Elämä Krishna-liikkeen temppelissä

"Yksilön täytyy antautua täydellisesti Herralle, unohtaa aineellinen niin kutsuttu onnellisuus, rikkaus ja koulutus, joista ei ole mitään hyötyä Herran palvelemisessa" (Srimad-Bhagavatam 5, s. 221)

Kaikki Krishna-liikkeen jäsenet noudattavat neljää säännöstelevää periaatetta:

1. Ei lihaa, kalaa, kananmunia, sieniä tai sipulia
2. Ei minkäänlaisia huumaavia aineita (kahvi ja tee mukaan lukien)
3. Ei uhkapelejä
4. Ei avioliiton ulkopuolista sukupuolielämää

Temppelissä asuvat jäsenet, miespuoliset bhaktat ja naispuoliset bhaktit, nousevat neljän aikoihin aamulla, käyvät suihkussa ja osallistuvat nelisen tuntia kestävään aamuohjelmaan, joka sisältää jumalanpalveluksia, mietiskelyä ja luennon. Tänä aikana ei syödä eikä juoda eikä juuri puhella. Bhaktan tulee lausua joka päivä ääneen vähintään 16 kierrosta = 1728 kertaa Maha-mantra:

Tätä kutsutaan mietiskelyksi tai chanttaamiseksi (chanting). Kierroksista pidetään lukua rukoushelminauhan, japan avulla. Maha-mantraa pidetään Krishna-jumalan ääni-inkarnaationa, eikä mietiskelyn aikana saa ajatella mitään muuta, pitää vain keskittyä pyhiin äänteisiin, joissa Jumala on uskomuksen mukaan itse läsnä.

Jumalanpalveluksen aikana alttarinhoitaja uhraa jumalpatsaille, 'diiteille' (kuvia jumalpatsaista) suitsukkeen savua, voiöljyyn (ghee) kostutettujen pumpulipallojen liekkien lämpöä, kukkia ym. Muut osallistuvat kirtanaan, johon kuuluu tanssia ja laulua intialaisten soittimien säestyksellä. Sanskriitinkielisten laulujen sanat ylistävät koristeellisin sanankääntein paitsi Krishnaa myös muita jumalhahmoja ja henkiä, ja tietysti henkistä opettajaa. Kaunismelodinen Samsara davanala lauletaan gurun kunniaksi, tässä sen kolme viimeistä säkeistöä (Krishna-liikkeen oma käännös):

"6.Henkinen opettaja on hyvin rakas, sillä hän on täydellinen kun on kyseessä gopien auttaminen, jotka erilaisissa tilaisuuksissa tekevät aistillisia toimenpiteitä täydentääkseen Radhan ja Krishnan aviollisia leikkejä Vrindavanan lehdoissa. Sellaisen henkisen mestarin lootusjalkojen juureen kannan minä syvimmän kunnioitukseni.

7. Henkistä opettajaa pitää kunnioittaa kuin Herraa Itseään, sillä hän on Herran uskollisin palvelija. Tätä vaaditaan kaikissa julkaistuissa kirjoituksissa ja tätä noudattavat kaikki auktoriteetit. Siksi kannan syvimmän kunnioitukseni sellaisen mestarin jalkojen juureen - hänelle, joka on Sri Harin, Krishnan vilpitön edustaja.

8. Henkisen opettajan armon kautta saadaan Krishnan siunaus. Ilman henkisen opettajan neuvoja ei voida saavuttaa mitään edistysaskeleita. Siksi täytyy aina muistaa ja ylistää henkistä opettajaa. Vähintään kolme kertaa päivässä täytyy minun tuoda huomionarvoisia kunnianosoituksia henkiselle opettajalle lootusjalkojen juureen."

Tunnelmallisissa palvelusmenoissa osanottajat voivat vaipua hurmokselliseen transsiin, jota bhaktat kutsuvat ekstaasiksi. Lopuksi on luento. Luennoitsija lukee kappaleen Bhagavad-gitasta, Srimad Bhagavatamista tai jostakin muusta pyhästä tekstistä ja sen kommentaarin. Kuuntelijat toistavat hänen perässään sanskriitinkieliset sanat ja yrittävät painaa ne mieleensä. Luennon päätehtävä näyttää olevan ryhmähengen nostattaminen: luennoitsija korostaa kuinka kehno on ulkopuolinen yhteiskunta, ja kuinka hienoa on kuulua juuri tähän liikkeeseen. Henkisen opettajan antaumuksellista palvelua painotetaan erityisesti. Myös gurujen itsensä pitämät luennot käsittelevät samoja aiheita.

Luennon jälkeen siirrytään aamupalalle. Prasadam (Krishnalle uhrattu ruoka) on äärimmäisen tärkeä asia bhaktan elämässä. Hän uskoo, että jokainen prasadamia tietämättäänkin nauttiva puhdistuu henkisesti ja kykenee helpommin ottamaan vastaan krishna-tietoisuutta. Prasadamia ei saa valmistaa eikä nauttia astiasta, jossa on joskus ollut lihaa tai muita kiellettyjä ruoka-aineita. Ruokaa uhrattaessa kilisytetään kelloa ja lausutaan ruoanuhrausmantrat kolmeen kertaan. Näin uhratun ruoan voi syödä syyllistymättä huonoa karmaa tuottavaan aistinautintoon: uhraamattoman ruoan syöminen olisi pelkkää syntiä.

Pari kertaa kuussa on Ekadasi-päivä. Ekadasin aikana vilja- tai paputuotteiden syöminen on kielletty. Uskomuksen mukaan suullinen viljaa on yhtä suuri synti kuin miljoonan bramiinipapin tappaminen (joten voi meitä poloisia, jos haukkaamme näkkileipää yhdentenätoista päivänä täyden- tai uudenkuun jälkeen!) Kertyneistä synneistä voi kuitenkin vapautua paastoamalla kesäkuun alkupuolella Bhima-Ekadasin aikana.

Aamupalan jälkeen kukin lähtee hoitamaan omia tehtäviään. Nykyisin monet käyvät töissä ja lahjoittavat osan palkastaan temppelille. Osa jää temppeliin siivoamaan ja laittamaan prasadam-ruokaa temppelin ravintolaan tuleville ruokailijoille. Sankirtan-myyjät lähtevät koko päiväksi ulos myymään Krishna-liikkeen tuotteita, joista esimerkiksi piirakoita myydään moniin firmoihin. Aika moni on nähnyt Stockmannin portaita juoksevan bhaktan, joka samaan aikaan chanttaa vaimealla äänellä pitääkseen tietoisuutensa korkealla. Pitempiä sankirtan-matkoja tehdään kaupunkeihin ympäri maata liikkeen pakettiautoilla: tällöin bhaktat yöpyvät usein maallikkojäsenien luona.

Tietoisuus, että vain Krishna-liikkeen jäsenet pystyvät auttamaan Kali-yugan aikakautena syntisiä ihmisiä, pitää bhaktojen motivaation korkealla.

"Joskus hukkumaisillaan oleva ihminen taistelee pelastajaansa vastaan. Silloin pelastaja iskee pelastettavan tajuttomaksi. Sri Krishna Caitanyalla ja Hänen armollisilla apulaisillaan on hieman samankaltainen tekniikka. He levittävät pyhää nimeä harinaman ja Srila Prabhupadan kirjojen muodossa, vaikkei sitä kukaan pyytäisikään. He tarjoavat Krishnalle uhrattua ruokaa - - Aamusta iltaan ja vuodesta toiseen. Uupumatta. Heitä inspiroi Sri Krishna Caitanyan pyhä nimi, ja koska he ovat Hänen myönteisyytensä ja lohtunsa lähettiläitä, he tekevät työnsä iloisin mielin saaden korkeimman tyydytyksensä saadessaan toimia Caitanya Mahaprabhun yliaistillisessa vapautusleikissä" (Bhakti lata 2/95).

Illalla bhaktat kokoontuvat jälleen temppeliin, osallistuvat seremoniaan ja syövät iltapalan. Jos muilta toimilta jää vapaa-aikaa, sitä voidaan viettää katselemalla krishna-tietoisia videoita, kuuntelemalla henkisten opettajien luentoja nauhalta, lueskelemalla Prabhupadan kirjoja tai vaikkapa soittelemalla ja laulamalla Krishna-liikkeen lauluja. Nukkumaan mennään aikaisin.

Sunnuntaisin ei lähdetä sankirtanille, vaan vietetään sunnuntaijuhlaa. Se on kaikille avoin tilaisuus, johon kuuluu jumalanpalvelusseremonia, luento ja ilmainen prasadam-ruokailu.

FAQ - usein kysyttyä

Krishna-liike väittää ettei se ole lahko. Onko se vai ei?

Tuskin mikään uskonnollinen ryhmä tunnustaa olevansa lahko, koska sana on kielteisesti värittynyt, ja yleensä suuremmasta uskontokunnasta erottautuneet ryhmät pitävät itseään kaikkein puhtaimman uskonnon edustajina. Prabhupadan oma hengellinen tausta on Bengalin vaisnavien valtavirrasta eronneessa Gaudiya Math -liikkeessä. Luodessaan ISKCONia Prabhupada joutui ottamaan huomioon länsimaiset olot, mikä muovasi Krishna-liikkeestä oman laatuisensa. Krishna-liikkeen autoritaarinen organisaatio, askeesia ja uskonnolliselle tehtävälle omistautumista korostava kulttuuri sekä konfliktit ympäröivän yhteiskunnan kanssa ovat tuoneet sen olemukseen piirteitä, joita länsimaisessa arkiajattelussa pidetään lahkolaisina.

Vahingoittaako mantramietiskely aivoja?

Ei. Vaikutus (transsitila) on ohimenevä. Jos puhutaan mietiskelystä puhtaana metodina eikä ajatuksenpysäyttämistekniikkana en näe siinä ongelmaa, mutta jotkut kristityt pitävät pahana sitä, että siinä kutsutaan "vieraita" jumalia: Krishna ja Rama ovat Vishnun inkarnaatioita.

Käytetäänkö Krishna-temppelissä huumeita?

Huumeiden käytöstä kysytään yllättävän usein, sillä säännöt kieltävät bhaktoilta kaikkien huumaavien aineiden käytön, jopa kahvin sisältämä kofeiini mukaan luettuna. Kysymys on kuitenkin helppo ymmärtää kun muistaa, että jo Prabhupada suositteli Hare Krishna -mantran lausumista huumeiden tilalle. Intensiivinen mantramietiskely niin usein kuin mahdollista ja tietoisuus siitä, että voi toimia Krishna-liikkeessä koko maailman pelastamiseksi, tuottavat euforisen onnentilan, jossa jaksaa myydä säihkyvin silmin liikkeen tuotteita päivästä toiseen. Materialistinen aivotutkija sanoisi, että bhakta pystyy muuttamaan aivojensa kemiaa ilman kemikaaleja.

Onko se totta kun Krishna-liike väittää että sen uskonto on 5000 vuotta vanhaa?

Noh, taitaa olla myytti tai melkoinen yleistys. Kastijakoon perustuva yhteiskuntaihanne lienee peräisin muinoin Aasian aroilla liikkuneilta arjalaisilta, jotka tunkeutuivat Intian niemimaalle vuosien 1600 - 1200 eKr välisenä aikana. Arjalaisten kohdatessa paikallisia kansoja uskomukset sekoittuivat, mistä syntyi aikanaan hindulaisuus. Vanhin Krishna-liikkeen käyttämistä kirjoituksista on Bhagavad-gita, jonka lähdekriittinen tutkimus on ajoittanut n. 200 eKr - 200 jKr väliselle ajalle. Srimad-Bhagavatam pohjautuu vuoden 1000 jKr paikkeilla kirjoitettuihin Bhagavata puranoihin. Hare Krishna -mantraa laulava askeetikko Caitanya Mahaprabhu, jota Krishna-liike pitää Krishnan salaisena inkarnaationa, perusti 1400-1500 -lukujen vaihteessa sankirtana-liikkeen. Viimeisen silauksen Krishna-liikkeen "Veda-filosofiaan" antoi Prabhupada itse 1960-luvulla. Hinduismin historiaan voi helpoimmin tutustua tietokirjoista, esimerkiksi Encyclopedia Britannicassa on melko tarkka esitys hakusanan Hinduism, history of -alla.

Onko niissä jumalpatsaissa joku henki vai mikä?

Guru (=Henkinen opettaja) kutsuu niihin asianomaiset henget (Krishnan, tämän puolison Radhan, Caitanyan ym.) erityisen rituaalin avulla.
"Arca-vigrahan (jumalpatsas) ja alkuperäisen henkilön välillä ei ole eroa" (Srimad-Bhagavatam 5 s.140).
Siksi alttarin patsaita on palveltava oikein menoin ja kohdeltava asianmukaisen kunnioittavasti. Rituaalissa vihityt jumalpatsaat kylvetetään ja puetaan loistaviin vaatteisiin joka päivä. Pesuvedessä on ruusuvettä, maitoa ja tilkka lehmänvirtsaa, ja sen juomista pidetään suurena kunniana.

Uskovatko gurut itse siihen mitä opettavat?

En tiedä.

Mistä gurut ja oppilaat keskustelevat keskenään?

Yksi ISKCONin sittemmin erotetuista guruista, Srila Harikesa Swami (Vishnupada), aloitti 1989 sähköisen kysymys-vastaus -palvelun (The Questions and Answers Conference). Oppilaiden kysymyksiä ja gurun vastauksia vuoteen 1994 saakka on koottu kirjaan Essential Truths (Olennaisia Totuuksia). Kysymykset liittyvät mitä erilaisimpiin bhaktoja askarruttaviin seikkoihin. Kun tietää, että ISKCONin hierarkiassa alempiarvoisen tulee aina totella ylempäänsä, ei ole yllätys että kun oppilas sivulla 331 kysyy: missä tilanteessa pitää totella johtajan käskyjä? Harikesa Swami neuvoo oppilastaan puhumaan epäröinnistään tämän kanssa. Jos se ei johda mihinkään, tulee kääntyä aina ylemmän instanssin puoleen, joista korkein on hallintoelin GBC. Mikäli myös GBC neuvoo oppilasta tottelemaan käskyjä ja lopettamaan rettelöinnin, tämän on joko toteltava tai lähdettävä liikkeestä.
Eräässä toisessa kysymyksessä (sivu 17) oppilas ihmettelee Srimad-Bhagavatamin kohtaa, jossa prostituoidut tervehtivät Krishnaa, ja Prabhupada mainitsee heidän olevan Krishnan palvelijoita. Onko parempi olla Krishnaa palvova prostituoitu kuin syödä lihaa? Harikesa Swamin mukaan prostituutiolla on avoimessa yhteiskunnassa arvonsa, koska himokkaat miehet voivat tällöin mennä tyydyttämään halunsa ilotyttöjen kanssa, sen sijaan että ahdistelisivat siveitä naisia. Kyllä, on parempi olla prostituoitu kuin syödä lihaa.
Jotkut kysymykset käsittelevät Veda-universumin ihmeellisyyksiä ja liittyvät siten liikkeen kannattajien maailmankuvaan. Sivulla 209 oppilas kysyy onko ymmärtänyt oikein, että maanpinnan alla on toisia maailmoja? Swami vahvisti asian todeten kuulleensa neuvostoliittolaisesta porausryhmästä, joka löysi 15 kilometrin syvyydestä maan alta maailman, jossa asuu siivekkäitä, ihmisen kaltaisia olentoja, jotka kirkuvat puhuessaan. (Täytynee lisätä, että tarinan sylttytehdas lienee Bulwer-Lyttonin tieteisromaani Vril).

Mitä seuraa, jos liityn Krishna-liikkeeseen?

Maallikkojäsenen eli Krishnan Ystävän elämä ei välttämättä hirveästi muutu, joskin Krishna-liikkeen ideologiassa on voimakas paine ohjata ajattelua "maallista elämää" halveksivaan suuntaan. Kokopäiväinen nunna tai munkki jättää tietenkin opiskelut tai työnteon sikseen, mistä on paljonkin käytännön seurauksia. Jos vuosien jälkeen haluaa palata takaisin tavalliseen yhteiskuntaan, huomaa menettäneensä paitsi palkan joka oli jäänyt ansaitsematta myös eläkeosuutensa. Sitten se kyllä harmittaa, vaikkei nyt tuntuisi tärkeältä. Mitä kauemmin liikkeessä on mukana, sitä hankalampi on palata tavalliseen karmin elämään.
Välit vanhoihin ystäviin ja sukulaisiin jäähtyvät, jos ette ole enää samalla aallonpituudella. He elävät omaa elämäänsä ja sinä omaasi, ja muutamassa vuodessa muututte melko vieraiksi toisillenne (en väitä etteikö tästä voisi olla poikkeuksia). Uudet ystävät ovat todennäköisesti kaikki uskontovereita.
Entä jos jonain päivänä lähdet pois, ”pluppaat" Krishna-liikkeestä? Jumalakeskeisissä yhteisöissä annetaan tavattomasti painoa oikealle uskolle. Ihmissuhteet eivät ole niin tärkeitä, nehän ovat "vain väliaikaisia". Plupannutta pidetään epäonnistuneena eikä hän ole parasta mahdollista seuraa, koska "seura tekee kaltaisekseen". Jos ajatuksesi lähtevät radoille joita Krishna-liikkeessä pidetään väärinä, menetät aika varmasti entisten uskontoveriesi ystävyyden. Krishna tai Henkinen opettaja on heille tärkeämpi kuin sinä.
Ehkä syvin ja vaikein ongelma liittyy tunne-elämään ja itsetuntemukseen. Koska autoritaarisissa uskonyhteisöissä oppi on aina oikeassa ja tarjoaa vastaukset kaikkiin kysymyksiin, sen vaatimusten kanssa vaikeuksiin joutuva jäsen oppii syyttämään aina itseään. Epäilyksistä, yksilöllisistä mielihaluista ja seksuaalisista haluista kerääntyy syyllisyyttä. Krishna-tietoinen ihminen ei saa nauttia muusta kuin Krishnan ja gurun palvelemisesta, kaikki muu on "aistinautintoa". Ihmisen on vaikea kehittää itsetuntemustaan sellaisen opin paineessa.
Turha itsensä syyllistäminen ei koske pelkästään liikkeen jäseniä, vaan myös niitä onnettomia, jotka jäävät heilumaan ulkomaailman ja liikkeen väliin, onnistumatta sopeutumaan kumpaankaan. "Minulla on ihan kiva poikaystävä, mutta se on vaan mayaa" , huokaisi eräskin aiemmin liikkeen kanssa hengaillut. Keljuin tilanne on kuitenkin niillä, jotka on potkaistu ulos liikkeestä, vaikka he haluaisivat edelleen olla mukana. Mutta rivijäsenillä ei ole oikeutta valittaa temppelinjohtajan tai gurun päätöksistä.
Tietysti liikkeessä korostetaan että bhakta tai bhakti on aina onnellinen saadessaan palvella Krishnaa. Mutta entä jos et jonain päivänä tunnekaan itseäsi onnelliseksi? Silloin olet mayassa. Sinun on pakko olla onnellinen. Kuinka aitona sellaista onnea voidaan pitää?

Kuinka Krishna-liikkeessä kohdellaan lapsia?

En voi olla varma, mutta vaikutelmani on se, että lapsista huolehditaan yhtä rakastavasti kuin vanhemmat yleensäkin tekevät. 70-80-luvuilla Yhdysvalloissa tilanne oli aivan toinen: vanhempia painostettiin lähettämään lapsensa gurukulaan toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan. Hyväuskoisuudessaan he uskoivat lapsensa saavan parasta koulutusta, mutta todellisuudessa nämä joutuivat usein kärsimään nälkää, sadististen opettajien pahoinpitelyä ja seksuaalista väkivaltaa. Esimerkiksi Bhavananda-niminen guru tiedettiin yleisesti pedofiiliksi. Alimpiin kasteihin valitut lapset saivat huonoimman kohtelun.
Asiasta on laajempi artikkeli mUUtos-lehden (Uskontojen uhrien tuen uutislehti) numerossa 2/2000.
Suomen Krishna-liikehän ei ole näitä kaikkein jyrkimmin muusta yhteiskunnasta eristäytyneitä yhteisöjä. Nykyisin se tasapainottelee mielenkiintoisesti kahden ristiriitaisen pyrkimyksen välillä: se pyrkii ottamaan paikkansa muiden uskonnollisten yhteisöjen joukossa tinkimättä silti Prabhupadan ohjeista, jotka ovat melkoisen suvaitsemattomia ja autoritaarisia sietämättä vähäisintäkään arvostelua.