Uskonto, lahko, kultti... mitä ne ovat?

Uskonto ja muut yllämainitut otsikkoaiheet ovat monimuotoisia kulttuuri-ilmiöitä, joista on vaikea tehdä yleispätevää määritelmää, koska määrittely riippuu tutkijan intresseistä. Tulos on helposti pelkkää sanahelinää. Alla kuvaillut erilaisten ryhmien piirteetkin ovat vain suuntaa antavia.

Uskonto. Kaikissa uskonnoissa on tavallisen, jokapäiväisen tai empiirisen todellisuuden lisäksi toinen todellisuus ja usko tällaisen korkeamman tai yliluonnollisen (supranormaalin) todellisuuden olemassaoloon. Kyse ei ole vain käsitteistä, vaan suhteellisen konkreettisista ja kuvan tavoin ilmaistuista käsityksistä, kuten jumalista, demoneista, esi-isistä, hengistä, sielusta, tuonelasta, taivaasta ja helvetistä. Useissa uskonnoissa kehotetaankin lähtemään tietylle pelastuksen tielle, joka johtaa pois empiirisen todellisuuden rajoituksista. (Waardenburg 1986, 20-21)

Myös pyhä ja profaani (epäpyhä, maallinen) erotetaan toisistaan. Uskontoon kuuluu ennen kaikkea pyhän kokeminen (Pentikäinen 1992, 14; Durkheim 1980, 54-57)

Lähes kaikista uskonnoista löytyy uskonnollinen auktoriteetti, joka voi olla tästä tai toisesta todellisuudesta. Auktoriteetti voi olla historiallinen uskonnon perustaja ja/tai levittäjä, hän voi olla elävä johtohahmo kuten shamaani, pappi tai guru, tai sitten hän voi vaikuttaa toisesta todellisuudesta jonkun tai joidenkuiden ihmisten välityksellä.

Uskonnollinen elämä vastaa tarpeeseen kohottaa ihminen itsensä yläpuolelle, jotta hänen elämänsä tuntuisi arvokkaammalle kuin siinä tapauksessa, että hän noudattaisi vain omia mielijohteitaan. Uskonnollisessa elämässä uskomukset ilmentävät tätä elämää mielikuvien avulla, riitit puolestaan säätelevät ja organisoivat toimintaa tässä elämässä (Durkheim 1980)

Kirkko on sosiaalinen ryhmä, johon yleensä synnytään. Siihen kuuluminen perustuu sosiaaliseen velvollisuuteen ja sillä on keskeinen asema kulttuurissa. Se hyväksyy vallitsevat arvot ja poliittisen järjestyksen (yleensä). Yleiset kulttuurinormit hyväksytään uskonnollisten velvollisuuksien käytännöllisiksi ohjeiksi. Kirkko järjestää säännöllisiä jumalanpalveluksia.

Kirkolla on erikoistunut, ammattimainen papisto. Opinkappaleita ei yleensä tulkita fundamentalistisesti (kirjaimellisesti), vaan joustavasti vallitseva todellisuus huomioon ottaen. Oppeja saa myös arvostella ja tulkita. Niiden taustoja saa tutkia tieteellisesti (esim. yliopiston teologisessa tiedekunnassa) Jäseniin ei kohdisteta erityistä valvontaa. (Teinonen 1965, 17-27, 336)

Lahko on uskovien yhteisö, joka korostaa yksipuolisesti jotakin opin kohtaa. Kaikille lahkoille näyttää olevan tyypillistä luja vakaumus, etteivät ne ole lahkoja. Ne ovat juuri sen ainoan oikean pelastuksen sanoman tuojia, jota muut uskonnolliset ryhmät edustavat korkeintaan puutteellisesti.

Lahko pyrkii aina korostamaan omaa merkitystään. Usein sen jäsenet uskovat, että lahkolla on ratkaiseva asema mitä tulee ihmiskunnan pelastumiseen. Vaikka lahko on usein perusyhteisön tuomitsema tai halveksima, se rakentaa aina oman gloriansa ja suhtautuu muihin halveksivasti ("me tiedämme totuuden, ja muut ovat typeriä, kun eivät tajua sitä" -mentaliteetti).

Jäseneltä edellytetään tunteenomaista sitoutumista ja yhdenmukaisuutta. Häntä valvotaan ja ohjataan takaisin "oikealle tielle", mikäli hän poikkeaa yhdenmukaisuuden vaatimuksesta. Oman asemansa vanhurskauttamiseksi lahkot joutuvat demonstroimaan, että niiden pyhyys — joka on jäsenten puhtautta — täydellisempää kuin muiden yhteisöjen.

Tämän vuoksi niiden on pakko esittää jäsenilleen suuria vaatimuksia ja mainostaa muille omia suorituksiaan ja aikaansaannoksiaan. Yksilöetiikassa lahkojen jäsenilleen esittämät vaatimukset ilmenevät tavallisesti käsky- ja kieltoluetteloina, joista näyttävät olevat etusijalla jälkimmäiset. Kiellettyjä voivat olla esim. alkoholi, tupakka, uhkapelit, sukupuolielämä, säilykkeet, perunat, suola, sokeri, muu kuin raaka liha, sianliha, sipuli, kananmuna, kaikki liha, lyhyet hihat, kirkkaat solmiot, televisio, kaunokirjallisuus jne. loputtomiin. Pääpiirteittäin yksilöetiikka seuraa uskonnon pyhän kirjan ohjeita, jotka lahko tulkitsee oman järjestelmänsä mukaisesti.

Opit tulkitaan usein fundamentalistisesti. Pyhien kirjoituksien historiallista taustaa ei ymmärretä, vaan niiden katsotaan sopivan sellaisenaan nykyaikaan. Kaikenlainen arvostelu on kiellettyä. Tieteellistä tutkimusta ei käytetä apuna. Lahkot luovat itse omat opinmuotoilunsa, joista ne pitävät tiukasti kiinni.

Historiaan luodaan erityislaatuinen suhde. Historiaa saatetaan pitää ensiksikin detaljivarastona, josta poimitaan sopivia argumentteja omien näkemysten puolustamiseksi. Toiseksi historia voidaan korvata omalla menneisyyden konstruktiolla, jolloin lahkon tausta muodostuu uskomusjärjestelmään sopivaksi (näin esimerkiksi silloin, kun itse Jumala nähdään lahkon tosiasiallisena perustajana). Konstruktioon liittyvät uskonnolliset legendat ja myytit, joihin suhtaudutaan todellisina tapahtumina.

Historia voidaan myös työntää kokonaan syrjään. Esimerkiksi monet kristilliset lahkot katsovat voivansa jatkaa suoraan raamatun pohjalta ikään kuin parituhatvuotinen kirkkohistoria ei merkitsisi mitään. Historia voidaan myös kahlehtia apokalyptisiin visioihin ja tiettynä vuonna tulevaan maailmanloppuun.

Yhteistä melkein kaikille lahkoille on myös, että suurimpana syntinä pidetään apostasiaa eli luopumusta. Se käsitetään loukkaukseksi paitsi yhteisöä myös itse Jumalaa vastaan, ja katkerimmat syytöksensä lahkot kohdistavat omiin luopioihinsa.(Teinonen 1965, 17-19, 25-29, 331-347)

Kultti (cult) merkitsee varsinaisesti palvontaa, uskonnonharjoitusmenoja ja jumalanpalvelusta, mutta ns. anti-cult -järjestöt ja lehdistö käyttävät sanaa lahkon, erityisesti ”vaarallisen lahkon” synonyyminä. Kultti on hierarkinen, lujaotteisesti ylhäältä päin hallittu uskonyhteisö, jonka johtajat ja/tai opit määräävät jäsenten asioista paljon enemmän kuin yleensä on tapana läntisissä demokratioissa. Sen ylin auktoriteetti on joko karismaattinen uskonnollinen johtaja tai (usein siinä tapauksessa, kun kultin perustaja on kuollut) elitistinen ryhmä, joka hallitsee organisaatiota ja kerää myös taloudellisen hyödyn.

Vaarallinen tai tuhoisa lahko (destructive cult) Toisinaan uskonlahkon alkuperäiset uskonnolliset tai inhimilliset päämäärät väistyvät yhä enemmän taka-alalle (mikäli niitä alunperin oli), ja toiminnan painopiste siirtyy vallankäyttöön sinänsä. Tällöin tyypilliset lahkolaispiirteet kärjistyvät, ja yhteisöstä tulee äärilahko, vaarallinen kultti. Milloin sitten lahkoa uhkaa kehittyminen tuhoisaksi kultiksi, joka äärimmillään uhkaa jäseniensä lisäksi myös ympäröivää yhteiskuntaa, kuten Japanissa hermokaasuiskuja tehnyt Korkein Totuus -lahko?

Uskontososiologi Eileen Barker luettelee potentiaalisesti vaarallisia tilanteita:

Uskontojen uhrien tuki ry on kerännyt vaarallisen lahkon tunnuspiirteitä. Mitä useampi seuraavista luonnehdinnoista osuu kohdalleen, sitä varmemmin olet tekemisissä vaarallisen uskonnollisen ryhmän kanssa:

• Johtaja/johtajat ovat aina oikeassa. Hän on arvostelun yläpuolella, koska hän on henkisesti kehittyneempi/Jumalan edustaja. Hänet on pidettävä tyytyväisenä ja käskyjä on aina toteltava.
• Mustavalkoinen maailmankuva: liikkeen opit ovat täydellisiä ja virheettömiä, niitä ei saa arvostella eikä tulkita. Toisenlaiset opit ja ajatukset ovat rappeutuneita ja pahoja. Oma yhteisö edustaa puhtautta, ulkomaailma pahuutta.
• Ota tai jätä -mentaliteetti: jos haluaa kehittyä henkisesti, on hyväksyttävä kaikki, mitä liike tarjoaa.
• Syyllistäminen ja ajattelun kontrollointi: kriittiset ajatukset ovat syntiä ja osoittavat jäsenen olevan hengellisesti kehittymätön. Sama pätee seksuaalisuuteen, tunne-elämään ja yksilöllisiin toiveisiin, mikäli ne poikkeavat ryhmän normeista. Puhdas oppilas ei ajattele omaa etuaan, vain ryhmän tai yhteisön etua.
• Jäsen eristetään ulkomaailmasta: entinen elämä ja ystävyyssuhteet ovat arvottomia. Jos sukulaiset tai vanhat kaverit arvostelevat yhteisöä tai sen oppeja, on parempi välttää heidän seuraansa. Jäsen painostetaan muuttamaan yhteisöön.
• Koskaan ei ehdi olla yksin. Osallistuminen ryhmän toimintoihin on pakollista. Jäsen joutuu alistumaan jatkuviin opin sisäistämiseen tähtääviin keskusteluihin ja luentotilaisuuksiin.
• Käännytystyö on velvollisuus.
• Omaisuus on luovutettava tai testamentattava liikkeelle. Sen toimintaa on tuettava kymmenyksin tms, vaikka ei olisi muita tuloja kuin opintoraha, työttömyyskorvaus tai kansaneläke. Liikkeen hyväksi on tehtävä jatkuvasti työtä ilman palkkaa ja lomapäiviä. Varoja hankitaan laittomasti tai eettisesti arveluttavin keinoin. Kalliita kursseja varten on otettava velkaa.
• Pelottelu: liikkeen hylännyt luopio kohtaa vastoinkäymisiä ja onnettomuuksia, kuoleman jälkeen hän joutuu helvettiin, jälleensyntyy eläimeksi tms. Vain liikkeen sisällä voi pelastua.

Luokittelussa täytyy kuitenkin olla hyvin varovainen. Käytännössä jokaisessa lahkossa on joitakin "tuhoavan lahkon" piirteitä. Silti osa niiden jäsenistä voi olla täysin tyytyväinen asemaansa: kaikki ihmiset eivät edes halua pyrkiä riippumattomuuteen, vaan sitoutuvat mieluummin voimakkaan ryhmän identiteettiin. Se on heidän turvansa ja voimansa.

Liioin omituisilta vaikuttavat uskomukset eivät merkitse samaa kuin vaarallisuus. Minkään uskonnon keskeiset väitteet eivät täytä tieteellisiä kriteereitä. Uskonnot ovat osa inhimillistä kokemusmaailmaa, eikä niiden opetuksia voi arvostella samalla tavoin kuin esim. matemaattisia yhtälöitä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö uskomuksia saisi kritisoida. Päinvastoin: jokaisen julkisuuteen astuvan ryhmän on myös siedettävä arvostelua. Ilman sananvapautta demokratia ei voisi toimia. Asiallinen kritiikki on paikallaan varsinkin silloin, kun uskomuksilla perustellaan ihmisoikeuksien loukkaamista.

Ulkopuolinen kritiikki on tarpeen myös siksi, että pyrkiessään antamaan itsestään mahdollisimman positiivisen kuvan ulospäin lahkot usein salaavat olennaisia piirteitä itsessään. Näihin uusi tulokas tutustuu usein vasta sitten, kun hän on jo sitoutunut lahkon toimintaan ja omaksunut sen ajattelumallit.

Autoritaarinen rakenne ja totalitaariset yksilön vapautta rajoittavat opit ovat kasvualusta, jolle tuhoisa lahko voi syntyä. Tuhoisuus riippuu ennen kaikkea johtajien mentaliteetista ja lahkon suhteesta muuhun yhteiskuntaan. Vainoharhainen johto ja konflikti ulkopuolisen maailman kanssa ovat yhdistelmä, joka äärimmillään johtaa joukkomurhiin.

Koska sitten lahkon toimintaan voi puuttua? Maassamme vallitsee uskonnonvapaus, johon kuuluu aikuisen ihmisen oikeus harjoittaa haluamaansa uskontoa samoin kuin vanhempien oikeus antaa lapsilleen uskonnollista kasvatusta.

Mielestäni viranomaisten olisi kuitenkin puututtava lahkon toimintaan silloin kun:

• toiminta on selvästi rikollista ja lainvastaista,
• ryhmän jäseniltä ja heidän lapsiltaan kielletään tarpeellinen lääkitys sairauteen,
• ryhmän jäsenet ja/tai heidän lapsensa joutuvat kärsimään aliravitsemuksesta,
• lapsia pahoinpidellään ja rangaistaan toistuvasti epäinhimillisin keinoin,
• jäseniltä yksiselitteisesti kielletään yhteydenpito ulkomaailmaan, estetään fyysisesti poistumasta lahkon leiriltä, kurssikeskuksesta, temppelistä tms.,
• jäsenien intimiteettisuojaa loukataan karkeasti pakottamalla heidät esimerkiksi sukupuoliyhdyntään johtajan kanssa vastoin tahtoaan, erityisesti tämä koskee lapsia.

Lähteet

Barker, Eileen:

New Religious Movements A practical Introduction HMSO 1995

Durkheim, Emile:

Uskontoelämän alkeismuodot Tammi 1980

Pentikäinen, Juha ja Katja (toim.)

Uskonnot maailmassa WSOY 1992

Teinonen, Seppo:

Nykyajan lahkot. Uusia uskonnollisia liikkeitä ja yhteisöjä Kirjayhtymä 1965

Waardenburg, Jacques:

Usko ja uskonnot Gaudeamus 1986