisen hääsarin, mutta Shrinivas ilmoitti, ettei tällainen kävisi päinsä. Hän ostaisi minulle sarin. Oletin, että pääsisin itse vaikuttamaan valintaan, mutta joku intialainen nainen toi minulle jäykän, paksun keinokuituisen sarin lahjana mieheltäni. Inhosin saria sydämeni pohjasta. Minua raivostutti muutenkin koko häihin liittyvä hässäkkä ja koristautuminen. Tunsin itseni lehmäksi, jota talutetaan karjamarkkinoille. Juuri kun olin saanut itseni joogisiskojen avustuksella morsiamen näköiseksi, joku intialainen nainen toi ylimääräisen huivin, joka minun olisi pitänyt ehdottomasti vielä pukea. Kieltäydyin. En kerta kaikkiaan olisi enää kestänyt purkaa rakentamaani kokonaisuutta ja loihtia sitä uudestaan ylleni.

Häät kulkivat eteenpäin kuin unessa. Tunteja kestävät rituaalit meditaatioineen ja mantroineen lauhduttivat kuitenkin raivoni ja pystyin taas ajattelemaan positiivisesti. Kaksi oivaltanutta sielua oli liittynyt yhteen, se olisi pääasia.

Häitten jälkeen jätin Shrinivasin viettämään iltaa omien ystäviensä kanssa ja sanoin meneväni nukkumaan. En kerta kaikkiaan jaksanut enää olla mieheni seurassa, ja ajatus jostakin intiimimmästä kanssakäymisestä käytännössä ventovieraan kanssa tuntui kammottavalta. Myöhemmin Shrinivas kertoi, kuinka pettynyt oli, kun minä vain häivyin. Muut parit olivat kuherrelleet ja harrastaneet seksiä rannalla.

Suomessa olin ristiriitaisissa tunnelmissa. Oli taas niin paljon, mitä piti salailla ulkopuolisilta. En tietenkään voinut kertoa menneeni järjestettyyn avioliittoon ja että se tuntui aika pahalta. Kun lopulta kerroin opiskelukavereilleni ja sukulaisilleni menneeni naimisiin, annoin ymmärtää, että olimme mieheni kanssa tavanneet jotenkin ”normaalisti”. Yritin ajatella positiivisesti avioliitosta, mutta minulla oli kammottava olo. Kun näin jonkun, jonka kasvonpiirteet muistuttivat mieheni piirteitä, vatsani muljahti ja tunsin pahoinvointia. Syntymäpäivälahjaksi mieheni lähetti kasetin, jossa Shri Mataji opettaa, kuinka olla vaimo. Purskahdin itkuun.

Sahaja Yogaan meneminen oli ollut elämäni suurin asia ja tuonut aikoinaan minut monella tavalla lähemmäksi aitoa, sisintä itseäni. Nyt tunsin kuitenkin eläväni laatikossa. Elin henkisesti erilläni Sahaja Yogan ulkopuolisesta maailmasta, sen ihmisistä ja asioista, monista tavoista oppia ja kasvaa. Yritin oppia ja kasvaa laatikon sisällä, mutta se kävi koko ajan vaikeammaksi.

Tunsin syyllisyyttä siitä, että en ole tarpeeksi antautunut. Vaikka meditoin ja yritin, pieni osa minusta ei suostunut luovuttamaan kokonaan, vaan ajatteli edelleen kriittisesti ja itsenäisesti. Sahaja Yogan alussa meitä oli kyllä kehotettu suhtautumaan kaikkeen ”tiedemiehen avoimin mielin”, mutta tuntui, että tämä asenne piti heittää romukoppaan siinä vaiheessa, kun olimme niin sanotusti vakiintuneet Sahaja Yogassa. Shri Matajin epäily oli tietenkin osoitus, että hienorakenteessa oli jokin pahasti vialla. Yritin tukahduttaa epäilyni, mutta osa minusta oli pettynyt Shri Matajiin. Luin ja kuuntelin Shri Matajin vanhoja puheita ja odotin aina innolla uusia. Tuntui, ettei hän koskaan sanonut mitään oikeasti tuoretta ja koskettavaa. Puheet tuntuivat usein vain tympeältä vanhan toistolta. Ihmettelin joitakin hänen lastenkasvatusohjeitaan, kuten sitä että tyttölasten ei saisi antaa päättää, mitä he haluavat aamiaiseksi, kun taas pojille voi antaa pari vaihtoehtoa, joista he saavat valita. Kerran katselin Shri Matajin televisiohaastattelua. Kriittinen mieleni ihmetteli, miksi Shri Mataji ei vaikuta kuuntelevan kysymystä, jonka haastattelija hänelle esittää, vaan alkaa vain selittää jotakin ihan muuta, mainostaa Sahaja Yogaa. Eikö hän kykene normaaliin vuorovaikutukseen, kuuntelemaan ja vastaamaan kysymykseen? Väistin ihmettelyni kuitenkin pian: Shri Mataji on Jumala, eikä Jumalaan sovelleta normaaleja inhimillisen käytöksen kriteerejä.

Ristiriita kuitenkin pysyi. Miksi minä kiinnitin huomioni tällaisiin asioihin? Halusin niin kovasti opiskella yliopistolla, tietää, tutkia, oppia uutta, ja tämä kaikki kasvatti ja vahvisti kriittistä mieltäni. Shrinivas kirjoitti, etten saa opiskella enempää kuin 2–3 tuntia päivässä. Hän oletti, että lopetan jossain vaiheessa opiskelut kokonaan ja jään hoitamaan kotia. Minusta tämä tuntui kammottavalta tulevaisuudelta. Tunsin itseni huonoksi joogiksi, kun en kyennyt näkemään asioita niin kuin minun olisi pitänyt nähdä.

Välillä onnistuin ajattelemaan kauniisti avioliitostani ja uskottelemaan itselleni, että mieheni oli maailman suloisin aviomies. Välillä vajosin kammottavaan ahdistukseen. Shrinivas kertoi kirjeissään lähinnä Sahaja Yoga -tapahtumista. Minusta hän tuntui robotilta. Välillä mietin avioeroa ja ajattelin, ettei mikään mies tai edes Sahaja Yoga saa määrätä minua ja tappaa iloani.

Rinnassani oli kyhmy. Kävin tutkituttamassa kyhmyn, ja lääkäri vaikutti huolestuneelta. Minulla saattaisi olla rintasyöpä. Olin juuri käynyt tutkimuksissa ja menin ashramiin meditoimaan. Reidar kysyi, mitä minulle kuuluu. Vastasin itku kurkussa, että ei kovin hyvää. Reidar lähti heti toiseen huoneeseen, eikä esittänyt jatkokysymyksiä. Sahaja-joogeina meidän piti olla aina iloisia.

Kasvain oli hyvänlaatuinen, leikattiin, enkä ajatellut sitä juuri sen enempää. Mielialani pysyi kuitenkin matalana. Välillä olin ahdistunut ja väsynyt, välillä sisälläni kiehui raivo ja ärsyynnyin helposti. Jos olisin tutustunut psykologiaan ja lukenut masennuksesta, olisin huomannut itsessäni sen oireet. Nyt mielsin ”heiluvani vasemmalta oikealle”; minun pitäisi meditoida paremmin, olla enemmän ”keskellä”. Kaipasin edelleen. Kaipasin vapautta. Kaipasin myös läheisyyttä ja rakkautta. Soimasin itseäni: minullahan oli mies! Miksen voinut tyytyä siihen?

Olin meditoinut yli kolme vuotta, omistautunut Shri Matajille, kunnioittanut korkeita, puhtaita ihanteita, ollut ”normaali” ja hillitty. Tuntui, että sisälläni asui kuitenkin vahva voima, joka halusi tuhota kaiken. Se tanssi kuin suuri Kali-jumalatar kieli suusta ulkona, ei totellut ketään, ei piitannut mistään, oli täynnä halua ja tahtoi vain elää.

Onneksi oli hyviä joogiystäviä, joitten kanssa saatoin jutella ja jakaa kokemuksia edes vähän. Puhuin pitkään puhelimessa Elman kanssa. Elma oli käynyt läpi samanlaista vaihetta, pudonnut. Hän oli muuttanut Pohjois-Suomeen, tapaili miehiä ja oli jopa juonut itsensä humalaan. Suunnittelimme Elman kanssa, että hän voisi muuttaa luoksemme, kun palaisi Helsinkiin. Virve oli lähtenyt Intiaan miehensä luokse, ja meillä oli huone vapaana.

Reidar kuuli suunnitelmistamme ja soitti minulle. Minun ei pitäisi asua Elman kanssa. Elma kävi nyt läpi sellaista vaihetta, että hänen olisi parasta olla yksin. Suunnitelma peruttiin. Taloomme muutti sen sijaan serkkumme ja hänen tyttöystävänsä, ei-joogeja kumpikin.

Shrinivas kirjoitti rakastavansa minua ja että olen kuin enkeli. En tuntenut itseäni enkeliksi. Kerroin Reidarille, että olen ollut ahdistunut siitä lähtien kun menin naimisiin. Hän sanoi, että ne ovat minun omia ahdistuksiani, jotka minun pitää itse ratkaista. Hän saarnasi, että olen omaksunut suomalaisen naisen egon. Minun pitäisi muistaa, että mies on perheen pää. Vaikka mies sanoisi mitä tyhmää, minun pitäisi vain myöntyä. Roolit täytyy säilyttää.

Tuntui, että Reidarille mikään ei ikinä kelvannut. Yhtenä sunnuntaina havanan, tulirituaalin jälkeen innostuimme laulamaan, taputtamaan ja tanssimaan. Tanssimme ja iloitsimme sydämemme pohjasta. Tanssin jälkeen Reidar piti puheen, jossa arvosteli niitä joogeja, jotka eivät olleet osallistuneet tanssiin. Heillä oli ”vishuddhit” (kurkkuchakra tukossa). Jotkut ovat taas ”liian oikealla” ja heidän pitäisi ottaa rauhallisesti. Reidarin mukaan kaikilla oli parantamisen varaa tässä asiassa.

Pieni joukko joogeja oli perustanut oman Sahaja Yoga -osastonsa ja piti kokoontumisia keskenään. Jotkut heistä olivat kirjoittaneet Shri Matajille kirjeen, jossa arvostelivat Reidarin toimintaa. Kirjeeseen ei tullut vastausta. En tiedä, mistä he valittivat, mutta ymmärsin, että Reidarilla oli Shri Matajin tuki takanaan.

Reidaria ei saanut arvostella. Toisaalta Sahaja Yogassa ei pitänyt olla hierarkioita, mutta toisaalta Shri Mataji oli sanonut valinneensa liiderit ja puhuvansa liiderien kautta. Liidereitä piti totella, eikä heille saanut sanoa vastaan.

Kaiken ahdistuksen keskellä opiskelin ahkerasti, ja opinnot sujuivat hyvin. Tuntui, että pääsin opintojeni parissa vähäksi aikaa pakoon ongelmiani. Olin aloittanut myös uskontotieteen opinnot ja olin innoissani.  Oli upeaa tutustua koko maailman uskontoperinteeseen. Ymmärsin myös, että maailmassa on hirveä määrä erilaisia uskonnollisia ryhmiä, joissa kaikissa uskotaan juuri oman ryhmän olevan se ainoa ja oikea. Ja että tämä usko ja vakuuttuneisuus on ihan yhtä vahvaa kuin meilläkin Sahaja Yogassa.

Päätin lähteä Intiaan. Halusin selvyyden avioliittooni. Olin kysellyt värähtelyiltä, mitä minun pitäisi tehdä, ja vahvimmin tunsin viileää tuulta siitä, että minun pitäisi erota. En kuitenkaan ihan luottanut värähtelyihin; värähtelyt saattoivat sanoa yhtenä päivänä yhtä, toisena toista, yhdelle ihmiselle yhtä, toiselle toista. En myöskään luottanut kykyyni tuntea värähtelyjä tarpeeksi hyvin. Sitä paitsi Shri Mataji oli naittanut meidät, en kai noin vain voinut erota?

Olin ilmoittanut Shrinivasille tulostani, ja luulin kaiken olevan järjestyksessä. Päivää ennen lähtöäni hän soitti ja kysyi, koska olen tulossa. Kerroin sen ties kuinka monennen kerran. Hän pyysi perumaan lipun. Avioliiton kanssa oli jotain ongelmia. Hän oli aiemmin kertonut vanhempiensa hyväksyneen liittomme, mutta nyt kävi ilmi, että oikeasti vanhemmat olivat hylänneet hänet. Siksi olisi parempi, etten tulisi. En kuitenkaan enää voinut oikein perua matkaani, lippuja ei ainakaan lunastettaisi takaisin. Soitin itkien joogiystävälleni, joka kertoili omista ongelmistaan intialaisen aviomiehensä kanssa ja kannusti lähtemään.

Saavuin Intian kesään. Shrinivasin täti ja setä tulivat minua vastaan Delhin lentoasemalle. He olivatkin ainoat mieheni sukulaiset, jotka tapasin. Jotkut ehkä ajattelevat, että intialaisten vanhempien on länsimaisia helpompi hyväksyä Sahaja Yoga -liitot, ovathan Intiassa avioliitot muutenkin yleensä järjestettyjä. Asia on kuitenkin yleensä toisin päin. Länsimaissa on totuttu, että avioliitto on sen solmivien oma asia. Intiassa taas avioliitot kuuluvat koko perheelle ja suvulle. Naittaessaan jäseniään Sahaja Yoga astuu rankasti alueelle, jonka perhe kokee omakseen.

Kesäinen Delhi oli tappavan kuuma. Huokasin helpotuksesta päästessäni lopulta etelään kulkevaan junaan ja tuntiessani ensimmäisten sadepisaroitten satavan junan ikkunasta käsivarsilleni.

Talo, jonne saavuin, oli iso, puutarhan ympäröimä omakotitalo ylemmän keskiluokan asuinalueella. Se ei kuitenkaan ollut Shrinivasin oma koti. Shrinivas oli minun tuloni takia muuttanut jostakin konttorin takahuoneesta Hyderabadin liiderin luo. Liideri ja tämän vaimo olivat toimittaneet sulhasen vanhempien roolia hääseremoniassamme ja ikään kuin adoptoineet vanhempiensa hylkäämän Shrinivasin. Pariskunta oli meitä vain kymmenisen vuotta vanhempi, mutta kutsuimme heitä nimillä Papaji (isä) ja Mummy (äiti).

Vain muutamaa vuotta aiemmin olin kulkenut Intiaa ristiin rastiin siilitukkaisena rinkkamatkailijana ja selvinnyt hyvin kaikista matkustamisen haasteista. Nyt olin pitkätukkainen, sarissa kulkeva vaimo, enkä saanut poistua talostamme puutarhan isoa rautaporttia pitemmälle. Olin tottunut hoitamaan asioita, opiskelemaan, siivoamaan, laittamaan ruokaa, liikkumaan, harrastamaan, pitämään yhteyttä ystäviini ja ylipäänsä toimimaan itsenäisesti elämässäni. Tämä kaikki loppui nyt. Palvelijat hoitivat ruoanlaiton, siivouksen ja muut taloustyöt. Ystäviä ei ollut. Pääsin ulos talosta vain mieheni tai Mummyn seurassa. Tunsin kuolevani työn puutteeseen. Yritin pestä edes omat vaatteeni, mutta siitä nousi hälinä. Jopa pyykinpesusta vastuussa oleva palvelija järkyttyi. Pyysin Shrinivasia viemään minut kävelylle, edes 15 minuutiksi, ja sain hänetkin järkyttymään: 15 minuutiksi! Kävi ilmi, ettei hän ollut eläessään kävellyt viittä minuuttia kauempaa. Sain tehdä jonkin verran puutarhatöitä, mutta ainoa työkalu, jonka töihini sain, oli teelusikka.

Mummy kertoi minulle, etteivät intialaiset naiset naimisiin mentyään tee juuri mitään. Päivät he lepäävät, ja illaksi koristautuvat miestään varten. Hän kertoi, ettei ollut itse ensimmäisen avioliittovuotensa aikana juuri poistunut kotoaan, vaan viettänyt vuoden yksinään meditoiden, ikään kuin Shri Matajin kanssa kahden.

Shrinivaskin oli suurimman osan ajasta toimettomana. Palvelijat sen sijaan raatoivat jopa 18-tuntisia työpäiviä. Ihmettelin joskus tätä eroa ihmisten välillä, mutta Shrinivasille se oli itsestään selvä yhteiskuntaluokkiin liittyvä ero. Mummy ei viitsinyt edes kumartua laittamaan kenkiä jalkoihinsa, vaan huusi palvelijan paikalle auttamaan.

Mummy otti opettavaisen asenteen minua kohtaan. Koska olin naimisissa intialaisen kanssa, minun pitäisi olla intialainen. Koska Shri Mataji oli intialainen, meidän joogien pitäisi omaksua intialainen kulttuuri. Ja koska Shri Mataji oli lihava, meidän joogienkin pitäisi olla lihavia. Minun pitäisi lihoa vähintään kymmenen kiloa. Vaimona minulla oli niin paljon opittavaa. Minun täytyisi ensinnäkin pitää miestäni Jumalasta seuraavana. Olisi hyvä, jos joka aamu koskettaisin hänen jalkojaan nöyryyteni merkiksi. Mies tuli aina ensin, sitten vasta itse, kaikessa. Kerran erehdyin ottamaan sokeria teeheni ennen Shrinivasia, ja sain niin tiukat nuhteet osakseni, että itkin monta tuntia itsekseni.

Shrinivas opasti minua myös. Minun pitäisi olla hyvin tottelevainen häntä kohtaan. Minun pitäisi muuttua. Minun pitäisi ottaa oppia Mummysta ja pyrkiä tulemaan Mummyn kaltaiseksi. En ikinä ymmärtänyt, mitä Mummyn piirteitä minun tarkkaan ottaen piti omaksua. Mummy löhöili paljon sohvalla ja komenteli palvelijoitaan.

Shrinivas oli kertonut minulle filosofian opinnoistaan. Nyt kävikin ilmi, että hän oli keskeyttänyt opintonsa jo aikoja sitten. Hänen mielestään ei ollut mitään syytä opiskella, koska meillä sahaja-joogeilla oli ”absoluuttinen tieto”. Filosofian sijaan hän oli kiinnostunut rahasta ja kaupallisesta alasta. Minullekin hän ehdotti – mikäli halusin vielä opiskella – kaupallisen alan opintoja. Shrinivas kertoi elämänsä päämääränä olevan rikkaaksi tuleminen (Sahaja Yogan jälkeen tietenkin). Hän alkoi suunnitella antibioottien tuontia Suomeen jonkun hämärän oloisen liikemiehen kanssa.

Liiderimme ja Papajimme kertoili joskus mielipiteitään erinäisistä asioista, kuten ympäristönsuojelusta. Nahkatuotteita valmistavan tehtaan johtajana hän ei ollut innoissaan ympäristöliikkeestä. Itse olin tietenkin ympäristönsuojelun kannalla ja ilmaisin eriävän mielipiteeni. Väittelimme mielestäni ihan rauhallisesti ja ystävällisesti asioista. Shrinivas oli järkyttynyt. Hän ei ikinä voisi olla eri mieltä tai väitellä liiderin kanssa mistään. Liiderit olivat hänelle pyhiä, edes liidereitten värähtelyjä ei saisi kokeilla.

Shrinivas suunnitteli muuttavansa Suomeen. Olin tuonut hänelle suomen oppikirjoja, mutta hän ei viitsinyt juuri avata niitä. Suomi oli hänen mielestään kammottava paikka. Hänellä olisi siellä paljon tehtävää Sahaja Yogaa levittäessään. Mummykin kauhisteli länsimaita. Hän kertoi lukeneensa jostakin intialaisesta lehdestä karmean homoseksuaalisuutta lietsovan artikkelin ja vaati, että kirjoitan lehteen ja kerron, miten kamalaa länsimaissa on homoseksuaalisuuden takia. Luin artikkelin, ja minusta se oli vain kuvaus yhden ihmisen parisuhteesta ja häistä Amerikassa. En tiennyt mitä sanoa. Kerroin Mummylle, että yksi läheisistä opiskelukavereistani on biseksuaali ja että vietimme paljon aikaa yhdessä. Mummy käski minun katkaista välini tähän tyttöön; en saisi olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä.

Halusin tutustua Hyderabadiin. Pyysin Shrinivasia viemään minut kaupungin nähtävyyksille. Hän oli todella nihkeä lähtemään. Kerran hän vei minut museoon. Matkalla vastaamme käveli muslimiperhe, naiset mustissa hunnuissa. Shrinivas kommentoi, että nuo ovat kamalia ihmisiä, tappavat toisia ihmisiä. Olin ihmeissäni. Minusta Sahaja Yogan yksi kauneimmista piirteistä oli se, että kaikki uskonnot nähtiin saman elämänpuun oksina. Emme tekisi eroa muslimin, hindun tai kristityn välillä. Shrinivasin asenteet kuulostivat hindufundamentalismilta.

Shrinivas asetti minulle sääntöjä, joita en oikein ymmärtänyt. Päiväunien nukkuminen oli kiellettyä, ettei jumalatar Lakshmi loukkaannu. Kotona meditoidessani en saanut käyttää tyynyä tai pehmikettä, vaan minun oli istuttava kylmällä marmorilattialla takapuoli jäässä.

Päivät kuluivat hitaasti. Olin todella ahdistunut. Tuntui, että minussa on vain vikaa, en saa yhteyttä keneenkään, olen henkisesti täysin yksin. Shrinivas kysyi, olenko onnellinen täällä Intiassa. Sanoin, etten tiedä, olen vain olemassa. Hän kommentoi, ettei minun pitäisi tuntea niin. Kerroin Shrinivasille useampaan otteeseen pahasta olostani ja epäilyksistäni avioliittomme suhteen. Hän ei ymmärtänyt, eikä halunnut oikein kuunnellakaan.

Shrinivasin joogiystävä Ganesh oli ollut järjestetyssä avioliitossa australialaisen naisen, Annan kanssa. Avioliitto oli päättynyt eroon Annan löydettyä Australiasta uuden miehen. Shrinivas ei voinut ymmärtää Annaa. Ganesh oli rikas! Hänellä oli ollut varaa viedä Anna viiden tähden hotelleihin syömään länsimaista ruokaa vaikka joka päivä. Miten Anna saattoi olla onneton? Jossain vaiheessa Anna oli kertonut Ganeshille lapsuuden traumoistaan, kuinka hänen isänsä ja veljensä olivat pahoinpidelleet häntä. Shrinivas paheksui tällaista. Ei tällaisia pidä mennä kertomaan omalle aviomiehelle, miehellehän tulee siitä paha mieli.

Kävimme Sahaja Yoga -tapaamisissa. Juttelin monien joogien kanssa, solmin pinnallisia suhteita, mutta sisintäni en kyennyt jakamaan kenenkään kanssa. Koin itseni yhä yksinäisemmäksi ja ahdistuin enemmän ja enemmän.

Tunsin kyllä värähtelyt, mutta hämmästelin, miten tarkkaan Shrinivas ja monet muutkin intialaiset vaikuttivat tuntevan ne. Shri Mataji oli yöpynyt monta kertaa talossa, jossa asuimme ja sanonut, että talon värähtelyt ovat kuin Himalajalla. Mummy oli ollut Shri Matajin kanssa paljon tekemisissä teini-ikäisestä lähtien ja kertoi ihmeellisiä tarinoita gurumme tekemistä ihmeistä ja kaikkitietävyydestä. Ehkä minussa oli jotakin pahasti vialla, kun en osannut vain nauttia värähtelyistä ilman mitään ajatuksia ja olla samalla aaltopituudella näitten puhtaitten, hienojen ihmisten kanssa.

Aloin pitää itsemurhaa varteenotettavana vaihtoehtona.

Ikään kuin Mummy olisi lukenut ajatukseni, mikä ei ehkä ollut niin vaikeaakaan, jos katsoi tarkkaan olemustani. Yhtenä päivänä hän kertoi minulle tiukkaan sävyyn, kuinka itsemurha ei ole mikään ratkaisu mihinkään. Itsemurhan tehnyt ei koskaan pääse eteenpäin eikä eroon tilastaan, vaan jää roikkumaan ikuisiksi ajoiksi jonnekin välitilaan. Tuntui kuin viimeinenkin tilaisuus paeta olisi viety minulta pois.

Oloni helpottui, kun lähdimme matkalle. Pääsin tapaamaan pikkuveljeänikin, joka opiskeli Sahaja Yogan musiikki- ja taideakatemiassa toisessa osavaltiossa. Oli ihanaa päästä pois, liikkeelle, tapaamaan muitakin ihmisiä kuin vain Hyderabadin kollektiivin jäseniä. Havaitsin, että Sahaja Yogaa harjoitettiin vähän eri lailla eri puolilla Intiaa ja maailmaa. Yhdessä kaupungissa videolta katsottiin jotakuta hindufundamentalistiksi tietämääni poliitikkoa, ei Shri Matajia. Yhdessä kaupungissa meditoijat oli määrätty viivasuoriin riveihin kuin sotilaat. Kävin myös Sahaja Yoga -keskuksessa, jonka seinälle oli ripustettu pitkä lista nimeltään ”Sahaja Yogan säännöt”. Suomessa meille oli aina sanottu, ettei Sahaja Yogassa ole mitään sääntöjä. Totta kai samat säännöt olivat voimassa myös Suomessa, mutta ne olivat ikään kuin ihmisten sisässä, oman henkisen kasvun myötä oivallettuina, eivät roikkuneet seinällä kirjoituksen muodossa.

Syksyllä palasin Suomeen ja jatkoin opintojani. Shrinivas muuttaisi perässäni Suomeen joskus myöhemmin. Yritin itsepintaisesti asennoitua positiivisesti avioliittooni ja ajatella kauniisti miehestäni. Yritin kokea rakkautta ja joskus jopa uskoin siihen vähän. Sisälläni tunsin kuitenkin raivoa, josta en päässyt eroon.

Shri Mataji oli sanonut Sahaja Yoga -avioliittojen olevan 99-prosenttisesti onnistuneita. Ihmettelin tätä, kun mietin suomalaisten joogien järjestettyjä liittoja. Muutama pariskunta vaikutti kieltämättä ihan tyytyväiseltä, mutta nämä tyytyväiset tuntuivat kyllä olevan vähemmistössä. Jotkut olivat eronneet aika pian häitten jälkeen.

Yliopistolla ja muuallakin ympärilläni pyöri miehiä, jotka ilmaisivat ihastustaan. Kerran istuin yksinäni odottamassa metroa ja luokseni tuli kivan näköinen nuorimies kysymään, lähdenkö elokuviin. Kun myöhemmin istuin hänen kanssaan kahvilla, hän kertoi ihmetelleensä omaa käytöstään. Hän ei ikinä lähestynyt tuntemattomia naisia. Olin vain näyttänyt niin kamalan yksinäiseltä ja surulliselta, että hänen oli ihan pakko tulla puhumaan minulle.

Minusta tuntui kuin maailmankaikkeus olisi huutanut minua eroamaan, ja kun en ollut eronnut, se tarjoili auttavaa kättään monessa eri muodossa.

Kaipasin kovasti rakkautta ja olin täynnä surua ja unelmia. Mieheni ei ollut se, johon unelmani kohdistuivat. Reidar sanoi pujapuheessaan, että joogien on lopetettava unelmointi. Yritin, mutta unelmat olivat liian vahvoja.

Osallistuin yliopistolla pääaineeni seminaariin, jossa istui opiskelijoita proseminaarivaiheessa olevista väitöskirjaa tekeviin asti. Istuin Petjan vieressä. Petja oli laitoksellamme luennoitsijana sekä jatko-opiskelijana ja oli opettanut minuakin. Hän neuvoi minua tietokoneen käytössä ja aloimme muutenkin viettää aikaa yhdessä. Yhtenä päivänä sain Petjalta kirjeen: hän oli rakastunut minuun.

Tunsin vahvaa vetoa Petjaan ja olin hämmennyksissäni. Ajattelin Shrinivasia, avioliittoani ja tuskastuttavia yrityksiäni olla kunnollinen vaimo, yrityksiäni tuntea jotain, mitä en luonnostani tuntenut. Nyt minulle kirjoitti rakkaudestaan mies, joka aidosti kiinnosti minua. En rynnännyt suhteeseen Petjan kanssa, mutta en torjunutkaan häntä. Vietimme edelleen aikaa yhdessä. Jotenkin yritin unohtaa ja olla ajattelematta koko tilannetta. Kirjoitin Shrinivasille, että en halua hänen tulevan Suomeen enkä halua enää olla naimisissa.

Olin kovaa vauhtia rakastumassa Petjaan, ja aloimme seurustella. Minun ei tarvinnut enää unelmoida asioista, koska ne tulivat todellisiksi. Samaan aikaan olin kauhuissani. Tunsin itseni todella huonoksi joogiksi. Oli vaikea kertoa muille sahaja-joogeille elämäni saamasta käänteestä. Kerroin kuitenkin muutamalle läheiselle joogiystävälle.

Shrinivas kirjoitti tulevansa Suomeen. Eikö hän ollut ymmärtänyt kirjettäni?

Yhtenä iltana ashramissa Reidar halusi puhua kanssani kahden. Menimme hämärään huoneeseen, jossa hän kertoi kuulleensa tilanteestani. Hän oli vihainen. Tällaiset asiat pitää kertoa ensin hänelle. Ei niin, että hän saa kuulla ne muualta. Olin myös asettanut hänet ja suomalaiset todella ikävään tilanteeseen: Shri Mataji ei kohta suostuisi naittamaan suomalaisia, koska meidän avioliittomme eivät kestä. Erityisesti naisten suhteen Shri Mataji on ollut tosi tiukka. Hän saattaisi jopa heittää minut ulos Sahaja Yogasta. Minun pitäisi vain yrittää pysyä naimisissa. Olinhan asunut ei-joogien kanssa viime ajat, siitä tällainen negatiivisuus. Kaiken takana Reidar sanoi tuntevansa vain keskisydän-chakran, pelon. Reidar neuvoi, että minun pitää ajatella elämäni harmaana putkena, jonka päässä näkyy valoa.

Reidar oli selvästi huolestunut myös siitä, että hänen pitää ilmoittaa Shri Matajille minun ja Shrinivasin erosta. Sanoin, ettei hänen tarvitse hoitaa asiaa, hoitaisin asian itse Hyderabadin joogien välityksellä.

Keskustelumme jälkeen tunsin valtavaa syyllisyyttä ja epätoivoa. Reidarin kasvot välkkyivät mielessäni. Oli totta, että tilanteeseeni liittyi paljon pelkoa. Kyllähän minä pelkäsin. Ymmärsin, että olen menossa jonnekin alas. Suhde ei-joogiin olisi kaikkea muuta kuin jumalallinen. Olin kuitenkin rakastunut. Enkä kerta kaikkiaan voinut enää palata Shrinivasin vaimoksi, siihen painajaiseen, jota olin elänyt kohta vuoden verran. Koin, ettei minulla ollut muita kuin huonoja vaihtoehtoja. Jos pysyisin naimisissa, voisin sanoa hyvästit mielenterveydelleni. Eläisin todellakin harmaassa putkessa, enkä edes näkisi sitä valoa, jota Reidar oli mainostanut. Jos jatkaisin Petjan kanssa, saattaisin menettää värähtelyni, pudota ulos Jumalan valtakunnasta, tärkeimmästä ja arvokkaimmasta, mitä minulla oli.

Valvoin koko yön paniikin vallassa.

Elämä kuitenkin jatkui. Olin valinnut tieni. Kaikki yhteisössämme eli kollektiivissa tiesivät tilanteestani. Sain paljon arvostelua osakseni. Yksi tuli sanomaan suoraan, että teen väärin, toinen kysyi, kuinka kehtaan toimia kuten toimin, kolmas ihmetteli, miten olen voinut jättää niin ihanan miehen, neljäs ei edes tervehtinyt, viides kertoi, ettei uudesta suhteestani tuntunut värähtelyjä ja kuudes jatkoi samoilla linjoilla. Yritin olla ”detached”, kuten meidän sahaja-joogeina kuului olla. Se tarkoitti, ettemme saaneet reagoida. Meidän piti ottaa kaikki vastaan tyyninä.

Shrinivas soitti ja kertoi hankkineensa lentoliput. Eikö hän vieläkään ymmärtänyt? Kerroin haluavani avioeron. ”Taas puhut tuota samaa” hän kuittasi ja kertoi tulevansa Suomeen. Vasta kun kerroin haluavani mennä naimisiin toisen miehen kanssa, asia meni perille. Hän sanoi, että tästä on puhuttava Shri Matajille. Myönsin, että se olisi tosiaan parasta. ”Onko tämä lopullinen päätöksesi?” Shrinivas kysyi, ja minä vastasin myöntävästi. Puhelu loppui. Pyysin mielessäni anteeksi Shri Matajilta eroani, uutta suhdettani, toimintaani, kaikkea.

Kollektiivissa jokin oli vahvasti muuttunut, kasvojen ilmeet, tervehdykset, välittömyys. En enää tuntenut itseäni tervetulleeksi.

Eivät toki kaikki joogiveljeni ja -siskoni tuominneet minua. Kerran vietimme iltaa yhden siskon kanssa, joka oli myös käynyt läpi rankkoja asioita. Puhuimme kaikesta, kuin padot olisivat auenneet. Jouduin keskustelun jälkeen myöntämään itselleni, että olen kiinnostunut myös naisista, enkä enää halunnut tukahduttaa tätäkään puolta itsessäni. Voisin vain rukoilla Jumalalta puhtautta. Minulla oli muutama muukin ystävä, jotka ymmärsivät minua eivätkä tuominneet. Ajattelin, että tulisin hulluksi ilman neljää joogisiskoa, joiden kanssa saatoin puhua avoimesti elämästäni. Petja oli tietenkin myötätuntoinen ja lohdutti minua, kun olin surullinen. En kuitenkaan halunnut puhua asioista, jotka saisivat hänet näkemään Sahaja Yogan ikävässä valossa. Sahaja Yoga oli minulle kuitenkin tärkeintä, ja toivon Petjankin joku päivä liittyvän joukkoomme.

Yhtenä päivänä Reidar halusi taas puhua kanssani kahden. Kävelimme hänen työhuoneelleen, ja hän selitti, että minulla on negatiiviset energiat. Jos vietin aikaa sellaisten joogien kanssa, joilla oli samalla lailla huonot energiat, nämä energiat vahvistaisivat toisiaan. En saisi enää levittää huonoja energioitani. En saisi puhua henkilökohtaisista asioistani toisille. Hän mainitsi ne neljä joogisiskoa, joiden olin kokenut pelastaneen elämäni kaiken tuomitsemisen ja torjunnan keskellä. Saisin puhua heidän kanssaan vain ohimennen ja kevyistä asioista, säästä ja sen sellaisesta, mutta mitään syvällistä en saisi heidän kanssaan enää jakaa. Jos haluaisin puhua asioistani avoimesti, minun olisi puhuttava niistä koko kollektiivin kanssa.

Jälkikäteen ajateltuna tuntuu hullulta, että tottelin Reidaria. Annoin hänen riistää minulta ne ainoat ihmiset, joiden kanssa olin voinut puhua tasavertaisesti, paljastaa tunteeni ja herkkyyteni ilman pelkoa ja tuomituksi tulemista. Olin kuitenkin sisäistänyt vahvasti sen, että liidereitä pitää totella. Guruni ja Jumalani oli näin määrännyt.

Kohta Intiassa vietettiin taas joukkohäitä. Shri Mataji puhui sulhasille, että viime vuonna täällä meni naimisiin naisia, joilla oli erittäin huono huomio, ja heidän huomionsa alkoi mennä toisiin miehiin. Shri Mataji sanoi, että tällainen ei ollut mahdollista Sahaja Yogassa.

Minusta tuntui kammottavalta. Jos tällainen ei ollut mahdollista, miten se sitten oli tapahtunut? Enkö minä ollut Sahaja Yogassa? En ilmeisesti jollain tasolla ollut edes olemassa sahaja-joogina. Olisi ollut helpompaa, jos Shri Mataji olisi ollut vain vihainen.

En voinut puhua tunteistani, enhän saanut levittää negatiivisia värähtelyjäni. Kävelin yksinäni metsässä ja mietin, että käsitykseni Jumalasta on nykyään ihan erilainen kuin joskus aikoinaan. Aikoinaan Jumala oli minulle kuin läheisistä läheisin ystävä, joka ei koskaan hylkäisi, vaan olisi aina kanssani ja puolellani. Lempeän ja armollisen Jumalan paikalla oli nyt Shri Mataji, ankara, tuomitseva Jumala täynnä vaatimuksia ja sääntöjä, joita en koskaan onnistuisi täyttämään.

Keväämmällä lähdin käymään Edinburghissa, jossa Petja teki väitöskirjaa. Matkalla pysähdyimme Lontoossa ja kävimme ashramissa tapaamassa yhtä suomalaista joogia, Mandia. Tiesin, että Edinburghissakin oli sahaja-joogeja. Otin heihin yhteyttä ja kyselin, voinko osallistua heidän meditaatiotilaisuuteensa. Menin herttaisen pariskunnan luokse, meditoimme ja juttelimme. Oli ihanaa olla pitkästä aikaa joogien seurassa ihan vain itsenäni ilman että tekemisiäni ja valintojani arvostellaan. Briteissä tapaamani joogit tuntuivat sydämellisiltä, eikä kukaan arvostellut sitä, että seurustelen ei-joogin kanssa.

Suomessa menin jälleen ashramiin. Kerroin Reidarille terveisiä Skotlannissa tapaamaltani pariskunnalta. Reidar murahti jotakin ja poistui paikalta. Hän ilmeisesti paheksui minun matkaani Skotlantiin. Myöhemmin kuulin, että sahaja-joogit eivät saa matkustaa ulkomaille ilman että kysyvät liideriltä lupaa. En ollut tiennyt tällaisesta säännöstä. Oliko se syynä Reidarin tylyyn käytökseen vai oliko hän edelleen vihainen avioerostani ja seurustelustani?

Niihin aikoihin mediassa oli alettu puhua parisuhteen rekisteröinnistä. Joogit kiihkoilivat homoliittoja vastaan. Joku kommentoi, että kohta aletaan mennä naimisiin eläintenkin kanssa. Missä oli se avarakatseisuus, joka oli saanut minut alun perin liittymään Sahaja Yogaan? Olin taas raivona ja ”kollektiivin vastaisissa” mielentiloissa.

Muutimme Petjan kanssa yhteen, remontoimme kotiamme. Meditoin, kävin Sahaja Yoga -tilaisuuksissa, välillä olin pirteä, iloinen ja toiveikas, välillä masennuin ja ahdistuin. Opiskelin, tein töitä. Elämä kulki eteenpäin.

Päätin lähteä pujamatkalle pitkästä aikaa, nyt Portugaliin. En voinut olla miettimättä, miksi kansainväliset pujat maksavat niin paljon. Ihmettelin tätä ääneen yhdelle joogisiskolle, joka kertoi miettivänsä ihan samaa. Meille oli aina sanottu, että Sahaja Yogalla ei tehdä rahaa ja että raha-asiat ovat täysin avoimia, kirjanpidon voi kuka tahansa tarkistaa. Joogisisko oli pyytänyt Reidarilta kirjanpitoa nähtäväksi, mutta ei ollut saanut. Reidar oli vain sanonut, että henkisesti kehittynyt ihminen ei pyydä sellaista.

Pujamatka oli raskas. Lähdin matkaan Iinan, minua muutamaa vuotta nuoremman joogin kanssa. Lentokentällä tapasimme yllättäen Leilan. En tiennyt, että Leilakin oli tulossa matkalle. Leila sairasti skitsofreniaa. Epäilin, että hän oli Sahaja Yogan myötä jättänyt lääkityksen pois. Nyt hän oli aggressiivinen ja töykeä minua ja Iinaa kohtaan. Hän lähti Lissabonin lentokentältä omille teilleen, emmekä nähneet häntä kuin vasta pujapaikalla jossain kaukana Portugalin maaseudulla.

Iina ei ollut käynyt kansainvälisissä pujissa. Hän ihmetteli majoituksen tasoa, vessoja ja sitä, että joku vain otti hänen antamansa rahat ilman mitään kuittia ja kirjanpitoa. Itse olin tottunut tällaiseen.

Tapasin pari tuttua Hyderabadista. Yksi tyttö, jonka kanssa olin ollut paljon tekemisissä, käänsi aina inhoten kasvonsa pois minut nähdessään. Ihmettelin, kun toinen, minulle vähän tuntemattomampi mies tuli juttelemaan kanssani ihan normaalisti. Eikö hän ollut kuullut erostani? Tai ehkä oikeasti hän kuului siihen joukkoon, joka ei katsonut asiakseen tuomita ketään.

Minua kuitenkin ahdisti. En kokenut sitä sielun ja sydämen yhteyttä, jota olin kokenut vielä pari vuotta aikaisemmin kansainvälisissä Sahaja Yoga -tapaamisissa. Kaikki näytti jotenkin surulliselta ja vieraalta. Jotkut sahaja-joogit esittivät kirjoittamansa näytelmän, jossa pilkattiin muiden uskontojen edustajia, mm. pappia, joka joutuu työttömäksi Sahaja Yogan leviämisen myötä. Shri Mataji puhui pujapuheessaan siitä, kuinka meidän on tehtävä enemmän töitä Sahaja Yogan eteen, uskottava ja luotettava enemmän.

Aina vain enemmän ja enemmän. Mikään ei ikinä riittänyt.

Istuin pujassa Lontoosta tulleen Mandin vieressä. Mandi kehotti minua menemään lavalle pesemään Shri Matajin jalkoja. Sanoin, että en voi mennä, se työhän on varattu naisille, jotka eivät ole naimisissa. ”Ethän sä ole naimisissa!” Mandi sanoi. Niin, teknisestihän en ollut. Olin eronnut Shrinivasista, mutta en ollut vielä naimisissa Petjankaan kanssa. En tosin tiennyt, voiko eronnut ja seurusteleva mennä pesemään Shri Matajin jalkoja. Mandi tyrkki minua kuitenkin liikkeelle ja sanoi, että siellä on muitakin eronneita. Menin lopulta lavalle ja pesin muitten naisten kanssa Shri Matajin jalat. Lopuksi veimme vielä Mandin kanssa lahjan Shri Matajille.

Päätin pujan jälkeen, etten saisi olla niin ahdistunut. Minun pitäisi kerta kaikkiaan juuria ahdistus sielustani pois, oltava tiukka itselleni, yritettävä.

Pujan jälkeen Leila sekoili. Hän sai raivokohtauksen, heitteli tavaroitaan ja ilmoitti lähtevänsä Sahaja Yogasta ja palavansa helvetissä. Yksi ranskalainen joogi koetti rauhoitella Leilaa, puhui pitkään hänen kanssaan ja juoksi vielä perään, kun Leila lähti omille teilleen. Olin vaikuttunut ranskalaisen myötätunnosta ja huolehtivaisuudesta. Hän sanoi, että näitten ihmisten kanssa pitää olla varovainen sanoissaan, etteivät he ala ajatella, ettei heistä välitetä ollenkaan. Kaiken takana heidän henkensä on kuitenkin puhdas.

Suomessa juttelin Reidarin kanssa pujasta. Olin huolissani Leilasta. Reidar kommentoi Leilan sekoilua, että se on ikävää, koska hän saa sitten kuulla juttuja. Ihmisille tulee ehdollistumia, että Suomi aiheuttaa ongelmia. Leilan tilannetta hän kuvaili siten, että kuolleet henget haluavat tulla Sahaja Yogaan ja että Leila on riivattu. Olisi suuri voitto Sahaja Yogalle, jos Leila tulisi kuntoon. Entä Leila itse, mietin. Missä oli se lämpö ja myötätunto, jonka olin Reidarissa joskus aistinut?

Kuultuaan, että olin ollut pesemässä Shri Matajin jalkoja, Reidar kommentoi, että en olisi saanut mennä. ”Jalkoja saavat pestä vain neitsyet.”

Elin ristiriitaisissa tunnelmissa. Petjan myötä minulla oli yhä enemmän ja enemmän Sahaja Yogan ulkopuolista elämää. Sahaja Yoga -yhteisömme oli kuitenkin perheeni ja kotini. Olisin halunnut olla hyvä ja kunnollinen joogi, eikä hyvä ja kunnollinen joogi seurustellut ei-joogin kanssa. Hyvä ja kunnollinen joogi ei ylipäänsä seurustellut kenenkään kanssa vaan meni naimisiin. Olisimme Petjan kanssa menneetkin pian naimisiin, mutta virallisen avioeron saaminen Shrinivasista kesti. Onneksi joogit suostuivat kuljettamaan käräjäoikeuden papereita Suomen ja Intian välillä pujamatkoilla käydessään.

Yritin olla reipas, mutta voin usein huonosti. Yhteisömme tuntui kuristavalta. Kielto puhua asioistani läheisimmille ystävilleni oli rikkonut minua syvemmin kuin olin arvannutkaan. Minua ihmetytti ilmapiiri, jossa puhumista piti niin hirveästi kontrolloida. Olin aikoinani pitänyt kovasti naistenilloista, joita vietimme välillä joogisiskojen kanssa. Tykkäsin viettää aikaa naisporukassa, kun tilaisuuksissa ei ollut ketään miestä määräilemässä ja johtamassa. Naisteniltojen rento tunnelma oli kuitenkin lakannut kuin seinään yhden kerran jälkeen. Reidarin vaimo oli tullut paikalle kertomaan miehensä terveiset. Reidar oli käskenyt, että naistenilloissa saisi meditoida, vaihtaa värähtelyjä ja keskustella siitä, miten parhaiten levittäisimme Sahaja Yogaa. Muista aiheista, kuten henkilökohtaisista jutuista ei keskusteltaisi.

En juuri puhunut omista asioistani, mutta olimme muutaman joogin kanssa jutelleet lasten lähettämisestä Rooman ashramiin. Meistä tuntui pahalta, kun pieniä lapsia lähetettiin toiselle puolelle Eurooppaa moneksi kuukaudeksi. Nuorin lapsista ei ollut täyttänyt kolmeakaan. Puhuimme peloistamme ja yritimme ymmärtää asiaa. Saimme tiukat moitteet. Ei pitäisi puhua. Minua kuristi. Miksi asioitten pohtiminen ja omien tunteiden ilmaiseminen oli niin uhkaavaa?

Yhtenä päivänä Reidar soitti minulle ja kertoi uudesta kampanjastaan. Kaikki seurustelevat joogit joko menisivät naimisiin tai heidät heitettäisiin ulos Sahaja Yogasta. Maailmanliideri Guido oli jo heittänyt porukkaa ulos Italiassa, ja sama tapahtuisi nyt Suomessa. Minä en voinut mennä naimisiin, koska avioeroni Shrinivasista ei ollut vielä astunut voimaan. Reidar ymmärsi tilanteeni, mutta varoitti minua, että mitä tahansa saattaa tapahtua ja minun on parasta mennä pian naimisiin. En ollut hänen mukaansa hyvää mainosta Sahaja Yogalle. Meidän sahaja-joogien piti olla esimerkkinä muulle yhteiskunnalle, eikä avoliitossa eläminen ollut esimerkillistä. Kolme joogia heitettiin ulos. Keskenään seurusteleva pari tosin erosi pian, ja toinen osapuoli palasi takaisin.

Päätin lähteä itse ulos. En tietenkään Sahaja Yogasta, vaan joogiyhteisöstä. Meditoisin yksin kotona ja tulisin takaisin vasta sitten, kun olen mennyt naimisiin.  Ajattelin, että tauko yhteisöstä tekisi minulle muutenkin hyvää. En enää nähnyt asioita kirkkaasti, olin ikään kuin kadottanut yhteyden siihen, mitä varten alun perin olin Sahaja Yogaan tullut.

Ehdin olla ulkona yli puoli vuotta ennen kuin menimme Petjan kanssa naimisiin. Tuon puolen vuoden aikana olin saanut entisestään etäisyyttä Sahaja Yogaan. Epäilykseni liikettä ja Shri Matajia kohtaan olivat kasvaneet. Tunsin niistä kuitenkin syyllisyyttä. Elämääni oli astunut vahvasti vanha ystävä, jonka kanssa ystävyys oli Sahaja Yogan myötä loppunut. Hän kertoi, että minusta oli aikoinaan tullut kuin saippuapala, johon ei saanut enää mitään otetta. Nyt rakensimme ystävyytemme uudestaan, ja siitä tuli minulle hyvin tärkeä. Kohtasin ystäväni nyt samalta tasolta, ihan tavallisena rikkinäisenä ihmisenä, en valaistuneena joogina.

Kun pitkästä aikaa menin taas ashramiin meditoimaan, ihmettelin ihmisten synkkiä ja tiukkoja ilmeitä. Kävin joogatilaisuuksissa, mutta en tavoittanut samaa intoa, jota olin joskus kokenut. Yhden pujan jälkeen kuljin ashramista kotiin ja bussia odottaessani minun oli myönnettävä: joogit tuntuivat ihan hulluilta. Koko touhu tuntui sairaalta. Olin istunut keittiön pöydän ääressä ja kuunnellut puheita siitä, kuinka Ilmestyskirjan ennustukset ovat kaikki käyneet toteen ja Shri Mataji ottaa Kalkin muodon vuonna 2000. Tätäkö tämä oli? En enää uskonut. Yritin selittää epäilyni ja epäuskoni egon hyökkäyksillä ja omilla negatiivisuuksillani. Tuntui kuin minussa asuisi kaksi minää. Toinen oli se vanha minä, jonka kanssa olin kulkenut koko ikäni, joka ajatteli itsenäisesti, esitti kritiikkiä. Toinen taas kertoi asiat Sahaja Yogan näkökulmasta. Nämä minät olivat ajautuneet pahanlaatuiseen konfliktiin keskenään. Tiedostin selvästi, että jos jatkaisin kummankin kanssa, sekoaisin. En kestäisi jatkuvaa ristiriitaa. Minun pitäisi valita jompikumpi.

Päätin valita oman vanhan minäni. Valitsin itseni, vaikka valinta todennäköisesti merkitsisi sitä, että menettäisin yhteisöni, ystäväni ja kaiken, mikä oli ollut minulle tärkeintä. Jopa Jumalan.

Sahaja Yoga -minä ei kyllä noin vain kadonnut. Sekin eli sisälläni, kuiski korviini pelkojaan ja asenteitaan. Heiluin pitkään kahden vaiheilla ja harkitsin takaisin menemistä. En kuitenkaan enää tukahduttanut epäilyksiäni, vaan halusin ottaa itse selvää asioista. Kävin vierailulla entisen sahaja-joogin luona, joka kertoi lähteneensä pois, koska oli pettynyt Sahaja Yogassa vallitsevaan tuomitsemiseen, negatiivisuuksien ajatteluun ja pelkoon. Oli helpottavaa huomata, että Sahaja Yogaa saattoi tarkastella myös tästä näkökulmasta: entisenä jäsenenä ja kriittisesti.

Opiskelukaveri, jonka kanssa olin viettänyt paljon aikaa niin yliopistolla kuin sen ulkopuolellakin, kommentoi, että minun Sahaja Yoga -uskonnollisuuteni on niin tervettä ja tasapainoista. En ollut uskoa korviani. Olin ilmeisesti osannut vetää tasapainoisen joogin roolini todella hyvin, peittänyt ahdistukseni ja sisäisen ristiriitani loistavasti.

Näistä tapahtumista on yli 15 vuotta aikaa. Kun katselen nyt näitä vuosia Sahaja Yogasta lähtemiseni jälkeen, näen paljon surua ja ahdistusta, mutta lopulta myös paljon iloa ja vapautta.

Menetin aikoinani yhteisöni ja ystäväni, hengellisen perheeni. Menetin myös läheisen suhteen omaan pikkuveljeeni. Kokemukseni olivat piirtäneet mieleni pohjalle käsityksen, että olen viallinen ja jollakin tavalla vaaraksi muille. Minun oli vaikeaa puhua asioistani avoimesti. Epäilin, että minua inhotaan, jos erehdyn kertomaan itsestäni liikoja, esitän omat mielipiteeni tai ylipäänsä koen ja havainnoin asiat omalla tavallani. Pelkäsin myös negatiivisuuksia ja monia ihmisiä, joitten kautta negatiivisuudet voisivat hyökätä kimppuuni. Pelkäsin, että Jumala on hylännyt minut.

Luottamukseni oli mennyt. Epäilin helposti, että viattomankin rentoutus- tai muun tekniikan takana saattaa piillä jokin hämärä ryhmä, joka vähitellen johtaa jäsenensä jonkun kummallisen ideologian orjiksi.

Olin oppinut epäilemään ja tukahduttamaan omat ajatukseni ja tunteeni ja tämän myötä kadottanut yhteyden itseeni. Tuntui, että elän jonkun muun elämää.

Ahdistukseen, masennukseen ja vieraudentunteeseen auttoi lopulta asioitten ja tunteitteni hyväksyminen ja kohtaaminen, psykoterapia ja avautuminen muille ihmisille. Myös meditaatio auttoi.

Harjoitan meditaatiota edelleenkin, päivittäin. Meditaatiossa kokemani yhteys kaikkeuteen on se pohja, jolta elämääni elän. Rankkoina aikoinani Sahaja Yogassa olin paennut meditaatioon. Kun elämä ympärillä tuntui karmealta, oli helpottavaa päästä lepäämään sisäiseen rauhaan ja hiljaisuuteen. Käytin meditaatiota myös tuhotakseni omia ajatuksiani, epäilyjäni, tunteitani ja ongelmiani. Meditaatiossa muovasin itseäni instrumentiksi gurulle, josta en kuitenkaan koskaan voinut olla ihan täysin varma, oliko hän oikeasti Jumala vai sittenkin vain megalomaanisella egotripillä.

En enää käytä meditaatiota paetakseni elämäni olosuhteita. En käytä sitä tukahduttaakseni, väistääkseni tai tuhotakseni jotakin itsessäni. En käytä sitä kyetäkseni sopeutumaan jonkun minulle asettamiin vaatimuksiin. Meditoin, jotta voisin elää paremmin yhteydessä syvimpään itseeni, eheänä ja hyväksyen. Olen tärkeä itselleni. Minulla ei ole lopulta muuta annettavaa muillekaan tai maailmalle kuin oma itseni. Samalla tajuan oman pienuuteni valtavassa maailmankaikkeudessa.

Petjan kanssa erosimme 12 vuoden yhdessäolon jälkeen. Oliko suhde epäonnistunut? Ei. Silloisilla eväillämme suhde oli paras mahdollinen. Vasta myöhemmin opin avaamaan sydäntäni paremmin rakkaudelle ja hyväksyin myös oman seksuaalisuuteni. Nykyinen elämänkumppanini on nainen.

Janne Villa kirjoittaa teoksessaan Hengellinen väkivalta seuraavasti: ”Mitä vahvemmin yhteisö suojautuu oman totuutensa sisään, sitä herkemmin ihminen kadottaa siinä itsensä ja nujertuu.”

Sahaja Yoga tarjosi puitteet, joiden sisällä oli helppo nujertua. Itse kävin pohjalla itseni kadottamisen suossa. Olen aina ollut erityisen herkkä, ja asiat vaikuttavat minuun syvällisesti. Otin Sahaja Yogan hyvin vakavasti. Halusin ja yritin kovasti. Annoin jonkun toisen tietää paremmin omaa elämääni ja sisintäni koskevat asiat. En ollut immuuni pelottelulle ja syyllistämiselle. Olen Sahaja Yogan jälkeenkin ollut kadottamaisillani itseni joissakin elämäntilanteissa ja tiedän, että tässä asiassa minulla on ollut paljon opittavaa.

Jos en olisi liittynyt Sahaja Yogaan, olisin todennäköisesti mennyt johonkin toiseen uskonnolliseen liikkeeseen ja luultavasti kadottanut itseni jollakin toisella tavalla.

En silti puolustele Sahaja Yogaa ja puitteita, jotka siellä vallitsivat. Yhteisössä on selkeästi syyllistytty hengelliseen väkivaltaan, monen kohdalla. Niin kauan kuin sahaja-joogit uskovat olevansa aivan eri tasolla muun ihmiskunnan kanssa eivätkä voi käydä avointa, rehellistä keskustelua ulkopuolisten kanssa, puitteet, jotka mahdollistavat väkivallan, ovat ja pysyvät.

Tietenkin ymmärrän, miksi sahaja-joogit vaikenevat niin paljosta. Ilman värähtelyjen tuntemista ja uskoa Shri Matajin jumaluuteen Sahaja Yoga saattaa vaikuttaa melko mielipuoliselta kultilta. Harva haluaa leimautua mielipuolisen kultin jäseneksi.

Mahdollisia uusia jäseniä pitää myös suojella totuudelta, jotta he löytäisivät totuuden.

Avoimuus voi olla myös uhka omalle uskolle. Ulkopuolisten tuomat kriittiset näkökulmat voivat herättää tarkastelemaan asioita uudella tavalla tai paljastaa, kuinka ahtaissa raameissa itse ehkä elää. Kriittisten äänien kuunteleminen saattaa voimistaa sitä pientä osaa itsestä, joka edelleen epäilee ja kyseenalaistaa.

Entä sitten ne asiat, joihin Sahaja Yoga perustuu? Miten itse selitän värähtelyt? Värähtelyt ovat tietenkin hieno juttu. Uskon kyllä, että Shri Matajilla ja sahaja-joogeilla on kykyä herättää, tuntea ja käyttää värähtelyjä. Sahaja Yogalla ei kuitenkaan ole värähtelyihin monopolia. Ne vaikuttavat muuallakin, ja muutkin ihmiset käyttävät, herättävät ja tuntevat niitä. Värähtelyt ovat myös eri asia kuin niiden ympärille kasattu suuri määrä tulkintaa ja ideologiaa, rituaaleja ja uskomuksia.

Itselleni ovat toisenlaiset asiat merkityksellisiä hengellisellä tielläni. Sellaiset, jotka koskettavat, avaavat sielua ja sydäntä, saavat luottamaan, kohtaamaan. Vaikka tuntisin värähtelyt kuinka hyvin, mitä hyötyä siitä olisi, jos vain nostaisin itseni muitten yläpuolelle? Vaikka tietäisin toisten chakrojen tilan, mitä hyötyä tästä olisi, jos en osaisi suhtautua muihin myötätuntoisesti? Mitä hyötyä kaikesta olisi, jos se vain erottaisi minut muista?

En enää tunne Jumalan hylänneen minut. Jumala on vahvasti minun puolellani. Hän on myös kaikkien muittenkin puolella. Hän on joka ainoan sahaja-joogin puolella. Hän oli minun puolellani, kun intialaisvaimona suunnittelin epätoivoissani itsemurhaa, hän oli Shrinivasin puolella, joka joutui naimisiin hankalan länsimaisen naisen kanssa, hän oli Mummyn puolella, joka kammosi homoja. Hän oli Reidarin puolella, joka oli joutunut johtajan rooliin ja kohtasi ihmiset roolinsa kautta ilman mahdollisuutta myötätunnon ja ymmärryksen harjoittamiseen. Hän oli kaikkien niiden puolella, jotka kärsivät hiljaa ja kaikkien niiden puolella, jotka nujersivat ja tuomitsivat toisia. Hän oli Shri Matajin puolella, joka oli vakuuttunut omasta jumalallisesta tehtävästään. Hän oli kaikkien niiden gurujen puolella, joille lauloimme tuhomantroja.

Kirjoitan tätä Tampereella, nykyisessä kotikaupungissani. Kävin jokin aika sitten kahvilla ystävän kanssa, johon tutustuin Sahaja Yogassa kauan, kauan sitten. Muistin erään aurinkoisen päivän parikymmentä vuotta sitten, kun kävelimme Tampereen katuja, ystäväni, minä ja Elma. Elma kuoli myöhemmin aivosyöpään, mutta silloin hän oli kovasti hengissä. Muistan Elman tuikkivat silmät, kun hän sanoi: ”Ajatella, kaikki uskovat eri lailla, mutta sitten kun kaikki kuolevat, niin Jumala tulee ja sanoo, että te olitte kaikki oikeassa.”

Ehkä noissa sanoissa kiteytyi jotakin olennaista. Loppujen lopuksi olemme oikeassa, aivan kaikki.

Lumi

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail