Uskontojen uhrien tuki UUT ry

Kuinka ns. (destructive cults) hallitsevat jäseniään ja saavat nämä asettamaan uskonnollisen liikkeen edun kaiken muun edelle? Pystyvätkö kultit aivopesemään kannattajansa tahdottomiksi roboteiksi, joilla ei ole enää vapautta valita kultin ja ulkomaailman välillä?

Aivopesuako?
Steven Hassan
Henkinen kontrolli kulteissa
Henkisen kontrollin neljä elementtiä

1. käytöksen valvonta
2. ajattelun valvonta
3. tunteiden valvonta
4. informaation valvonta

Henkisen kontrollin kolme vaihetta

1. sulattaminen
2. muuttaminen
3. uudelleen jäädyttäminen

Kulttiminä: tarua vai totta?
Eileen Barker
Lopputarkastelua
Lähdekirjallisuus
Katkelma Orwellin romaanista 1984

Aivopesuako?

Koska kysymys ihmisen vapaasta tahdosta on juonikas pulma, tarkastelen aivopesuongelmaa kahdesta eri näkökulmasta. Ensimmäisen näistä esittelee amerikkalainen psykoterapeutti ja ex-moonilainen (Sun Myung Moonin Yhdistymiskirkko) Steven Hassan, jonka kirja Combatting cult mind control erittelee esimerkkien avulla vaikutusjärjestelmää, jota Hassan kutsuu henkiseksi kontrolliksi (mind control).

Toinen näkökulma kuuluu brittiläiselle uskontososiologi Eileen Barkerille. Barker teki moonilaisten parissa pitkäaikaisen seurantatutkimuksen, jonka tuloksia hän esitteli kirjassaan The making of a Moonie. Choice or brainwashing? ja sivusi myöhemmin toisessakin teoksessa, New Religious Movements. A Practical Introduction.

Henkinen kontrolli kulteissa

Aivopesun teki käsitteenä tunnetuksi journalisti Edward Hunter vuonna 1951. Hän käytti sitä kuvaillessaan kuinka jotkut Korean sodassa vangitut amerikkalaiset sotilaat luopuivat yhtäkkiä entisistä arvoistaan ja uskoivat syyllistyneensä mielikuvituksellisiin sotarikoksiin. Steven Hassanin määrittelyn mukaan aivopesu kuuluu tilanteisiin, jossa uhri tietää olevansa vihollisen käsissä. Hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin alistua epäinhimilliseen kohteluun, joka voi sisältää jopa kidutusta.

Hassanin mielestä kulttien harjoittama henkinen kontrolli on paljon hienovaraisempi järjestelmä. Tavoitteena on uhrin persoonallisuuden murtaminen ja korvaaminen uudella ryhmän mielen mukaisella identiteetillä kuten aivopesussakin, mutta fyysisen pakotuksen sijasta käytetään hypnoosin ja ryhmädynamiikan keinoja. Uhri ei osaa olla varuillaan, koska hän pitää manipuloijia ystävinään. Nämä ohjaavat tietoisesti hänen valintojaan haluamaansa suuntaan, mutta hän itse on täysin tietämätön koko prosessista (Hassan 1988, 54-56).

Henkisessä kontrollissa on neljä elementtiä:

• käytöksen
• ajattelun
• tunteiden
• informaation valvonta

Jokainen elementti vaikuttaa toisiinsa. Jos esimerkiksi pystyt muuttamaan ihmisen käyttäytymistä, hänen ajattelunsa ja tunteensa pyrkivät muuttumaan vastaavasti, koska ihminen pyrkii luontaisesti välttämään tekojensa ja ajatuksiensa välistä ristiriitaa (Hassan 1988, 59-67).

Tämän kognitiivisen dissonanssin teorian muotoili alunperin psykologi Leon Festinger. Antaakseen lihaa ja verta ideoilleen hän kirjoitti vuonna 1956 kirjan When Prophecy Fails, joka kertoo wisconsilaisesta ufo-kultista. Kultin pani alulle teosofiasta innostunut kotirouva Marian Keech, joka väitti saaneensa automaattikirjoituksen välityksellä ”Clarion” -nimisen planeetan asukkailta viestin, että maailma tuhoutuu tulvassa tiettynä päivänä. Keechin opetuslapset myivät kotinsa, antoivat pois rahansa ja odottivat koko yön vuorenrinteellä lentäviä lautasia, joiden oli määrä poimia heidät mukaansa ennen maailmanloppua.

Kun aamun valjettua ei ollut tietoa sen enempää lentävistä lautasista kuin tuhotulvastakaan, olisi voinut kuvitella opetuslasten tulleen pettyneiksi ja vihaisiksi. Lehdistökin ilkkui vahingoniloisena. Useimmat heistä olivat kuitenkin vakuuttuneempia kuin koskaan. Johtajatar julisti, että muukalaiset olivat todistaneet heidän uskollista valvomistaan läpi yön ja päättäneet säästää maan tuholta. Julkinen nöyryytys ei horjuttanut niiden jäsenten vakaumusta, jotka pysyivät toisten uskovien seurassa ”maailmanlopun” jälkeen. Miksi he eivät pystyneet vetämään kokemuksestaan ilmeistä johtopäätöstä, että heidän rakastettu profeettansa oli pahan kerran erehtynyt?

Henkisen kontrollin neljä elementtiä

1.Käytöksen valvonta

säätelee yksilön fyysistä todellisuutta ja ympäristöä. Jäsenen tulee käyttäytyä, pukeutua, syödä, nukkua, suorittaa rituaalit ja tehdä työtä juuri sillä tavoin kuin ryhmä vaatii. Päivät ovat täynnä rituaaleja ja muita kultin määräämiä tehtäviä, joten vapaa aikaa ei jää. Tuhoisat kultit eivät suvaitse joutavaa lekottelua, vaan niissä on aina jotakin tehtävää.

Joissakin kulteissa jäsenen edellytetään luopuvat omaisuudestaan, jolloin hän tulee taloudellisesti riippuvaiseksi ylemmistään. Hänen valinnanvapautensa supistuu automaattisesti kun hän joutuu pyytämään rahaa vähäisimpiinkin menoihin kuten bussilippuun, vaatteisiin tai lääkärissä käyntiin. Hän joutuu kysymään johtajalta lupaa, jos hän haluaa soittaa ystävälle tai sukulaiselle, joka ei kuulu ryhmään.

Jäsen ei ole koskaan yksin, vaan aina toisten kulttilaisten seurassa. Tärkeintä on oppia tottelemaan johtajaa ja yrittää tulla kehittyneempien jäsenten kaltaiseksi. Jos jäsen ei käyttäydy tarpeeksi innostuneesti, johtaja voi syyttää häntä itsekkääksi, syntiseksi tai laiskaksi. Johtaja ei pysty määräämään kenenkään sisäisiä ajatuksia, mutta hän pystyy muuttamaan yksilön käytöstä, jota sitten sydän ja mieli seuraavat.

2. Ajattelun valvonta

ohjaa yksilön sisäistämään yhteisön oppirakennelman, oppimaan uuden tavan käyttää kieltä ja vaimentamaan epäilynsä ajatuksenpysäyttämistekniikoiden avulla. Kunnollisen jäsenen on hallittava ajatuksensa.

Totalitaarisissa kulteissa oppi on ainoa Totuus, ainoa oikea kartta todellisuudesta. Todellisuuden tapahtumat tulkitaan opin suodattimen läpi. Oppi on yleensä hyvin mustavalkoinen: kaikki hyvyys on ryhmässä ja sen johtajassa. Kaikki pahuus on ulkopuolella. Oppi vastaa kaikkiin ongelmiin ja sopii kaikkiin tilanteisiin. Jäsenen ei tarvitse ajatella koska oppi ajattelee hänen puolestaan.

Monet ryhmät väittävät, että niiden oppi on tieteellisesti todistettu. Tämä liittyy destruktiivisten kulttien tapaan käyttää kuormitettua kieltä, kaksoiskieltä. Koska kieli tarjoaa symbolit, joiden avulla me ajattelemme, niin kontrolloimalla tiettyjä sanoja helpottuu myös ajattelun kontrollointi. Kaksoiskielessä sanojen merkitys hämärtyy tai voi olla jopa vastakkainen yleiseen kieleen verrattuna. Esimerkiksi kommunististen maiden virallisen propagandan mukaan Berliinin muuria kutsuttiin "fasismin vastaiseksi valliksi", vaikka se todellisuudessa oli aivan muuta. George Orwellin satiirissa Vuonna 1984 ihmisiä kidutettiin rakennuksessa, jonka nimi oli Rakkauden ministeriö.

Kulttikliseen avulla voidaan kuitata suurikin ongelma, eikä perusteluja tarvita. Kotoisena esimerkkinä voisi ottaa Krishna-liikkeen maya-käsitteen: jos jäsen alkaa epäillä liikkeen oppien ja gurun tottelemisen mielekkyyttä, hän muistaa että sellainen epäilys voi johtua vain siitä että hän on mayassa, harhassa. Ulkopuolinen kritiikki voidaan kieltää samalla periaatteella: maya on saastuttanut ihmisten mielet (conditioned souls), jotka eivät siten kykene käsittämään totuutta.

Kristilliset kultit manaavat tietysti aina Saatanan esiin. Kriitikot voivat olla "Saatanan lapsia" ym. eikä todellista ongelmaa tarvitse kohdata. Jäsenet opetetaan olemaan uskomatta kritiikkiä. Kaksoiskieli erottaa ryhmän jäsenet ulkopuolisista ja kulttikliseet kuulostavat hienolta uusien tulokkaiden korvissa. He haluavat oppia ymmärtämään mistä muut puhuvat ja ponnistelevat kovasti ymmärtääkseen totuuden. Todellisuudessa he oppivat olemaan ajattelematta: ymmärtäminen tarkoittaa uskomista.

Ajattelun pysäyttämistekniikoita opetetaan jäsenille, jotta he pystyisivät kontrolloimaan syntistä mieltään. Toisin sanoen, milloin tahansa heidän mieleensä tulee negatiivisia ajatuksia kultista, mekanismi ajattelun pysäyttämiseksi käynnistyy automaattisesti. Jäsen ei välttämättä edes muista ajatelleensa jotain kiellettyä: yhtäkkiä hän vain huomaa hyräilevänsä.

Eri ryhmät käyttävät erilaisia ajattelun pysäyttämistekniikoita: keskittynyt rukoilua, mantramietiskelyä ääneen tai äänettömästi, kielillä puhumista, laulua tai hyräilyä jne. Nämä sinänsä normaalit toimet kieroutuvat tuhoavissa kulteissa juuri oppien ja johtajan erehtymättömyysdogmien takia: vika on aina rivijäsenessä, joka oppii aina syyttämään itseään ja työskentelemään kovemmin.

3.Tunteiden valvonta

käyttää instrumentteinaan syyllistämistä ja pelottelua. Jäsenet voidaan ehdollistaa niin tehokkaasti syyttämään aina itseään, että he ovat vain iloisia, kun johtaja moittii heitä liian tehottomasta varainhankinnasta tms. Tuhoavissa kulteissa määritellään tarkasti, mitkä tunteet ovat hyväksyttyjä: uskollisuus liikkeelle ja johtajalle palkitaan arvonannolla, mutta epäilyt, persoonalliset halut ja tunteet leimataan synniksi ja itsekkyydeksi. Joissakin liikkeissä vaaditaan seksuaalisten ajatustenkin tukahduttamista, mistä syntyvä turhautuneisuus voidaan purkaa esimerkiksi ankaralla työnteolla, toisissa taas seksuaalisiin orgioihin osallistuminen voi olla pakollista.
Johtajan tai koko seurakunnan edessä tunnustettuja syntejä ei unohdeta, vaan niitä käytetään painostukseen tai kiristykseen sitten, kun jäsen ei käyttäydy odotusten mukaan.

Jäseniä pelotellaan systemaattisesti olemaan koskaan jättämättä ryhmää. Heille kerrotaan, että sen ulkopuolella heillä ei ole mitään toivoa pelastumisesta. Jos he jättävät ryhmän, he tulevat hulluiksi, heidät tapetaan, heistä tulee huumeiden orjia, he joutuvat liikenneonnettomuuteen tai he tappavat itsensä. Kauhutarinoita luopioiden onnettomuuteen suistuneesta elämästä kerrotaan jäsenluennoilla tai juorutaan vaimealla äänellä käytävillä.

Kun kulttien johtajat kertovat julkisesti, että kuka tahansa on vapaa lähtemään milloin haluaa, yleisö saa vaikutelman että jäsenillä on vapaa tahto ja he yksinkertaisesti haluavat jäädä. Mutta jäsenillä ei välttämättä ole enää vapautta valita liikkeen ja ulkomaailman välillä, koska heihin istutettu fobia saa heidät tuntemaan kauhua ulkopuolista yhteiskuntaa kohtaan.

4.Informaation valvonta

estää kultille haitallisen informaation pääsyn jäsenien ulottuville. Ulkopuolisten tiedotusvälineiden seuraamista ei pidetä tarpeellisena tai siihen ei jää aikaa. Kaikki tieto saadaan kultin omista julkaisuista, jotka vääristävät informaation kultille edulliseen muotoon. Ennen kaikkea on vältettävä kahdenkeskistä keskustelua kultista eronneen jäsenen tai sitä muuten vastustavan kanssa.

Johtajat eivät yleensä kerro jäsenille enempää kuin on tarpeen heille määrättyjen tehtävien suorittamiseksi. Oppi on usein jaettu useisiin "totuuden tasoihin". Korkeimmille tasoille pääsee vasta kun uskollisuus liikkeelle on varmistunut. Jäsenet kuvittelevat usein tietävänsä kultin asioista enemmän kuin ulkopuoliset, mutta entisten jäsenten haastattelut osoittavat toista: "Et voi nähdä koko kuvaa, kun olet itse raamien sisällä."

Henkisen kontrollin neljä elementtiä muodostavat toisiinsa vaikuttavan verkoston, jonka avulla pystytään vaikuttamaan voimakkaisiinkin yksilöihin. Hassanin mukaan juuri näistä tulevat usein innokkaimmat ja fanaattisimmat jäsenet.

Henkisen kontrollin kolme vaihetta

Hassanin mielestä henkisen kontrollin neljä elementtiä on helpompi tunnistaa, jos ymmärtää, kuinka niitä todellisuudessä käytetään muuttamaan pahaa-aavistamattoman ihmisen käytöstä. Henkisen kontrollin kolme vaihetta ovat sulattaminen , muuttaminen sekä uudelleen jäädyttäminen. Tämä malli on on peräisin 1940-luvun lopulta Kurt Lewiniltä ja samankaltaiseen malliin ovat päätyneet myös Maon ajan Kiinassa käytettyjä aivopesumenetelmiä tutkineet Schein ja Lifton (Hassan 1988, 67-72).

1. Sulattamisvaiheessa

yksilöä pyritään hämmentämään hänen "vanhan minänsä" nujertamiseksi. Hänen puolustuskykyään heikennetään esimerkiksi estämällä häntä nukkumasta tarpeeksi, syöttämällä hänelle jatkuvasti uutta tunteisiin vaikuttavaa materiaalia jota hän ei ehdi sulattaa (sensory overload) ja hypnoottisilla prosesseilla. Hypnotisoija saattaa sanoa: "Mitä enemmän yrität ymmärtää sitä mitä sanon, sitä vähemmän koskaan tulet sitä ymmärtämään". Kun yksilö on riittävän pitkään tilanteessa, jossa hän yrittää ymmärtää omituisia ja ristiriitaisia väittämiä ja opinkappaleita, hän antaa lopulta periksi ja sopeutuu siihen, miten kuvittelee muidenkin ajattelevan ja tekevän.

Monissa kulteissa "mietiskely" ei ole muuta kuin hypnoottinen prosessi, jossa mietiskelijä suggeroi itsensä transsiin. Transsi koetaan yleensä miellyttäväksi olotilaksi. Transsissa ihmisen kriittinen arviointikyky on kuitenkin heikentynyt ja hän on hyvin vastaanottavainen kultin opetukselle (Hassan 1988, 57).

Uutta tulokasta voidaan hämmentää myös rakkauspommituksella (love bombing): kulttilaiset osoittavat yletöntä ystävällisyyttä, huolenpitoa ja imartelua häntä kohtaan. Ystävällisyyden tarkoitus on herättää luottamus. Sitten häntä voidaankin kannustaa tunnustamaan syntinsä ja kertomaan ongelmansa. Kontrolloija saa siten käsiinsä avaimet uhrinsa persoonallisuuteen ja voi nöyryyttää tätä esimerkiksi kertomalla ryhmän edessä kuinka huono ja langennut ihminen tämä on.

Sulattamisvaiheen päättyessä yksilön todellisuustaju ja arvostelukyky ovat heikentyneet eikä hän näe muuta vaihtoehtoa kuin liittyä kulttiin.

2. Muuttamisvaiheessa

yksilölle syötetään uusi käsitys itsestään, uusi tapa ajatella, tuntea ja käyttäytyä. Edellisen vaiheen hämmentävät tekniikat ovat edelleen käytössä. Mutta nyt toistetaan yhä uudestaan ja uudestaan, että ulkopuolinen maailma on mätä ja ihmisiltä puuttuu oikea ymmärrys. Siksi uuden tulokkaan on vapauduttava entisistä käsityksistään voidakseen kehittyä hengellisesti.

Kultin oppeja paljastetaan sitä mukaa kuin kohde pystyy niitä hyväksymään. Jos hän reagoi kielteisesti, käännyttäjä perääntyy ja joku toinen jatkaa pehmittämistä. Useissa kulteissa uudet jäsenet tai jäsenehdokkaat jaetaan "vuohiin ja lampaisiin": hankalat, kriittisiä kysymyksiä esittävät individualistit erotetaan lupaavammista ehdokkaista, jotta heidän kysymyksensä eivät häiritsisi näiden uskoa. Sitten "vuohia" pyydetään eroamaan.

Epäröivää ehdokasta neuvotaan usein kysymään Jumalalta, mitä Hän haluaisi hänen tekevän. Samalla annetaan kuitenkin ymmärtää, että liittyminen ryhmään on Jumalan tahto ja pois lähteminen sen pettämistä. Mutta jos ehdokas kaikesta huolimatta kertoo, että Jumala neuvoo häntä lähtemään, vastausta ei hyväksytä päteväksi.

Uudelle tulokkaalle voidaan myös järjestää "henkinen kokemus". Hän paljastaa itsestään intiimejä tietoja jollekulle, jota hän pitää parhaana ystävänään ryhmässä. Mutta tämä välittää tiedot salaa eteenpäin. Myöhemmin tiedot voidaan vetää esille tuottamaan "kokemus": Kenties viikkoja myöhemmin aivan toisessa paikassa, jopa toisessa maassa, paikallisen keskuksen johtaja alkaa yhtäkkiä moittia tulokasta tämän veljen itsemurhasta. Koska tulokas tietää ettei ole kertonut itsemurhasta kenellekään tässä uudessa paikassa, hän voi vain uskoa että johtaja on joko lukenut hänen ajatuksensa tai saanut tietoa suoraan henkimaailmasta. Sellaisen "yliluonnollisen" kyvyn edessä hän voi vain nöyrtyä ja anoa armoa syntisyytensä tähden.

Tulokkaan uskoa vahvistetaan yhteisissä tilaisuuksissa, jossa jäsenet kertovat menneestä huonosta elämästään ja ylistävät nykyistä onnellisuuttaan ja menestymistään. Näissä ryhmäpaineen vaikutus on voimakkaimmillaan: koko ryhmä kannustaa jos tulokas esittää ryhmän ideologiaan sopivia ajatuksia, mutta vääristä mielipiteistä tai käytöksestä rangaistaan jäätävällä hiljaisuudella.

3. Uudelleen jäädyttäminen

tarkoittaa jäsenen "uuden minän" vakiinnuttamista. Ennen kaikkea hänet on saatava hylkäämään entinen minuutensa.
Entisen elämän hyviä puolia vähätellään, mutta epäonnistumisia, syyllisyydentunteita ja kaikkia ikäviä kokemuksia paisutellaan. Oma perhe, ystävät, entiset harrastukset ja mielenkiinnonkohteet, jopa erikoislahjakkuus jollakin alalla tulee avoimesti hylätä, jos ne kilpailevat uuden vakaumuksen kanssa.

Ryhmä on nyt hänen uusi perheensä, ja sen kulttijargon hänen uusi kielensä. Joissakin kulteissa on tapana antaa jäsenelle uusi hengellinen nimi korostamaan uuden identiteetin eroa vanhaan. Jäsen luovuttaa liikkeelle omaisuutensa, mikä tekee poislähdön sekä psyykkisesti että taloudellisesti vaikeammaksi.

Hän saa uudet tehtävät, joita hän opettelee jonkun vanhemman jäsenen valvonnassa. Näin hän saa läheisen mallin uudelle elämälleen, ja samalla vanhempi konkarikin joutuu kilvoittelemaan itsensä kanssa ollakseen hyvä esimerkki.

Usein jäsen lähetetään jonnekin kauas, jossa hän ei koskaan ole ollut entisenä itsenään, suorittamaan vaikeita ja nöyryyttäviä tehtäviä varojen hankkimiseksi kultille. Juostessaan ympäri supermarketin pysäköintialuetta myymässä ylihinnoiteltuja kukkia kaatosateessa hänen on todella uskottava siihen mitä hän on tekemässä!

Kenties vielä tehokkaampi keino vahvistaa uskoa on yrittää käännyttää toisia samaan uskoon: on vaikea olla vakuuttava, jos ei usko asiaan josta saarnaa; ja kääntäen.

Kulttiminä: totta vai tarua?

Henkisessä kontrollissa käytetään hyväksi psyyken lainalaisuuksia. Hassanin mukaan tuloksena syntyy pysyvä kaksoisidentiteetti: robottimainen, kuin nauhalta kulttifraaseja suoltava "kulttiminä" nujertaa yksilön "oikean" minuuden, jonka kohtalona on kuihtua mielen kontrollilla rakennetun linnakkeen vankityrmässä. Näin mielen kontrollia voisi myös kuvata aivopesuksi ilman väkivaltaa. Hassan uskoo, että kenet tahansa voidaan perhetaustasta riippumatta värvätä kulttiin. Olennaista ei ole yksilön tausta, vaan mielen kontrollin käyttäjän taidot (Hassan 1988, 73).

Englantilainen sosiologi Eileen Barker lähestyy aivopesua toiselta kannalta. Jos taitava mielen kontrolloija pystyy käännyttämään kenet tahansa, miksi vain pieni osa kulttiin tutustuvista lopulta liittyy siihen, ja näistäkin suuri osa eroaa lyhyen ajan kuluessa? Sitä paitsi kultit menettävät myös vanhoja jäseniään, vaikka näiden "kulttiminän" luulisi olevan jähmettynyt vuosien kuluessa (näistä syistä kultit kasvavat paljon hitaammin kuin ne haluavat uskotella) (Barker 1995, 18).

Usein aivopesuteesin kannattajat väittävät, ettei kukaan voi uskoa kulttien outoihin uskomuksiin, jollei häntä ole aivopesty. Mutta joku itämaalaisessa kulttuurissa syntynyt voi pitää aivan uskomattomana, että on olemassa ihmisiä, jotka uskovat, että viini jonka pappi juo erään tietyn rituaalin aikana muuttuu vereksi, joka kuuluu kaksituhatta vuotta sitten neitsyestä syntyneelle miehelle. Silti katolinen kirkko tuskin hyväksyisi väitettä, että kaikki sen jäsenet ovat aivopestyjä.

Aivopesun mahdollisuutta tutkittaessa on kiinnitettävä huomio siihen mikä saa ihmisen omaksumaan tietyt uskomukset, ei siihen mikä on niiden sisältö. (Barker 1995, 125). Jossain muussa yhteydessä uskomusten sisällöllä on toki merkitystä.

Vaikka Barker erittelee totalitaarisen kultin tunnuspiirteitä samansuuntaisesti kuin Hassan, hän näkee kulttikäyttäytymisen vuorovaikutuksellisena prosessina, jossa yksilö pyrkii muuttamaan elämänsä ja kultti pyrkii saamaan uusia kannattajia. Tosin kultit eivät aina kerro rehellisesti, mitä ne ovat, ja kuinka paljon aikaa ja rahaa ne haluavat jäseniltään (Barker 1995, 17).

Barker erittelee kulttiin liittymisessä neljä vaikuttavaa tekijää. Näistä ensimmäinen on yksilön persoonallisuus taipumuksineen, jota ovat muovanneet aikaisemmat kokemuksen, mielenkiinnon kohteet, arvot, pelot ja toiveet. Toinen ja kolmas tekijä ovat vaihtoehdot: yksilö voi liittyä tai olla liittymättä kulttiin. Valintaan vaikuttavat mm. yksilön suhtautuminen yhteiskuntaan ja omiin mahdollisuuksiinsa siinä, samoin kuin hänen kulttiin kohdistamat odotuksensa. Kuinka paljon hänen kokemuksensa yhteiskunnasta sisältävät työntövoimaa ("push") kohti vaihtoehtoista elämäntapaa, kuinka paljon liikkeen tarjoama vaihtoehto sisältää häntä houkuttelevaa vetovoimaa ("pull")? Neljäs tekijä on sosiaalinen konteksti, jossa yksilö on valintaa tehdessään. Ryhmäpaineen vaikutus kasvaa yksilön liityttyä kokoaikaiseksi jäseneksi. Ensimmäisten kuukausien aikana hän on hämmentyneisyytensä vuoksi herkkä joko omaksumaan tai hylkäämään uudet uskomukset (Barker 1985, 137-258).

Jos sosiaalinen konteksti (Hassanin kuvailemat henkisen kontrollin elementit) olisi ainoa valintaan vaikuttava tekijä, kuka tahansa kultin läheiseen vaikutuspiiriin joutuva liittyisi siihen automaattisesti. Tutkimuksien mukaan niin ei kuitenkaan käy. Vaikka yksilö liittyisi kulttiin virheellisen informaation varassa, hänellä on edelleen kyky tarkistaa valintansa perusteita. Näin hänen aktiivinen roolinsa säilyy kultin sisälläkin.

Aivopesun sijaan Barker korostaa sosiaalisen kontrollin ja ryhmädynamiikan vaikutusta yksilön valintoihin. Niiden vaikutus on sitä suurempi, mitä eristyneemmin ryhmä elää (Barker 1985, 137-138). Juuri eristyminen, johon vaikuttavat sekä kultin torjuva suhde todellisuuteen että ympäristön kulttiin kohdistama painostus, luo maaperän tragedioille, jotka pahimmillaan ovat joukko(itse)murhia (Barker 1995, 83).

Lopputarkastelua

Koska totalitaarisissa kulteissa/lahkoissa ryhmän ja opin säilyminen on tärkeämpää kuin yksittäisen jäsenen vapaus tai hyvinvointi, niiden käyttämien vaikutuskeinojen tunteminen voi ehkäistä henkilökohtaisia tragedioita. Mielen kontrollihan ei ensivaikutelmaltaan muistuta kauhukuvia aivopesusta ja monet sen osa-alueista (esimerkiksi laulu ja mietiskely) ovat sinänsä neutraaleja: ratkaisevaa on se mihin niitä käytetään. Mutta jos joku vieras ihminen lähestyy sinua ylitsepursuavan ystävällisesti ja on yhtäkkiä valtavan kiinnostunut asioistasi, hänellä on todennäköisesti siihen jokin muu syy kuin pelkkä synnynnäinen iloluontoisuus.

Tutkimukset ja tapauskertomukset tukevat Barkerin havaintoja, että mikään kultti ei noin vain poimi ketä tahansa riveihinsä. Liittymisvaiheessa yksilön omat elämänarvot ja mielenkiinnon kohteet ovat ratkaisevan tärkeitä. Sen sijaan kultissaoloaikana Hassanin kuvailema ”mielenkontrolli” pyrkii voimakkaasti muovaamaan jäsenille uutta identiteettiä.

Kulteissa vallitseva yhdenmukaisuuden (samanmielisyyden) paine näkyy usein sen jäsenissä. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että kulttilainen todella voi käyttäytyä kuin hänessä eläisi kaksi eri persoonaa: ensin kaveri juttelee rennosti elämän eri puolista, mutta yhtäkkiä nauha pyörähtää päälle suoltamaan kultin vakiofraaseja.

Mutta onko hänellä todella kaksi eri minuutta? Vai onko "kulttiminä" on vain tavallista innokkaammin omaksuttu rooli, jonka silmiinpistävyys korostuu varsinkin vastikään uuteen vakaumukseen kääntyneillä ja tilanteissa, joissa jäsen joutuu puolustamaan uskoaan? Joka tapauksessa fanaattisenkin uskonryhmän jäsen on edelleenkin ajatteleva ja tunteva ihminen, jonka käsitykset itsestään ja yhteisöstään voivat muuttua. Silloin voi vain toivoa, ettei hän kultissa ollessaan tehnyt asioita, joita joutuu myöhemmin katumaan loppuelämänsä.

Lähteet:

Barker, Eileen:
The making of a Moonie. Choice or brainwashing? Basil Blackwell publisher Ltd. 1984

Barker, Eileen:
New Religious Movements. A Practical Introduction. HMSO 1995


Festinger, Leon
When prophecy fails. Harper & Row Publishers 1965

Orwell, George
romaani Vuonna 1984 s.234-236


Hassan, Steven:
Combatting cult mind control. Park Street Press 1988