7:nnen päivän adventistit

Adventismin juuret nykyisessä muodossaan ovat 1800-luvun alkupuoliskolla vauhtiin päässeessä Kristuksen takaisintulon (= adventti) odotuksessa, joka Yhdysvalloissa sai osakseen melkoista huomiota, kun liikkeen puuhamiehet ennustivat Kristuksen tulevan takaisin ajankohtana, joka oli laskettavissa etukäteen.

Adventtikirkko pähkinänkuoressa

Adventismin juuret nykyisessä muodossaan ovat 1800-luvun alkupuoliskolla vauhtiin päässeessä Kristuksen takaisintulon (= adventti) odotuksessa, joka Yhdysvalloissa sai osakseen melkoista huomiota, kun liikkeen puuhamiehet ennustivat Kristuksen tulevan takaisin ajankohtana, joka oli laskettavissa etukäteen.

Viimeinen takaraja tuolle kauan kaivatulle tapahtumalle, jota syksystä 1843 alkaen odotettiin, oli lokakuun 22. päivä 1844.

Kun Kristus ei näyttäytynytkään, seurasi ns. "suuri pettymys", ja liike hajaantui. Sen raunioille syntyi useitakin kirkkokuntia, joista merkittävimmäksi nousivat seitsemännen päivän adventistit. Kun tässä esityksessä puhutaan adventisteista, tarkoitetaan nimenomaan seitsemännen päivän adventisteja.

Kirkkokunnan virallinen jäsenluku on noin 16 miljoonaa (tosin on perusteltuja syitä uskoa, että tuossa luvussa on jonkin verran "ilmaa"), ja kirkkokunnalla on jonkinasteista toimintaa lähes kaikissa maailman maissa.

Viime vuosikymmeninä kirkon jäsenmäärä on lisääntynyt lähinnä ns. kolmannessa maailmassa. Sen sijaan korkean elintason maissa jäsenmäärä on yleensä polkenut paikoillaan tai jopa vähentynyt. Mikäli jäsenmäärän lisääntymistä näissä maissa on tapahtunut, se on useinkin perustunut kehitysmaista tulleiden siirtolaisten varaan.

Adventtikirkolla on laaja sairaaloiden, oppilaitosten ja kustannusliikkeiden verkosto ja se harjoittaa merkittävää avustustoimintaa.

Kirkon organisaatio on poikkeuksellisen hierarkkinen ja muistuttaa siinä suhteessa roomalais-katolista kirkkoa. Organisaation portaat alhaalta ylöspäin ovat:

• paikallisseurakunta tai -ryhmä
• piirikunta tai lähetys
• unioni
• osasto
• pääjohto (sijainnut aina USA:ssa)

Pääjohdon päätöksillä katsotaan olevan jumalallinen auktoriteetti maan päällä.

Virallinen oppi on kuluneiden puolentoista vuosisadan aikana useassa asiassa muuttunut. Tällä erää sen tärkein määrittely sisältyy 28 perustavanlaatuisen opinkohdan luetteloon (28 Fundamental Beliefs).

Kirkon oppeja voidaan muuttaa vain joka 5. vuosi pidettävässä pääjohdon yleiskokouksessa, johon edustajiaan lähettävät periaatteessa kaikki ne maat, joissa kirkolla on organisoitua toimintaa.

Siten esimerkiksi Suomen Adventtikirkko ei voi päättää, että adventismin oppeja rukattaisiin paremmin suomalaiseen makuun sopiviksi, ei siinäkään tapauksessa, vaikka asia täällä nähtäisiin tärkeäksi.

Toki opinnäkemysten korostuksissa on eroja eri maiden adventtikirkkojen välillä.

Yhteistä adventisteille kuitenkin ovat:

• Kristuksen takaisintulon odotus (joka kuitenkin ainakin korkean elintason maissa on aika lailla laimentunut viimeisten 50 vuoden aikana).
• Lauantai lepo- ja pyhäpäivänä. Tosin tuon päivän viettotavoissa on viime vuosikymmeninä tapahtunut melkoista muutosta "rennompaan" suuntaan.
• Kun Jeesus ei tullutkaan maan päälle 22.10.1844, ei kestänyt kauankaan, kun omaksuttiin ajatus, että jotakin tuona päivänä kuitenkin olisi tapahtunut. Syntyi oppi ns. tutkivasta tuomiosta, joka adventistisen käsityksen mukaan tarkoittaa sitä, että mainittuna päivänä Jeesus olisi siirtynyt taivaallisen pyhäkön toiseksi pyhimmästä osastosta kaikkein pyhimpään ja ryhtynyt tutkimaan, ketkä loppujen lopuksi ovat kelvollisia pääsemään taivaaseen. Se, mitä asiasta alkuun opetettiin, on viimeisten 30 vuoden aikana joutunut kiistelyn kohteeksi.
  Monen pastorin työsuhde Adventtikirkkoon (etenkin USA:ssa ja Australiassa) on päättynyt, kun asianomaista on joko aiheellisesti tai aiheettomasti epäilty tämän opin hylkääjäksi.

Ei-adventistien on ollut vaikea nähdä tässä opissa muuta merkitystä kuin sen, että sen tarjosi "suuren pettymyksen" läpikäyneille sen lohdutuksen, että ainakin ennustettu päivämäärä oli oikea, vaikka itse tapahtuma, Jeesuksen toinen tuleminen, jäi kokematta.

Myöhemmin itse päivämääräkin on asetettu kyseenalaiseksi. William Miller laski 15 eri tavalla Kristuksen takaisintulon vuoden. Kaikki hänen laskelmansa päätyivät samaan vuoteen, nekin, joissa oli vuoden laskuvirhe (joka johtui siitä, että kalenterissa ei koskaan ole ollut vuotta 0, vaan vuotta 1 e.Kr. seurasi vuosi 1 j.Kr.).

Käsitys siitä, että Kristuksen takaisintulon kuukausi olisi ollut lokakuu, puolestaan perustui siihen harhakäsitykseen, että pikkuruisen juutalaislahkon, Karaiittien, noudattaman kalenterin mukaan vuonna 1844 juutalaisten suuri sovituspäivä (Jom Kippur) olisi osunut lokakuulle.

Vasta paljon myöhemmin selvisi, että Karaiitit olivat jo kauan ennen vuotta 1844 luopuneet kuukalenterista ja siirtyneet juutalaisten enemmistön noudattamaan aurinkovuosikalenteriin, jonka mukaan Jom Kippur olikin vuonna 1844 syyskuussa.

Adventistien “evankelioimiskokouksissa” ei tiettävästi koskaan ole selostettu kuulijoille, miksi Karaiittien kalenteri olisi ollut oikeampi kuin se, mitä ylivoimaisesti useimmat juutalaiset noudattivat, eikä sitäkään, että vuoden 1844 merkityksen puolestapuhujien käsitys Karaiittien sen hetkisestä kalenterista oli virheellinen.

• Opetus "Profetian Hengestä", jolla tarkoitetaan kirkon profeettaa Ellen G. Whitea ("EGW") ja hänen erittäin laajaa kirjallista tuotantoaan.

Kysymys siitä, kummalla on suurempi arvovalta, raamatulla vai adventtikirkon profeetalla, on kirkon ja sen jäsenten kannalta ollut ongelmallinen ja on edelleenkin. Teoriassa raamatun arvovalta on suurempi, mutta käytännössä EGW:n lausunnot usein ovat olleet normatiivisia. Toinen ongelma EGW:n suhteen on se, että hänen massiiviseen kirjalliseen jäämistöönsä mahtuu kiusallisen paljon keskenään ristiriitaisia lausuntoja, joiden yhteensovittaminen on ihan oma taitolajinsa.

Kolmanneksi ongelmaksi on viime vuosikymmeninä noussut kysymys EGW:n harjoittamasta ja hänen nimissään harjoitetusta, muiden kirjailijoiden tekstien ja ideoiden plagioinnista, jonka laajuutta kirkon johto on tarmokkaasti yrittänyt vähätellä.

Neljäs ongelma on kysymys siitä, kuinka monta kertaa profeetan on lupa erehtyä, ennen kuin hänet luokitellaan vääräksi profeetaksi.

• Käsitys siitä, että myös ei-juutalaisilla olisi velvollisuus maksaa kymmenykset (juutalaisethan tosin lopettivat kymmenysten maksamisen sen jälkeen, kun Jerusalemin temppeli hävitettiin; VT:ssa kymmenyksethän päätyivät temppeliin). Vastaus kysymykseen, mistä ne 10 % lasketaan, on useimmiten ollut: bruttotuloista! Lisäksi jäsenille on ajoittain muistutettu, että jos ihminen maksaa kymmenykset kaksin- tai kolminkertaisina, se olisi Jumalalle erityisen otollista. Kirkon ja sen jäsenten välisen rahaliikenteen ei oleteta jäävän pelkästään kymmenysten maksamiseen, vaan jäseniltä edellytetään sen lisäksi runsaita uhrilahjoja ja mielellään myös kirkon muistamista testamenteilla ja lahjakirjoilla.

Kymmenykset ovat jäsenille siinä mielessä vapaaehtoisia, ettei niiden maksamatta jättämisestä voida erottaa jäsenyydestä. Toisaalta jäsentä, joka ei maksa kymmenyksiä, ei yleensä valita seurakunnan virkoihin.

Kirkon palkkalistoilla olevien kohdalla kymmenysten maksaminen on käytännössä työsuhteen jatkumisen edellytys. Suomessa ja ilmeisesti joissakin muissakin maissa adventistipastorit ovat verottajan silmissä olleet eri asemassa kuin rivijäsenet sikäli, että pastorin maksamat kymmenykset vähennetään hänen verotettavasta tulostaan. Tätä ei kovin moni maallikko tiedä.

• Ns. terveyssanoma, jonka mukaan kristityn velvollisuus on elää terveellisesti, kieltäytyen syömästä sian tai muiden "saastaisten eläinten" lihaa. Kahvin käyttö tuomitaan, mutta kahvia silti moni juo, kun vain silmä välttää. Rohkeammat adventistit nauttivat kahvia ihan julkisestikin, vaikka kahvin juonti on aikoinaan synniksi saarnattu. Tupakointi voi olla seurakunnasta erottamisperuste. Ehtoollisella nautittava viini on alkoholitonta, ja seurakunta pyrkii monin eri tavoin edistämään alkoholitonta elämäntapaa. Kuitenkin alkoholin käyttö on jonkin verran lisääntynyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana.
• Kirkossa on ollut kaksi, keskenään kiistelevää näkemystä sen suhteen, millä perusteella ihminen pelastuu. Kiistakapulana on ollut se, mikä on ihmisen osuus pelastuksessa, eli riittääkö usko vai tarvitaanko myös tekoja ja jos tarvitaan, kuinka paljon ja kuinka täydellisiä tekoja. Tätä kiistaa ei vieläkään ole saatu ratkaistuksi, vaikka pinnallisesti tarkasteltuna toisin näyttäisi.
• Kun sapattia eli lauantaita kristittyjenkin lepopäivänä on perusteltu sillä, että se olisi asetettu jo luomisessa, Raamatun luomiskertomuksen käsittäminen kirjaimelliseksi, noin 6000 vuotta sitten tapahtuneeksi historialliseksi tosiasiaksi on koettu tärkeäksi.

Tämän vuoksi adventtikirkko on tuominnut kehitysopin ja uskoo edelleenkin kuutena päivänä tapahtuneeseen maailman luomiseen. Tosin etenkin USA:ssa kirkon sivistyneistön keskuudessa on alkanut esiintyä lipsumista evoluutioteorian suuntaan, mutta nähtäväksi jää, tuleeko kirkon virallinen opetus tässä asiassa muuttumaan lähivuosikymmeninä. Yhdysvalloissa kirkon ja sen profeetan omaksuma asenne, jonka mukaan maapallon ikä olisi n. 6000 vuotta vanha, on ollut omiaan vieroittamaan akateemisesti koulutettuja jäseniä kirkon muistakin opetuksista. Osa adventtikirkon sivistyneistöstä uskoo ns. “vanha maapallo, nuori luominen -teoriaan”. Adventismissa sapatin vieton tärkein peruste on siis ensimmäisen Mooseksen kirjan alkulukujen historiallisuus. Jos Raamatun kaksi ensimmäistä lukua käsitetään muuten kuin historiallisten tapahtumien tarkkana kuvauksena, adventistin on vaikea pitää yllä oppirakennelmansa eräitä osia.

Jos 28 perustavanlaatuisen opinkohdan kuudennen “pykälän” sanallista muotoilua joku pitää epäselvänä, havainto on oikea. Tuossa eri näkemysten kompromississa lienee varauduttu siihen, että voisi vielä tulla aika, jolloin maapallon iästä puhuessaan adventistit joutuisivat tuhansien vuosien sijasta käyttämään sanoja ‘miljoonia’ tai ‘miljardeja’.

• Danielin kirja ja Ilmestyskirja ovat adventisteille huomattavasti tärkeämpiä kuin muille kristityille keskimäärin. Näiden kahden kirjan perusteella kirkon tulevaisuuden odotuksiin liittyy olennaisena ajatuksena se, että on tulossa aika, jolloin koko ihmiskunta joutuu valitsemaan kantansa joko sapatinvieton (= "Jumalan sinetti") tai sunnuntain pyhittämisen (= "pedon merkki") välillä.

Niille, jotka valitsevat lauantain pitämisen, on adventistien käsityksen mukaan luvassa vaikeat ajat, koska heitä odottaa vaino, jota johtamassa on roomalais-katolinen kirkko ja "langennut protestanttisuus".

Ilmestyskirjassa esiintyvä pedon luvun 666 käsitetään tarkoittavan paavin virkaa.

• Adventistit eivät hyväksy lapsikastetta, vaan vaativat ns. uskovien kasteen, joka tapahtuu upottamalla. Kastettavan ei tarvitse kuitenkaan olla aikuinen, vaan silloin tällöin on kastettu alle 10-vuotiaitakin seurakunnan jäsenten lapsia.
• Kirkko hylkää opin sielun kuolemattomuudesta ja iankaikkisesta piinasta. Helvetti käsitetään kirjaimellisesti palavana tulena, jossa vietettävä aika voi vaihdella, mutta jossa lopulta jokainen kadotukseen tuomittu tuhoutuu.
• Yleisesti ottaen adventistit ovat olleet verrattain vähän kiinnostuneita niistä asioista, jotka muulle kristikunnalle ovat yhteisiä ja rakkaita ja erittäin kiinnostuneita niistä, jotka muiden uskonsuuntien käsityksen mukaan ovat sivuasioita. Adventtikirkossa on pidetty tarpeellisena keskittyä etenkin niihin asioihin, joista muut kristityt eivät puhu.

Kymmenen käskyn osalta se merkitsee sitä, että lepopäiväkäskystä kirkon piirissä puhutaan ja kirjoitetaan enemmän kuin muista yhdeksästä käskystä yhteensä. Itse asiassa ne yhdeksän muuta käskyä ovat julistuksessa jääneet yllättävänkin vähälle huomiolle. Tätä on perusteltu mm. sillä, että riittää, kun muut kristityt puhuvat niistä.