Suomen ensimmäinen helluntaiseurakunta perustettiin Helsinkiin 1915. Niilo Yli-Vainion vuonna 1977 alkaneen toiminnan ansiosta helluntailaisten jäsenmäärän kasvu kiihtyi nopeasti. Vuonna 1981 helluntaiseurakunnilla oli noin 41 500 jäsentä. Nykyisin helluntailaisia arvioidaan olevan jonkin verran alle 50 000.
Perinteisesti helluntaiseurakuntien hallinto toimii yhdistyspohjalla: helluntaiseurakunnat eivät ole uskonnollisia yhteisöjä, vaan ne on rekisteröity aatteellisiksi yhdistyksiksi. Yhdistyksen johdossa on hallitus ja hengellisestä johtamisesta huolehtii vanhimmisto. Perinteiset helluntailaiset ovat siviilirekisterissä uskonnottomia, koska he eivät virallisesti kuulu uskonnolliseen yhteisöön, tai he voivat olla myös luterilaisen kirkon jäseniä esimerkiksi perhesyistä. Helluntaiherätykseen kuuluu voimakas paikallisseurakunnan itsenäisyyden korostaminen: jokainen seurakunta on opillisesti ja hallinnollisesti itsenäinen. Koska seurakunnat ovat itsenäisiä ja erilaisia, ongelmallisten ilmiöiden kuten hengellisen väkivallan esiintyminen riippuu paljon siitä minkälaisia johtajia seurakunnalla on. Vapaan toiminnan huono puoli on kontrollin vähyys silloin kun johtajat syyllistyvät väärinkäytöksiin tai ylilyönteihin.
Helluntailaisuuden opit painottuvat Raamattuun, joka nähdään muuttumattomana Jumalan ilmoituksena, uudestisyntymiseen eli uskoon tulemiseen ja kasteeseen jossa käydään uskoon tulemisen jälkeen. Kaste nähdään liittymisenä helluntaiseurakuntaan. Pyhä Henki on helluntailaisuudessa keskeinen. Kielilläpuhuminen, profetoiminen (Jumala puhuu ihmisen kautta), näyt ja ilmestykset sekä sairaiden parantaminen ovat Pyhän Hengen ilmenemismuotoja kokouksissa. Helluntailaiset eivät yleensä hyväksy evoluutiota tieteellisenä tosiasiana ja he painottavat opetuksissaan lopun aikojen läheisyyttä.
Helluntailaisissa seurakunnissa ei hyväksytä esiaviollista seksiä, avosuhdetta eikä yksiavioisesta heteroseksuaalisuudesta poikkeavaa käytöstä. Samoin suhde alkoholiin on usein kielteinen ja absolutismia kannatetaan. Toimintaa, joka vie aikaa evankeliumin eteenpäin viemiseltä, Raamatun lukemiselta ja rukoilemiselta, ei pidetä hyvänä. Esimerkiksi televisioon, taiteeseen ja urheiluun saatetaan suhtautua nuivasti tästä syystä.
Hengellisen väkivallan juuret ovat usein käsityksissä, joiden mukaan oma yhteisö on ainutlaatuinen ja ainoa oikea ja jonka normeihin kaikkien seurakuntalaisten on sitouduttava. Helluntailaisten käsitysten mukaan he ovat taivastiellä ja heille on tärkeää, että muutkin saadaan taivastielle ja pysymään siellä. Seurakunnan ja maailman eroa korostetaan voimakkaasti. Tämän seurauksena kaiken pahan koetaan usein olevan ympäröivässä todellisuudessa, ”maailmassa”, ja kaiken hyvän sisällä seurakunnassa. Helluntailaisuus tarjoaa tiukan maailmankuvan ja selkeitä sääntöjä, joiden mukaan ohjata elämäänsä. Vaikka tämä voi tuoda turvallisuuden tunnetta, se voi myös ahdistaa. Ongelmia syntyy silloin, kun yksilö päätyy erilaisiin näkemyksiin uskomuksista ja normeista kuin yhteisö. Näin voi käydä esimerkiksi silloin kun yhteisössä kasvanut lapsi aikuistuessaan haluaakin valita itselleen erilaisen elämän kuin mitä yhteisö tarjoaa.
Kirjallisuutta:
Helander, Eila: Naiset eivät vaienneet: naisevankelistainstituutio Suomen helluntailiikkeessä. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1987.
Ketola, Kimmo: Uskonnot Suomessa 2008: Käsikirja uskontoihin ja uskonnollistaustaisiin liikkeisiin. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 102. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2008.