Prabhupada

Koska uskonnollisen tai aatteellisen liikkeen perustajasta tavataan yleensä kehitellä myyttinen ja epäinhimillisen täydellinen hahmo, ei helposti tule ajatelleeksi, että suurimman osan elämästään Prabhupadakin oli aivan tavallinen intialainen mies: Abhay Charan De yritti kolmekymmentä vuotta pärjätä jonkin sortin apteekkarina, jonka pikkufirmat valmistivat ja myivät lääkkeitä. Jokainen hänen viidestä yrityksestään meni kuitenkin konkurssiin. Abhay oli myös naimisissa.

Avioliitto oli Abhayn vanhempien järjestämä, eikä hän ollut koskaan kovin läheinen vaimolleen, vaikka tekikin tämän kanssa kolme lasta. Kääntäessään myöhemmin Srimad-Bhagavatamia hän kirjoitti omassa kommentaarissaan: "Perheenjäseniä voidaan kutsua vaimoksi ja lapsiksi, mutta todellisuudessa he ovat ryöväreitä. Vaimon ainoa tehtävä on imeä verta miehestään päivin ja öin. Päiväsaikaan hän kuluttaa miehen selkänahastaan repimät rahat talouskuluihin; öisin hän kuppaa miehensä verta seksuaalisen nautinnon vuoksi siemennesteen muodossa. Kuitenkin mies on niin hullu, että pitää hänestä huolta. Samoin lapset ovat kuin shakaaleja, jotka ryöstävät isänsä vaivalla ansaitsemat rahat."(S-B 5: s.10)

Elämän kolhiessa turhautunut Abhay sai lohtua lapsuutensa uskosta Krishnaan. Hän myös löysi itselleen henkisen opettajan, jota Bengalin perinteisiin takertuneet vaisnava-johtajat tosin katsoivat karsaasti: guru, Bhaktisiddhanta Sarasvati Goswami, kun oli initioinut itsensä sannyasiksi pelkän henkisen opettajan valokuvan edessä vuonna 1918 (jos asia todella on näin, ISKCONin hellimä käsitys katkeamattomasta guruketjusta lepää hauraalla pohjalla). Sen jälkeen omatekoinen guru oli perustanut fanaattisena pidetyn Gaudiya Math -liikkeen ja opettanut, että kuka tahansa voi syntyperästään (kastista) huolimatta saavuttaa henkisen täydellisyyden hare krishna -mantraa toistamalla. Abhay innostui lahkon periaatteista, opiskeli liiketoimiensa ohessa pyhiä tekstejä ja alkoi 1944 julkaista Back to Godhead (Takaisin Jumaluuteen) -lehteä, jota hän itse kirjoitti, painatti ja levitti kaduilla. Hylättyään perhe-elämän 59-vuotiaana hän yritti vielä pari vuotta toimia liikemiehenä ennen kuin omistautui kokonaan uskontonsa levittämiseen.

Abhayn guru oli kuitenkin jo kuollut. Pitkälti itseoppineella Abhaylla oli vaikeuksia löytää ketään, joka vihkisi hänet muodollisesti henkiseen sannyasi-elämänvaiheeseen. Lopulta eräs Bhaktisiddhantan lahkosta eronnut ryhmä suostui hoitamaan homman. Abhaysta tuli A.C. Bhaktivedanta Swami. Swami omistautui tarmokkaasti uskonnolliselle elämälle, mutta kova onni vainosi miestä edelleen: hän oli täysin varaton ja sai optimistisenkin arvion mukaan yhden ainoan seuraajan.

Sitten kaikki muuttui lyhyen ajan kuluessa. Ennen kuolemaansa Bhaktisiddhanta oli useita kertoja kehottanut oppilastaan lähtemään länteen. Vuonna 1965 tämä lopulta onnistui suostuttelemaan Scindia Steamship Companyn johtajattaren antamaan vapaalipun matkaa varten, ja 69-vuotias Swami seilasi New Yorkiin mukanaan vain yllään olevat vaatteet, seitsemän dollaria, kirjoituskone ja kattila.

Alku ei siis näyttänyt lupaavalta, mutta lännessä Bhaktivedanta sai vihdoin seuraajansa. Länsimaiset ihmiset eivät olleet niin ennakkoluuloisia kuin intialaiset, joista monet eivät vieläkään päästä Krishna-liikkeeseen kuuluvia temppeleihinsä. Hän onnistui keräämään joukon hippejä ja narkomaaneja, jotka kokoontuivat vuokrahuoneistossa. Bhaktivedanta kehotti heitä lopettamaan huumeiden käytön ja resitoimaan hare krishna-mantraa sen sijasta. Alkuaikoina liike mainostikin itseään "Stay high all the time!" (Pysy koko ajan pilvessä!).

Bhaktivedanta sai opetuslapsiltaan uuden arvonimen, Prabhupada, "hän jonka jaloissa muut mestarit istuvat". Seitsemänkymmentävuotias Prabhupada oli nyt oppilailleen samanaikaisesti pyhimys, isoisä, henkinen opettaja ja suosikkieno. Mutta naiset kelpasivat kelpasivat hänen mukaansa parhaiten taloudenhoitoon, ruoanlaittoon ja tottelevaisten lasten kasvattamiseen. Naispuoliset hippiveteraanit pitivät sitä kuitenkin parannuksena heidän aikaisempaan asemaansa hippiyhteisössä! Se hippielämän nostalgisesta vapaudesta...

Entiset hipit levittivät Krishna-liikkeen sanomaa rock-festivaaleilla, joilta se levisi ympäri Yhdysvaltoja kuin kulovalkea. Liikkeelle luotiin organisaatio, jonka huipulla oli Prabhupada. Häntä tuli nyt virallisesti kunnioittaa kuten Jumalan edustajana maanpäällä.

Prabhupada oli vihdoinkin saavuttanut voittonsa. Viimeiset vuotensa hän käänsi ja kommentoi pyhiä kirjoituksia tuottaen mm. sellaisia kuolemattomia kirjallisuuden klassikkoja kuten "Helppo Matka Toisille Planeetoille", "Krishna-tietoisuus: Verraton Lahja" ja "Täydelliset Kysymykset, Täydelliset Vastaukset". Kirjoitustyön ohessa hän ehti matkustaa kahdentoista vuoden aikana 14 kertaa maapallon ympäri luentomatkoillaan ennen kuin kuoli vuonna 1977 sokeritaudin ja aivoverenvuodon komplikaatioihin.

Maailmanvalloitus ja kriisi

Vuonna 1970 Prabhupada nimitti ISKCONille hallintoelimen, Governing Body Commission (GBC), jossa oli 12 miespuolista jäsentä. Se hoiti käytännön asioita Prabhupadan alaisuudessa. Maapallo jaettiin 12 alueeseen, joista kukin GBC:n jäsen vastasi. Prabhupada nimitti myös eräät seuraajansa "rtvik"-guruiksi, joilla oli oikeus initioida uusia jäseniä hänen nimissään.

1975 ISKCONilla oli 100 temppeliä ympäri maailmaa ja noin 5000 jäsentä. Vaikka Krishna-liike kohtasi julkisuudessa kritiikkiä, jossa sitä syytettiin mm. aivopesusta ja laittomasta varainhankinnasta, sen tulevaisuus ja talous näytti hyvältä. Liike joutui kuitenkin kriisiin Prabhupadan kuollessa marraskuussa 1977.

Hän jätti testamentin, jossa GBC määrättiin Krishna-liikkeen ylimpään johtoon ja valtuutti erikseen 29 GBC:n jäsentä hoitamaan elinikäisesti GBC:n omaisuutta. Mutta dokumentissa ei ollut lainkaan mainintaa henkisestä seuraajasta. Kuka seuraisi Prabhupadaa initioivana guruna?

Maaliskuussa 1978 GBC julkaisi lausunnon, jonka mukaan Prabhupada oli ennen kuolemaansa varmistanut paramparan (guruketjun) jatkumisen nimittämällä 11 seuraajaansa täysivaltaisiksi guruiksi. Todiste nimityksestä oli ilmeisesti kahdella nauhoitetulla keskustelulla, jotka Prabhupada oli käynyt kahden sihteerinsä kanssa kesällä 1977.

Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet lausuntoa. Heidän mukaansa yksikään nimitetyistä ei täyttänyt gurun henkisiä laatuvaatimuksia. Nämä kuitenkin potkaisivat vastustajansa ulos liikkeestä.

Ilmeisesti epäilyissä oli jotain perää, sillä vain kymmenen vuotta Prabhupadan kuoleman jälkeen vuoteen näistä guruista oli jo kuusi jouduttu erottamaan liikkeestä heidän sorruttuaan mm. huumeiden ja alkoholin käyttöön, naispuolisten oppilaiden viettelemiseen ja sekaantumiseen huumekauppaan. Erästä heistä epäiltiin myös lasten hyväksikäytöstä ja eronneen oppilaan murhasta.

1980-luvulla Krishna-liike sai muutenkin huonoa julkisuutta epämääräisten myyntitouhujensa vuoksi. Temppelit myivät esimerkiksi halpoja aasialaisia jäljennöksiä "aitoina" öljymaalauksina yrityksille.

Väärinkäytösten vuoksi ISKCONissa on vähennetty gurujen taloudellista valtaa ja nimitetty joukko uusia guruja. Koska bhaktalla on nykyisin mahdollisuus valita oma gurunsa, nämä joutuvat jopa kilpailemaan uusista palvelijoistaan. Kääntöpuolena bhakta joutuu kantamaan osittain itse taloudellisen vastuun gurunsa hyvinvoinnista: oppilaat maksavat omasta pussistaan kukat, erikoiset ruokatarpeet ym. tarvikkeet gurun vierailun aikana.

Yllä olevan historiaosuuden lähteenä on käytetty pääasiassa: Bainbridge, William: The Sociology of Religious Movements sekä Poling, Tommy H: The Hare Krishna character type -- a study of the sensate personality(katso kirjallisuutta ).

Krishna-liike Suomessa

Krishna-liike levisi Ruotsiin 1973. Toimintaan liittyi ruotsinsuomalaisia ja 70-luvun loppupuolella tehtiin lähetysmatkoja Turun seudulle ja muualle Etelä-Suomeen. Maaliskuussa 1982 perustettiin Helsinkiin Jääkärikadulle temppeli asuintiloineen. Johtajana toimi silloin englantilaissyntyinen David Thompson (hengellinen nimi Dhirasanta), joka kuitenkin muutamaa vuotta myöhemmin poistui maasta raiskaussyytteen vuoksi. Krishna-liike rekisteröitiin uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin toukokuussa 1984, jäseniä oli silloin 47. Guruna toimi amerikkalainen Harikesa Swami Vishnupada, nykyisin myös muita guruja.

Temppelit perustettiin myös Turkuun ja Tampereelle, mutta Turun temppeli lakkautettiin 1995. Helsingin temppeli muutti ensin Espoon Lintuvaaraan, sitten takaisin Helsinkiin Ruoholahden kadulle. Temppelin johto on vaihtunut joitakin kertoja, nykyinen johtaja on Timo Kuivanen.

Koska lähin gurukula on Ruotsissa, jäsenien lapset käyvät yleensä tavallista suomalaista peruskoulua.

1995 Suomen Krishna-liike allekirjoitti Uskonnollisten yhteisöjen eettiset periaatteet, joihin kuuluu mm. avoin tiedottaminen yhteisön toiminnasta ja jäsenien oikeus yksityisyyteen. Periaatteet ja liikkeen selostus toiminnastaan löytyvät Suomen mielenterveysseuran julkaisemasta kirjasta Uskonnon kahdet kasvot.

Seksiskandaali ja lasten hyväksikäyttö

HUOMIO! Alla oleva teksti on itsenäinen artikkeli, joka on kirjoitettu kesäkuussa 1998. Siten sen "nyt-hetkeen" viittaavat osat ovat jo historiaa.

1. Seksi jakaa Hare Krishna -liikettä: liikkeellä oma Monica-skandaalinsa

Samaan aikaan kun koko muu maailma seurasi Yhdysvaltoja ravistelevaa seksiskandaalia 90-luvun lopussa, paini Hare Krishna -liike oman skandaalinsa kanssa. Molempia tapauksia yhdistävänä tekijänä on ykkösjohtajan intiimi suhde Monicaansa.

Harikesha Maharajan todistus

ISKCONia eli Hare Krishna -liikettä pitkään tosiasiallisesti johtanut Harikesa Swami Sri Vishnupada eli Robert (Bob) Compagnola, 50, ISKCONin johtoryhmän (GBC eli Governing Body Comission) puheenjohtaja toi erottamisensa jälkeen julki kantansa liikkeen opetuksiin seksistä. Hare Krishna -liike tunnetaan jäseniltään tiukkaa selibaattia vaativana järjestönä. Vaatimus sisältää kiellon harjoittaa seksia muutoin kuin lasten "tuottamiseksi" avioliitossa, ja tällöinkin seksi on sallittua vasta useiden tuntien mantrameditaation jälkeen. "Jos seksi on vain lasten tuottamista varten, niin se tarkoitaa, että lapsia hankitaan vain seksin vuoksi. Ja se puolestaan johtaa siihen, että lapsista ei pidetä huolta", argumentoi Harikesha Maharaja.

Harikesha Maharajan uusien näkemysten takana on pidempi tapahtumasarja ISKCONin sisällä. "Monta, monta vuotta olin hyvin pettynyt ISKCONiin. Esimerkiksi, kun Prabhupada (=Krishna-liikkeen perustaja) jätti planeetan (=kuoli) ja nimitti 11 gurua (seuraajikseen), hän ei antanut minkäänlaisia ohjeita siitä, mitä pitäisi tehdä. Ja minä olin hyvin huolestunut tästä kaikesta, koska kuinka guruksi ryhdytään kaksikymppisenä tai juuri kolmekymmentä täytettyään, kun ei muutenkaan tiedä, mitä tekisi?"

"Jayadvaita Maharaja (=yksi ISKCONin guruista) sanoi kerran Korsnäsissa (Krishna-liikkeen toimipiste Ruotsissa) eräässä kokouksessa, että suurin ongelma ovat raha ja naiset. - - Tämä on tyypillinen ISKCONin tapa ilmaista asia: raha ja vastakkainen sukupuoli. - - Koko maailma pyörii näiden asioiden ympärillä, eikä ISKCON ole sen kummempi kuin muutkaan."

"Ja tiedätkö mitä, kaikki nämä asiat sydämelläni (lainauksesta on jätetty pois mm. Harikesha Maharajan kertomus ISKCONin homoguruista ja liikeen todellisesta ongelmasta, pedofiliasta - ks. kuitenkin luku 3), ja silti minä en voinut kertoa näistä asioista kenellekään."

"Ja sitten tämä guru-kysymys. He (GBC eli ISKCONin johtoryhmä) ajattelivat, että paras tapa puuttua asioihin on tehdä kaikista guruja. Siispä, sen sijaan, että pätemättömiä henkilöitä (ISKCONin johdossa) olisi vain 11, niin nyt pätemättömiä on satoja. - - Niinpä tilanne on nyt käytännössä se, että johtajia ei ole lainkaan. - - Koko liike on täysin hengetön."

Yli kahdenkymmenen vuoden ajan ISKCONin tosiasiallisena ykkösmiehenä toimineen Harikesha Maharajan mielenmuutos vaikuttaa perusteelliselta. Mikä sai hänet puhumaan asiat julki vastoin ISKCONin normaalia salailu- ja peittelystrategiaa? Syy on raadollisempi kuin pelkkä tarve puhua peittelemättä totta. Seuraavassa lyhyt kuvaus viimeisimmistä tapahtumista:

Taustaa Harikesha Maharajaan liittyville tapahtumille

Taannoisen sairaskohtauksensa (kesäkuu 1998) jälkeen Harikesha Maharajaa hoitanut rajneesh-terapeutti Monica valloitti gurun sydämensä siinä määrin, että Harikesha oli valmis muokkaamaan Krishna-liikkeen oppeja uuteen uskoon. Sen sijaan, että seksi olisi kiellettyä muutoin kuin lasten hankkimiseksi, sen tulisi olla osa avioelämän arkipäivää. - Kuulostaa järkevältä ja tutulta normaalia elämää viettäville, mutta Hare Krishna -liikkeen sisällä kyse oli pommista: joku uskalsi kyseenalaistaa Srila Prabhupadan, liikkeen perustajan, muokkaamia sääntöjä ja periaatteita.

Viimeistään silloin, kun Harikesha Maharaja ilmaisi halunsa jättää selibaattimunkin elämä taakseen ja mennä naimisiin Monicansa kanssa, koko muu ISKCON kuohahti. Eri tahoilta Harikesha julistettiin emotionaalisesti tasapainottomaksi tai häntä kuvattiin ilmaisulla "genitaalinen persoonallisuus". Vain kaikkein uskollisimmat hänen arviolta 4000 - 7000 oppilaastaan jaksoivat edelleen uskoa guruaan. Nämä uskolliset oppilaat uhkasivat jopa tehdä itsemurhan, jollei "heidän gurunsa hyvän nimen lokaaminen" lopu GBC:n eli Hare Krishna -liikkeen johdon taholta. Onneksi kyse oli pikemmin rajusta retoriikasta kuin tosimielessä annetusta ukaasista.

Tapahtumien seurauksena Harikesha Maharaja joutui kuitenkin väistymään ISKCONin ykkösjohtajan paikalta ja hänen toimintamahdollisuutensa liikkeessä rajattiin nollaan. Tämä sai Harikesha Maharajan julistamaan ISKCONin VAARALLISEKSI KULTIKSI, joka on kiinnostunut vain rahasta ja vallasta. Samalla hän kehoitti oppilaitaan JÄTTÄMÄÄN ISKCONin. Lisäksi hän kertoi hallussaan olevista dokumenteista, jotka todistavat ISKCONin johdon laittomuuksista aina 20 vuoden vankeustuomioon asti rangaistaviin rikoksiin.

Moni Harikesha Maharajan oppilas on seurannut gurunsa kehoitusta ja jättänyt ISKCONin, mm. Pietarin Krishna-temppeli on nykyisin Harikeshan seuraajien hallussa. Suurin osa hänen oppilaistaan on kuitenkin ainakin toistaiseksi pysynyt liikkeessä. Joka tapauksessa voidaan sanoa, että Hare Krishna -liike on parhaillaan lyhyen historiansa vaikeimman ongelman edessä: liikkeen tosiasiallinen johtaja "lankeaa alas" lähes jumalaisesta asemastaan seksuaalista tai ainakin "vahvasti tunneperäistä" terapiaa antavan, Rajneeshin entisen oppilaan vuoksi.

2. Krishna-liike ISKCON tunnustaa laaja-alaisen lasten hyväksikäytön

Jos Harikesa Maharajan ympärillä pyörivä kohu on lähinnä surkuhupaisaa seurattavaa, on toinen, Hare Krishna -liikkeen sisällä pitkään tiedossa ollut ongelma sitäkin vakavampi: lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja heihin kohdistuva muu julmuus.

ISKCON Communications Journal Vol. 6, No. 1 - June 1998 paljastaa vihdoinkin ongelman kaikessa sen laajuudessaan. Esimerkkinä julkaisu mainitsee mm. Vrindavanin (Intiassa) gurukulan (=Hare Krishna -liikkeen oma koulu), jossa poikien seksuaalinen hyväksikäyttö oli 1980-luvulla niin yleistä, että oppilaat pitivät sitä jollain tavalla "asiaan kuuluvana". Erään todistuksen mukaan tiettyyn aikaan koulua käyneistä 300 pojasta vain yksi säästyi tältä kohtelulta. Enemmän kuin seksuaalista hyväksikäyttöä, jota oppilaat eivät edes tajunneet hyväksikäytöksi, mainitun koulun oppilaat pelkäsivät opettajien julmia, fyysisiä rangaistuksia, kuten eräs koulun oppilas toteaa (mts. 48):

"Minä en pelännyt seksuaalista hyväksikäyttöä. En usko, että pelkäsin myöskään mentaalista hyväksikäyttöä. Mutta aivan ehdottomasti pelkäsin fyysistä hyväksikäyttöä."

Harikesha Maharajan kuvaus tapahtumista

"Olen nähnyt, miten lapsia kohdellaan. 80-luvun puolivälissä, kun ymmärsin, mitä Vrindavanassa ja kaikkialla muuallakin tapahtui, olin kuin tulessa. Sanoin, että meidän on tehtävä jotain heti. Meidän on otettava lapset pois näistä 'laitoksista', joissa heitä käytetään hyväksi ja tuhotaan. Joten puhuin asiasta Sri Raman kanssa, joka oli 'iso pomo' ISKCONin kasvatuspuolella (the ministry
of education). - - Mutta häntä ei kiinnostanut mikään. Kaikki, mitä sanoin, torjuttiin heti."

"Ja niin minä romahdin. Ei ollut minkäänlaista keinoa vaikuttaa asioihin GBC:n kautta, koska kaikki vain pyrkivät pääsemään eteenpäin (välittämättä muista)."

Loppukommentti

Lapsiin kohdistuva julmuus kaikissa sen muodoissaan on ollut ja on edelleen, tosin vähenevässä määrin, ongelma ISKCONissa. Harva mieltää sitä nähdessään iloisen Hare Krishna -kulkueen kadulla. Tai ostaessaan liikkeen tuotteita katumyyjältä. Oranssien kaapujen takaa paljastuu yllättävän usein luurankoja, joita liikkeen mielestä siellä ei koskaan ole ollut - ainakaan ennen viimeaikaisia tunnustuksia.

3. Kuohunnan seuraukset toimintaan Suomessa

Suomen Krishna-liike ei ikävä kyllä ole välttynyt kummankaan edellä olevan skandaalin seurauksilta.

Suuri osa Helsingin Hare Krishna -temppelin vanhemmista bhaktoista eli Krishnan seuraajista on Harikesha Maharajan oppilaita. Joukkoon kuuluu myös nykyinen, väistyvä (?) temppelin esimies sekä joukko muita kantavia voimia. Liikkeen toimintaa Suomessa kuvaakin tällä hetkellä parhaiten termi TYREHTYMINEN: liike joutuu luopumaan puolesta nykyistä toimitilaansa Ruoholahdenkadulla eli ashrama- ja toimistopuolesta. Syy tähän on taloudelliset vaikeudet ja se, että tila on virallisesti liikehuoneisto, jossa asuminen yhtä henkilöä lukuun ottamatta on kiellettyä. Ruoholahdenkadulle jää kuitenkin joksikin aikaa liikkeen kasvisruokaklubi (ravintola) ja varsinainen temppelihuone, temppelin keskus.

Tällä hetkellä (lokakuu 1998) liikkeen rekisteröity jäsenmäärä, joka on ollut hieman yli kaksikymmentä, on jyrkässä laskussa (tosin näin pienestä luvusta mainittuna jyrkkä lasku tuntuu jokseenkin hupaisalta ilmaisulta): jäsenet jättävät liikkeen. - Liikkeen vaikutuspiirissä on vuosien mittaan ollut arviolta 400 - 1000 ihmistä laskentatavasta riippuen.

Mikä siis edessä? Talous on rempallaan, johto vaihtuu, ihmiset jättävät liikkeen. Pari uhkaavaa oikeudenkäyntiä kaventaa entisestäänkin hupenevia voimavaroja. Näyttää siltä, että ainakaan eväitä muutokseen liikkeellä ei ole. Tätä osoittaa tapa, jolla Harikesha Maharajan esittämään kritiikkiin on Suomessa (ja suuressa osassa muuta ISKCONia) suhtauduttu: helpoin tapa torjua epäsuotuisa julkisuus on leimata kritiikin esittäjä mielisairaaksi. Harikesha Maharajaa lainaten kyseessä on tuttu ISKCONilainen (=lahkolainen) tapa kohdata eteen tulevat ongelmat.

4. Miten Krishna-liikkeeseen tulee suhtautua

Liikkeen historiaa

Krishna-liike ISKCON on länsimaalaistunut muoto kansanomaisesta hindulaisuudesta, jonka katsotaan saaneen alkunsa 1400- ja 1500-luvun taitteessa eläneen myyttisen Caitanya Mahaprabhun aloittamasta ei-ortodoksisesta herätysliikkeestä, jolle oli tunnusomaista perinteisen kastijaon hylkääminen. Saarnaamisen keskeisenä muotona oli jumalan nimien laulaminen ja jumalan antaamuksellisen palvonnan harjoittaminen.

Srila Prabhupada, ISKCONin perustaja, muokkasi tältä hindulaiselta pohjalta länsimaiseen elämäntyyliin paremmin soveltuvan filosofian, joka ei kuitenkaan hylännyt intialaista taustaansa. Prabhupada uudisti silti mm. naista syrjivää perinnettä hyväksymällä oman liikkeensä papeiksi myös naisia. Liikkeen ensisijaiseksi lakikirjaksi hän julisti omat kirjoituksensa ja valitut osat hindulaisia tekstejä - nämäkin hänen kääntäminään ja kommentoiminaan.

Krishna-liike ISKCONin sai ensimmäiset jäsenensä Greenwich Villagen huumeenkäyttäjien vastakulttuurin piiristä. Myöhemmin liike keräsi jäseniä mm. nudistikommuuneista ja muista hippiliikkeen lieve(?)ilmiöistä (Ks. esim. W. Brainbridge: The Sociology of Religious Movements. New York 1997. ss. 192 - 195). Näistä alkuajan jäsenistä koostuu pääosiltaan Prabhupadan (kuoli vuonna 1977) jälkeinen Krishna-liikkeen johtajisto, jotka - Harikesha Maharaja lainaten - olivat guruja 20-, 30-kymppisinä tietämättä juurikaan, mitä tehdä tai miten käyttäytyä. Joukossa oli aktiiveja homoseksuaaleja (mm. Bhagavan, eräs monista ISKCONin "langenneista" guruista) ja pedofiileja, mutta totuuden nimissä myös idealistisesti uuteen filosofiaan uppoutuneita tosikäännynnäisiä, joihin myös Harikesha Maharaja itse lukeutui.

Miten Krishna-liikkeeseen tulee nyt suhtautua

Pedofilia ja lasten (sekä naisten) muu hyväksikäyttö ovat olleet Krishna-liikkeen ongelmana sen alkuajoista lähtien. Erityisen vaikeaa aikaa tässä suhteen oli 1980-luku, jota aikaa edellä olevat lainauksetkin pääasiassa kuvaavat. Kuitenkin vasta tänä vuonna (1998) liike on pystynyt puhumaan asiasta julkisesti.

Harikesha Maharajan ympärillä vellova keskustelu ISKCONin puritaanisesta seksuaalietiikasta on aiheena edellistä vaarattomampi - ainakin tekojen kohteille. Tulevaisuudessa on mielenkiintoista nähdä, muuttuuko ISKCONin valtavirran opetus seksistä kyseisen keskustelun seurauksena.

Kokonaisuutena Krishna-liike kärsii edelleen uuden liikkeen alkuvaikeuksista. Joukkio, joka Greenwich Villagen huumepiireistä temmattuna yht'äkkiä edustaa korkeinta tietoisuutta maan päällä, hakee vielä tapojaan toimia. Karkea totuus on, että näiden yhä jatkuvien alkuvaikeuksien todellisia kärsijöitä ovat naiset ja lapset eli ryhmä, joka yleismaailmallisellakin tasolla on etukäteen tuomittu kärsijän osaan erilaisissa kriiseissä.

Krishna-liike ei ole terve liike. Jokaisen, joka harkitsee liikkeeseen liittymistä, tulisi olla tästä tietoinen. Myös jokaisen vanhemman, sisaruksen tai ystävän tulisi ymmärtää tämä. Ja myös jokaisen kasvattajan.

Liikkeen jäsenen elämä koostuu liikkeen filosofian opiskelusta ja katumyynnistä. Lähes kaikki muu on kiellettyä. Siten kaikki aika ja energia uhrataan liikkeelle. Elämästä ei voi nauttia ilman Krishnaa. Oman nautinnon hakeminen esim. liikkeen ulkopuolista kirjallisuutta lukien tai vaikkapa vain loikoillen omaksi iloksi on tietämättömyyttä. Tietämättömyys yhdessä (senti)mentaalisuuden kanssa ovat puolestaan pahimpia tietoisuuden tasoja, joihin liikkeen jäsen voi vajota. Loppujen lopuksi, mikään, joka keskittyy yksilöön itseensä tai ulkopuoliseen maailmaan, ei ole sallittua.

Yrityksessä kuvata oikeaa tapaa suhtautua Krishna-liikkeeseen ei välttämättä ole järkeä. Tietoa liikkeen toiminnasta - ja erityisesti liikkeen karkeista ylilyönneistä - tulee kuitenkin jakaa jo sillä perusteella, että liikkeen piirissä toimivilla ja erityisesti liikkeen jäsenten läheisillä on oikeus tietää, missä kulloinkin mennään. Tässä suhteessa vähäinenkin tieto on parempaa kuin hiljaisuus julmuuksien edessä.

Artikkelin lähteet:

• ICJ = Iskcon Communications Journal, Vol. 6., No. 1 - June 1998
• ISKCONin COM-keskustelujärjestelmän artikkelit syys - lokakuussa 1998
• Keskustelut liikkeen entisten ja nykyisten jäsenten kanssa
• The Moscow Timesin artikkeli The Sex Question splits Hare Krishnas -23. syyskuuta 1998
• W. Brainbridge: The Sociology of Religious Movements. New York 1997. ss. 192 - 195
• Harikesha Maharajan keskustelu Madhava Purin kanssa 10.10.1998.

Kirjallisuutta

Bainbridge, William Sims:

The Sociology of Religious Movements. New York, Routledge 1997

Barker, Eileen:

New Religious Movements. A Practical Introduction. HMSO 1995

Danielsson, Låtta:

Väg utan skäl Aros Förlag 1989 -ruotsalaisen bhaktin oma kertomus

Harikesa Swami:

Essential Truths - The Questions and Answers Conference 1989-1994. Sentient Press 1996

Hassan, Steven:

Combatting cult mind control. Park Street Press 1988

ISKCON:

ISKCON Communications Journal, Volume 5, number 1, June 1997

Junnonaho, Martti:

Uudet uskonnot -vastakulttuuria ja vaihtoehtoja, tutkimus TM-, DLM- ja Hare Krishna -liikkeistä suomalaisessa uskonmaisemassa, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1996

Poling, Tommy H.:

The Hare Krishna character type -a study of the sensate personality, Studies in religion and society; volume 15. 1986 The Edwin Mellen Press

Prabhupada, A.C. Bhaktivedanta Swami:

Bhagavad-gita kuten se on, Bhaktivedanta Book Trust 1983

Srimad-Bhagavatam, kirjat 1-10, Bhaktivedanta Book Trust

Suomen mielenterveysseura:

Uskonnon kahdet kasvot -Mielenterveyden tuki vai taakka SMS-Tuotanto Oy, 1995