Jehovan todistajien naisiin ja lapsiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan, ahdistelun ja perheväkivallan ongelma

UUT:n toiminnanjohtaja Joni Valkila  7.3.2018

Viime vuosien aikana eri puolilla maailmaa on paljastunut, että Jehovan todistajien toimintatavat ovat johtaneet seksuaalisen väkivallan uhrien syyllistämiseen ja häpäisemiseen sekä siihen, että tapauksia on peitelty eikä niistä ole kerrottu viranomaisille. Syyt siihen, miksi näin on käynyt ovat hyvin tiedossa. Esimerkiksi australialainen komissio on tehnyt erittäin perusteellista työtä asian selvittämisessä. Käsittelen tässä erityisesti lapsiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa, mutta samat syyt vaikuttavat siihen miksi myös perheväkivaltaa on peitelty.

1) Kahden todistajan vaatimus

Jehovan todistajat tutkivat nk. oikeuskomiteoissa seurakunnissa tapahtuneita syntejä, joista jotkut ovat myös rikoksia Suomen lain mukaan. He soveltavat seksuaalisen väkivallan ja ahdistelun tapauksiin Mooseksen laista peräisin olevaa sääntöä, jonka mukaan rikkomuksilla täytyy olla kaksi todistajaa tai tekijän tunnustus. Ilmiselvä ongelma tässä on se, että tällaisille teoille ei yleensä ole silminnäkijätodistajia ja tekijät ovat usein haluttomia tunnustamaan tekoaan.

Seksuaalisen väkivallan tapausten käsittely Jehovan todistajien keskuudessa kertoo siitä, että yhteisö ei halua myöntää tällaista väkivaltaa esiintyvän, selvittää näitä tapauksia, eikä varsinkaan saattaa niitä viranomaisten tietoon.

2) Naisten (ja tyttöjen) heikko asema Jehovan todistajien järjestössä ja patriarkaalinen kulttuuri, jonka mukaan seksuaalisen väkivallan ja ahdistelun uhrit ovat usein syyllisiä tapahtumiin

Naiset eivät voi toimia missään johto- tai opetustehtävissä Jehovan todistajien järjestössä. Niin seurakunnassa kuin perheessä naisten tulee pitää miehiä johtajinaan. Tyttöjen ja naisten heikon aseman vuoksi heidän kertomia asioita ei aina pidetä yhtä uskottavina kuin aikuisten miesten sanaa.

Naiset eivät voi toimia oikeuskomiteoissa, joissa vähintään kolme miestä kuulustelee väärinteosta epäiltyä. Kun kuulusteltava on nainen tai tyttö ja kyseessä on seksiin liittyvät asiat kuten seksuaalinen ahdistelu tai väkivalta, nainen tai tyttö joutuu kertomaan tapahtumista hyvin yksityiskohtaisesti joukolle miehiä, joilla tyypillisesti on hyvin vähän koulutusta ja ei lainkaan koulutusta seksuaalisen väkivallan uhrien kohtaamisesta. Lisäksi nainen tai tyttö saattaa joutua kohtaamaan teosta epäillyn (yleensä miehen) oikeuskomitean kuulustelussa.

Jehovan todistajat voisivat muuttaa käytäntöjään siten, että varsinkaan alaikäisten tyttöjen ei tarvitsi kertoa näistä asioista joukolle miehiä epäillyn tekijän läsnä ollessa vaan sen sijaan olisi mahdollisuus kertoa asiasta jollekin naiselle seurakunnassa. Uhreja ei saisi pakottaa puhumaan tapahtumista epäillyn tekijän läsnä ollessa, koska se voi traumatisoida uhria lisää varsinkin kun tekijät usein kieltävät tapahtuneen tai syyllistävät uhria.

Jehovan todistajien keskuudessa vallitsee kulttuuri, jonka mukaan uhrit (erityisesti tytöt ja naiset) ovat usein vähintään osasyyllisiä siihen, että mies halusi seksiä heidän kanssaan. Tämä ilmenee Jehovan todistaja –vanhinten salaisesta opaskirjasta, jossa seurakunnissa syntejä tutkivia oikeuskomiteoita kehotetaan selvittämään missä määrin oletettu uhri oli syyllinen tapahtumiin.

Tämä kulttuuri kumpuaa Raamatun kertomuksista naisista, jotka olivat syyllisiä raiskauksiinsa. Esimerkiksi Mooseksen lain mukaan nainen, joka ei huutanut apua kun hänet raiskattiin, piti todeta syylliseksi ja hänet piti kivittää kuoliaaksi. Raamatun kertomuksessa Dinasta tapahtuu seuraavaa: Dina ystävystyy vääräuskoisten kanssa, mikä johtaa siihen, että hänet raiskataan. Jehovan todistajien mukaan Dina oli osaltaan syyllinen tapahtumiin, koska hän oli mennyt vääränlaiseen seuraan.

Oikeuskomiteoiden kuulustelut ovat jo sinällään hyvin traumatisoivia. Kuulusteltavina olevat ymmärtävät, että oikeuskomitea perustetaan ainoastaan silloin kun on kyse niin vakavasta synnistä, että sen perusteella voidaan erottaa Jehovan todistajista. Esimerkiksi seksi muutoin kuin avioliitossa on tällainen synti. Erottaminen johtaa karttamiseen eli täydelliseen sosiaaliseen eristämiseen Jehovan todistajista mikä usein tarkoittaa Jehovan todistajille kaikkien sosiaalisten siteiden menettämistä ystäviin, sukulaisiin ja perheenjäseniin. Myös alaikäiset voivat joutua erotetuiksi ja kartetuiksi.

Tällaisessa tilanteessa seksuaalisen väkivallan uhrilla on suuri paine tunnustaa syyllisyytensä ja osoittaa katumusta, koska katumusta osoittavia ei eroteta seurakunnasta. Oikeuskomiteat pyrkivät siksi osoittamaan, että uhri oli osaltaan syyllinen ja toivovat hänen osoittavan katumusta. Näin seksuaaliseen väkivaltaan syyllistyneen teko ei vaikutakaan yhtä vakavalta ja myös hän voi saada tekonsa anteeksi katumalla sitä.

Pahimmillaan seksuaalisen väkivallan uhri voidaan erottaa seurakunnasta, jos hän ei tunnusta osallisuuttaan syntiin ja osoita katumusta. Uhri voi siis päätyä kartetuksi ja menettää koko sosiaalisen verkostonsa mukaan lukien perheensä. Jehovan todistajien keskuudessa seurakunnasta erottamisesta ilmoitetaan koko seurakunnalle, mikä merkitsee uhrin julkista häpäisemistä. Seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuminen on jo sinänsä koettelevaa, mutta jos siihen lisätään vielä kaikkien läheisten menettäminen ja julkinen häpäiseminen, voi tilanne johtaa mielenterveyden menettämiseen ja jopa itsemurhaan. Olen kuullut ainakin yhdestä tapauksesta, jossa nuori tyttö on tehnyt itsemurhan tällaisessa tilanteessa.

Uskonyhteisöjen keskuudessa ongelmana on se, että seksuaalisen väkivallan tapauksia ei usein haluta uskoa todeksi. Varsinkin jos epäiltynä on tuttu, ystävä, perheenjäsen tai sukulainen, on helpompaa olettaa, että mitään ei ole tapahtunut tai olettaa, että myös uhri on ollut osaltaan syyllinen.

Jehovan todistajien keskuudessa ei ole ainoastaan seksuaalisen väkivallan ongelma vaan myös naisiin kohdistuvan perheväkivallan ongelma. Väkivalta on Jehovan todistajien keskuudessa tuomittavaa, mutta jos väkivaltaa esiintyy naisten on vaikea saada apua tilanteeseensa. Naisten kertomuksia ei aina pidetä uskottavina ja yhteisön ulkopuoliseen apuun ei luoteta. Naisilta odotetaan ”alamaisuutta” miehelleen. Seurakunnan vanhimmat neuvovat naisia osoittamaan alamaisuutta sen sijaan, että he ajaisivat oikeuksiaan. Viranomaisille asioita ei haluta kertoa, koska pelätään asian tuovan huonoa mainetta Jehovan todistajille.

3) Rikosten vieminen viranomaisten tietoon ei kuulu Jehovan todistajien toimintatapoihin

Kun Jehovan todistaja –vanhimmat tutkivat seurakuntalaisten syntejä, he saavat toisinaan selville asioita, jotka osoittavat rikoksia tapahtuneen, esimerkkinä seksuaalinen väkivalta. Jehovan todistajien toimintatapoihin ei kuitenkaan kuulu se, että he kertoisivat näistä asioista viranomaisille. Sen sijaan Jehovan todistajien kirjallisuudesta löytyy toimintaohjeita, joiden mukaan Jehovan todistajien tulisi sopia asioista keskuudessaan ilman turvautumista maalliseen oikeusjärjestelmään.

Nykyisten Jehovan todistaja –vanhimmille annettujen toimintaohjeiden mukaan, kysyttäessä vanhimmat voivat sanoa seurakunnan jäsenelle, että hänellä on OIKEUS viedä asia viranomaisten tietoon ja että seurakunta ei rankaise tästä. Jos asiaa ei kysytä, vanhinten toimintaohjeiden mukaan he eivät tee mitään.

Tämä on kaukana siitä miten asioiden tulisi olla. Esimerkiksi kun Jehovan todistajien vanhimmat saavat todisteita siitä, että on tapahtunut lapseen kohdistunutta seksuaalista väkivaltaa, toimintaohjeena pitäisi olla, että heidän tulee viedä asia viranomaisten tietoon ja tehdä lastensuojeluilmoitus. Jos uhri on lapsi ei voida olettaa, että lapsi osaa halutessaan ilmoittaa tapahtuneesta poliisille. Jos epäilty tekijä on lapsen vanhempi, ei voida olettaa, että tekijä ilmoittautuu itse poliisille.

4) Jehovan todistajien epäilevä suhtautuminen yhteiskuntaan

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ilmoittaminen viranomaisille voi olla korkean kynnyksen takana silloinkin kun kyse ei ole uskonnollisen yhteisön sisällä tapahtuneesta asiasta. Perheenjäsenen, sukulaisen tai ystävän mahdollisesti tekemästä rikoksesta ei ole helppoa ilmoittaa poliisille missään olosuhteissa.

Jehovan todistajien keskuudessa viranomaisille ilmoittaminen on vielä vaikeampaa, koska Jehovan todistajat suhtautuvat epäilevästi yhteiskuntaan. Tässä on joitakin lainauksia Jehovan todistajien kirjallisuudesta siitä, miten he suhtautuvat ”maailmaan”:

“Saatana Panettelijan vallassa oleva maailma vihaa tosi kristittyjä, koska he palvelevat Jehovaa ja ovat vanhurskauden saarnaajia” (Vartiotorni 15.11. 2008 s. 27-31).

“Jumala on myös antanut tälle maailmalle ja sen jumalalle, Saatana Panettelijalle, aikaa olla olemassa ja mennä yhä pitemmälle pahuudessaan, ja Hän on asettanut heidän tuhonsa määräajan” (Raamatun ymmärtämisen opas, 2. osa, s. 1041-1046).

”Meidän täytyy kuitenkin muistaa, että Saatana yrittää jatkuvasti murtaa nuhteettomuutemme. — Jumalasta vieraantunut maailma on Saatanan pääliittolainen tässä hyökkäyksessä” (Vartiotorni 15.8.2002 s. 25-28).

”Kohtaamme koettelemuksia niin kauan kuin tämä Saatanan hallitsema maailma on pystyssä.” (Vartiotorni, elokuu 2017, s. 22-26).

Jehovan todistajat ovat täysin kykenemättömiä käsittelemään tilannetta, jossa viranomaiset neuvoisivat heitä siinä miten heidän tulisi toimia esimerkiksi seksuaalisen väkivallan tapausten ehkäisemiseksi. Jehovan todistajien mielestä heidän uskontonsa on ainoa oikea, Jumalan valitsema ja hänen ohjaamansa järjestö. Miten paholaisen vallassa olevan maailman viranomaiset voisivat neuvoa heitä?

5) Epäilevä suhtautuminen terapeuttien apuun

Viime vuosina Jehovan todistajien julkaisuissa on esitetty, että mielenterveyden ongelmiin voi olla tarpeellista hakea terapeuttien apua. Tästä huolimatta Jehovan todistajien keskuudessa on pitkään vallinnut kulttuuri, jossa suhtaudutaan epäilevästi terapeutteihin ja psykiatreihin. Tämä vaikuttaa seksuaalisen väkivallan uhrien – varsinkin lasten – mahdollisuuksiin saada terapeuttien apua Jehovan todistajien keskuudessa.

6) Muiden uskontojen pitäminen ”pahoina”

Jehovan todistajat opettavat muiden uskontojen olevan Jumalan vastustajan Saatanan hallinnassa. Jehovan todistajat ovat vuosien ajan pitäneet esillä lapsiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan tapauksia heitä ympäröivässä maailmassa, varsinkin muiden uskonyhteisöjen keskuudessa. Tätä on pidetty osoituksena maailman pahuudesta ja ”väärän uskonnon” ongelmista. Tässä tilanteessa Jehovan todistajat haluavat hinnalla millä hyvänsä pitää yllä illuusiota siitä, että lapsiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan ongelmia ei esiinny heidän keskuudessaan. Ongelman kieltäminen ja salailu on kuitenkin johtanut ilmiön pahenemiseen, koska tekoihin syyllistyneet eivät ole jääneet kiinni ja saaneet rangaistusta ja siksi teot ovat voineet jatkua ja tekijät ovat voineet etsiä uusia uhreja.

Mainittakoon, että myös useat muut uskonyhteisöt ovat syyllistyneet lapsiin kohdistuneen seksuaalisen väkivallan tapausten peittelyyn. Viranomaisten tulisi puuttua tilanteeseen erityisesti lasten suojelemiseksi. Ensimmäinen askel voisi olla toteuttaa lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan ehdotus uskonnollisten yhteisöjen nykyistä paremmasta valvonnasta. Suomessa olisi syytä toteuttaa Australian mallin mukainen prosessi, jossa selvitetään lasten altistuminen seksuaaliselle väkivallalle erilaisten instituutioiden keskuudessa ja pyritään ehkäisemään tällaista lapsiin kohdistuvaa tuhoisaa väkivaltaa.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail